Diy meriaiheinen kaulakoru

Alkuvuosi on mennyt ikäänkuin sumussa, meillä on ollut kaikki mahdolliset taudit, mahataudit, nuhat ja köhät. Ja kun yhdistää sen, että meitä on viisi henkeä perheessä, sairastamista on riittänyt. Pallerollakin alkoi uusi korvatulehduskierre heti vanhojen putkien pudottua pois. Onneksi saimme taas uudet putket hänelle.
Kaikenmoista muutakin ajateltavaa on ollut, Vilperin koulunaloitusta ja sairauksien hoitamista, joten en ole yksinkertaisesti jaksanut kirjoitella tänne, koska mitään tähdellistä asiaa ei ole ollut.

Mutta nyt alkaa kevät tulla ja Tyllerön 5-vuotissynttärit lähestyvät. Niissä riittää taas puuhattavaa hetkeksi aikaa. Tänä vuonna aiheena on Merenneito/merisynttärit. Yleensä saan ajatuksen jostain ihan pienestä jutusta, koristeesta tai pinterestin kuvasta. Tänä vuonna ajatus lähti siitä, kun anoppi toi minulle 20 kappaletta pieniä lasten ämpäreitä. Vihreitä ja sinisiä. Aloin miettimään, mihin voisi ne käyttää ja aika nopeasti ajatus meriaiheisista juhlista tuli mieleeni. Yhdessä Tyllerön kanssa päätimme lopulta aiheen.

Tyllerö saa omat kaverisynttärit sukulaissynttäreiden lisäksi, joten olemme kehitelleet ideoita kiitoslahjoiksi. Tänä vuonna pojat ja tytöt saavat erilaiset ”paketit”. Nyt esittelen tyttöjen paketista yhden osan ja miten se tehdään.

Teimme Tyllerön kanssa yhdessä tytöille simpukkakaulakorut. Ihanaa, kun lapset alkavat olla siinä iässä, että he jo osaavat auttaa ja synttäritkin ovat heille konkreettisemmat, kun ovat itse saaneet tehdä jotain. Ja ehkä saan opetettua heille samalla tätä ihanaa käsillä tekemisen taitoa.

Simpukkakaulakorun tekemiseen tarvitset: korunauhaa, simpukan, liimaa, glitteriä, helmikorun, poran.

Ja näin koru tehdään:

Itseltäni löytyi kotoa koristesimpukoita ja Tyllerö sai valita niistä parhaimmat. Käytimme tähän kaikkein valkoisimmat yksilöt. Näitä löytyy varmasti isoimmista kaupoista sisustusosastoilta. Käytämme näitä myös koristeina synttäreiden aikana. Porasimme simpukoihin pienet reiät nauhan pujottamista varten.

Sitten levitimme simpukan ”kuppiin” liimaa ja ripottelimme siihen sinistä ja vihreää glitteriä. Annoimme sen jälkeen kuivua hyvin.

Olin ostanut koruhelmiä valmiiksi. Tällä kertaa valitsin väreihin sopivia sinisiä helmiä. Tyllerö pujotteli nauhat simpukoihin ja sen perään helmet. Joihinkin hän laittoi kaksi helmeä, toisiin taas yhden. Minä sitten solmin nauhat tiukasti. Toinen vaihtoehto olisi laittaa valkoinen helmi koristeeksi, mutta itse en tähän hätään sellaisia löytänyt.

Ja näin helposti on valmiina simpukkakaulakorut kiitoslahjoiksi.

Mainokset

Ohoi! Merirosvosynttärit tiedossa

Syksy tulee ja mieleeni on jo hiipinyt ajatus Vilperin tulevista 5-vuotissynttäreistä! Juhlien teeman päätin minä jo keväällä, koska kaupassa törmäsin poistomyynnissä merirosvoaiheisiin juhlatavaroihin. Muuten en ole koko kesänä ajatustakaan laittanut juhliin, paitsi jos olen törmännyt johonkin sopivaan musta-valkoiseen tai merirosvoaiheiseen asiaan. Silloin olen sen mukaani napannut.

Aluksi Vilperi olisi halunnut jonkun muun aiheen, mutta kun kesä meni, tämä sopii hänellekin vallan mainiosti. Olimme vähän kahden vaiheella, että kutsummeko kavereita lainkaan vielä tänä vuonna, mutta kun Vilperillä muuttui päiväkodissa hieman oma pienryhmä, ajattelin että juhlat olisivat hyväksi kaverisuhteiden syntymiselle.

Joten, tänä vuonna teemana on merirosvot ja synttäreitä kahdet! Pidän siis kaiken aika simppelinä, mutta älkää luulko, että se tarkoittaisi valmiita kaupan tuotteita! Askartelen, leivon ja väkerrän, mutta helposti ja nopeasti. Eikö kuulostakin kivalta?

Aloitin merirosvojen maailmaan tutustumisen kutsukorteista. Aika nopeasti kävi selväksi (ja tiesinhän minä sen entuudestaan), että ei ole merirosvoja ilman pääkalloja. Niitä en kuitenkaan välttämättä halua viisivuotiaan juhliin. Joten aika monta ideaa kävin läpi ennenkuin löysin itseäni miellyttäviä ideoita ilman pääkalloja.

DSC_0086

DSC_0085

DSC_0089

Kutsut tein mustalle pahville, johon tulostin kutsutekstin. Tässäkään en halunnut mennä aivan perinteisellä kaavalla, vaan halusin tekstiin merirosvomaisia piirteitä. Kuvaksi laitoin merirosvolaivan ja ylhäälle sekä alhaalle musta-valkoraitaiset paperisoirot. Toiselle puolelle tulostin kartan, jonka olin netistä löytänyt. Muokkasin sitä hieman ja lisäsin karttaan meidän osoitteen sekä kaupunginosan. Meiltä sattui löytymään merirosvoaiheista nauhaa, siitä leikkasin pienen suikaleen kortin alakulmaan. Näin kutsu on valmis ja lähti sukulaisille ja päiväkotikavereille.

Koska elämässä on muutakin kuin merirosvot, esitteen vielä tässä samassa tekstissä muita askarteluja. Toki saisin näistä vaikka kuinka monta postausta aikaan, mutta te ehkä kyllästyisitte.

DSC_0091

DSC_0099

DSC_0135

Järjestän kaverisynttäreillä aarteenetsinnän (tästä kerron myöhemmin lisää) ja palkkioksi jokainen lapsi saa oman pussukan. Sinne ajattelin laittaa leikkitatuointeja, lakupiiput, suklaakolikoita ja jokaiselle oman merirosvon silmälapun. Nämä tein itse pahvista ja mustasta nauhasta. Piirsin sopivan kokoisen mallin, jonka avulla tein pahviin laput. Leikkasin ne irti, rei’itin molemmista päistä ja leikkasin sopivan pituisen pätkän kuminauhaa. Sitten vain solmut ja silmälappu on valmis. Ei välttämättä kovin kaunis, mutta eivät ne luultavasti kauan kestä ehjinäkään. En nyt lähtenyt ostamaan näitä, sillä hintaahan niille tulisi.

Lopuksi, kun jokainen lapsivieras on lähdössä, saa Vilperi antaa heille vielä varsinaisen kiitoslahjan. Olen vuosien aikana tykästynyt siihen, että keksin jonkun teemaan liittyvän kiitoslahjan, enkä välttämättä osta karkkia. Kiitoslahjahan ei ole välttämätön, mutta itse tykkään ideasta. Joten, kun etsin netistä kuvia kutsukorttiin, törmäsin lapsille tarkoitettuihin värityskuviin ynnä muihin. Siitä se idea sitten lähti. Etsin muutamia värikuvia, pari tehtävää ja pulmaa, merirosvoaiheisia tietenkin. Käärin paperit rullalle, mustalla nauhalla kiinni ja nauhaan solmin kiitoslapun, jotka Vilperi itse allekirjoitti. Itse päivänsankari halusi jo etukäteen väritellä kuvia ja samalla tuli testattua tehtäviä. (Me emme kukaan löytäneet kuin 9 virhettä kuvasta, jossa niitä piti olla 10. Hmmm….)

DSC_0130

DSC_0127

DSC_0126

DSC_0124

DSC_0122

Eiköhän näillä yhdet (kahdet) merirosvojuhlat saada aikaan!