Meidän viskari

Olen muistakin lapsista kirjoittanut samanlaisen tarinan, nyt on Vilperin vuoro. Palleron tarinan löydät täältä ja Tyllerön tarinan täältä.

DSC_0936

DSC_0942

DSC_0981

kuva 018

Rakas esikoiseni,

synnyit perheeseemme kauan toivottuna ja odotettuna vauvana kirpeään syksyiseen aamuun. Lähdimme isäsi kanssa sairaalaan aamuyön pimeinä tunteina, tietämättä mikä maailma meitä odottaa. Olit sukumme ensimmäinen vauva ja kaikkien rakastama. Muun muassa isäsi odotti jo koska pääsisi opettamaan sinulle kädentaitoja tai ottamaan sinut mukaan rakennuspuuhiin.

Olit helppo vauva, nukuit hyvin ja viihdyit hyvin niin autossa, lattialla kuin kaupassakin. Et sairastelut pienenä ja kasvoitkin käyrien mukaisesti. Emme olisi voineet toivoa ihanampaa lasta ja nautin kovasti olostani kanssasi kotona. 1-vuotissynttäreitäsi juhlittiin suuren suvun kesken ja samalla saatoimme ilmoittaa ihanan uutisen. Sinusta tulisi isoveli. Ja hyvä veli sinusta on tullutkin, olet ollut todella hellä niin Tyllerölle kuin Pallerolle.

Sinun ja minun yhteisiä hetkiä oli istua sohvalla vieretysten, sinä kainalossani ja katselimme Salamaa tai Walle-a. Uudestaan ja uudestaan. Sinä tankkasit läheisyyttä siskosi nukkuessa ja minä taas…no, tankkasin myös läheisyyttäsi.

Vuosien aikana sinusta on tullut iso. Olet kovin herkkä ja tunteesi ovat voimakkaita. Olet rauhallinen, mutta toisaalta taas kilpailuhenkinen. Olet erittäin taitava monessa asiassa ja niitä yritämmekin pitää yllä. Uiminen, palapelit ja kaikenlainen rakentelu kiinnostavat sinua. Haluat faktoja asiasta kuin asiasta.

Olet saapunut sydämeeni ensimmäisenä, äidille olet edelleen se pienen pieni ihmisenalku lokakuisena aamuna. Kun me molemmat ihmettelimme maailman ihanuutta. Sinä annoit lapsillemme kasvot. Minun on vaikeaa luopua sinusta, päästää tekemään itsenäisesti asioita. Olet luottamuksen arvoinen, osaat olla omassa pihassa yksin etkä karkaa. Osaat katsoa pienempiesi perään ja osaisit varmaankin tehdä yksin montaa muutakin asiaa, jos vain antaisin sinun yrittää. Aivan varmasti tulen vollottamaan sinun kohdallasi enemmän kuin muiden kanssa kun aloitat koulusi, menet armeijaan tai naimisiin. Aivan varmasti halailen ja pussaan sinua niin paljon kuin haluan, vaikka se onkin sinusta ällöä.

Niin kuin Palleron kanssa, myös sinun kanssasi on ollut terveydellisiä harmeja. Reisiluun murtuma puolentoista vuoden iässä saa niskakarvani vieläkin pystyyn, itse et moista onneksi muista. Ja nyt koko tämän vuoden olemme pähkäilleet korviesi kanssa. Onneksi tilanne on nyt hallinnassa ja osaamme hoitaa oireitasi oikealla tavalla. Silti, äidin sydän on murehtinut takiasi paljon.

Nyt olet siinä, viisivuotiaana. Olen erittäin ylpeä sinusta poikani! Oikein ihanaa syntymäpäivää, rakas Vilperi!

WP_20150919_17_17_16_Pro

 

Tässä vielä lyhyesti Vilperin synnytyskertomus:

Alkuviikolla mulla tuli olo, että kohta tapahtuu jotain. Fyysinen olo ei muuttunut mitenkään, mutta tuli fiilis, että loppuviikkoon mennessä meitä on kolme. Tuli vain sellainen hassu aavistus, vaikka laskettuun aikaankin oli vielä vajaa kaksi viikkoa eikä mulla mikään kiire ollut saada vauvaa ulos.
Mun horoskoopissa sanottiin torstaina (ihan kun niihin nyt niin uskoisi), että reipas lenkki auttaa pääsemään suuresta taakasta tms. Ihan vitsillä ajattelin, että kokeillaan. Lähdin Elviksen kanssa lenkille. Normaalisti ollaan noin puoli tuntia aamulenkillä, mutta nyt oltiin puolitoista tuntia ja aika reippaasti käveltiin. Sitten illalla oltiin vielä raksalla puoli yhdeksään asti sähköjohtoja vetämässä. Sen jälkeen käytiin vielä saunassa. Minkäänlaisia tuntemuksia ei vieläkään ollut alkavasta synnytyksestä. Nukkumaan mentiin aivan normaalisti.
Yöllä 00.30 heräsin lorahdukseen ja kävin vessassa. Pähkäilin, että olikohan tämä nyt lapsivettä. Menin takaisin nukkumaan ja melkein heti alkoivat supistukset, jotka tulivat heti säännöllisesti ja 6-7 minuutin välein. Olin tunnin sängyssä ja sitten nousin ylös. Vielä kaksi tuntia tein kaikkea mahdollista, täytin ristikoita, laskin supistuksia ja söin. Sitten menin herättelemään miestä noin 03.30. Menin suihkuun ja mies alkoi keräillä tavaroita. Soitettiin sairaalaan ja ne käskivät lähteä pikkuhiljaa tulemaan, sitten kun tuntuu siltä. Suihku ei auttanut yhtään, mutta tulipahan sekin kokeiltua. Sitten alkoi tuntua, että nyt voisi lähteä sairaalaan. Matkaan meni noin viisi minuuttia, mutta kun supistukset tulivat jo niin tiheään, se oli tuskaa koko matka.
Sairaalassa oltiin 04.20 ja kätilö totesi mun olevan jo 7-8 cm auki siinä vaiheessa. Sain akupunktioneulat korviini ja siirryttiin heti synnytyssaliin. Amme oli varattuna, mutta jälkikäteen ajateltuna ei siitä varmaan mitään iloa olisi ollut. Synnytyssalissa aloin ottaa ilokaasua ja se tuntui auttavan. Istuin lattialla jalkojeni päällä ja keinuttelin itseäni samalla kun vedin ilokaasua. Kun alkoi tuntua, että nyt tarvisi jotain muuta kivunlievitystä, kätilö sanoikin, että nyt aletaan ponnistaa. Kello oli silloin 06.00. Kätilö rikkoi loputkin kalvot ja sain hetken aikaa huoahtaa. Ensin olin sängyllä, mutta jo ensimmäisen ponnistuksen jälkeen totesin, että en osaa kohdistaa siitä ponnistusta oikeaan suuntaan. Nousin seisomaan ja siitä tiesin heti oikean suunnan. Ponnistin seisaaltaan ja sillä tavalla Vilperi syntyikin. (Kuten muutkin lapsemme sen jälkeen, se vaan oli mun juttu!)
Ponnistusvaiheessa avustanut kätilö oli huono. Hän oli koko ajan aivan hiljaa eikä antanut mulle väliaikatietoja, ei tsempannut yhtään. Aloin olla jo aika puhki, kunnes kysyin, että kauanko vielä menee. Siihen kätilö sitten toteaa, että jos kerran kunnolla ponnistat, vauva syntyy. Ja sitten tajusin, että en ollut koko aikana ponnistanut tarpeeksi pitkään ja kovaa! Kipua päin on uskallettava ponnistaa. Kyllä sapetti myöhemmin.
Vilperi syntyi 06.49. Eli siis synnytys kesti 6,5 tuntia, joista 2,5 tuntia olin sairaalassa. Ja synnytys tapahtui pelkällä akupunktion ja ilokaasun voimalla. Olen täysin tyytyväinen siihen, en olisi tarvinnutkaan muuta kivunlievitystä, koska ponnistusvaiheessa kipu muuttui. Kaikki sanoivat mulle, että tämä oli kuin uudelleensynnyttäjän synnytys, vain ponnistusvaiheen pituus oli ensisynnyttäjän.
Isän rooli oli katsella vieressä ja se vasta vaikea rooli onkin. En halunnut hierontaa tai muuta apua.
Kyynelsilmin katselimme miehen kanssa vastasyntynyttä poikaamme, meillä on nyt perhe!

Tyllerö, rakas tyttäreni

WP_20141101_004

Sinä, rakas tyttäreni täytät jo kolme vuotta! Ei ole kauankaan kun synnyit pienenä, tummahiuksisena vauvana. Tulit vauhdilla maailmaan ja vauhtia riittää elämässäsi vieläkin. Synnyit keskelle suuria murheita ja kriisejä tuoden aurinkoa ja iloa elämäämme. Näen sinussa itseni; olet sisukas luonne, utelias ja määrätietoinen. Iloinen. Isältäsi olet perinyt voimakkaan tahtosi ja äkkipikaisuutesi. Suutut nopeasti, mutta myös lepyt nopeasti. Isältäsi olet perinyt myös seurallisuuden, etkä turhia kainostele. Olet valloittanut meidän kaikkien sydämen, mutta erityisesti isäsi. Olet isän pikku tyttö.
Olet ollut jo pienestä pitäen omatoiminen tyttö, osaat tehdä itse ja haluat tehdä asiat itse. Rakastat kenkiä, mutta vihaat hiusten harjausta ja ponnareita. Rakastat tyllihameita, mutta rämpisit ne päällä kuralammikoissa ja hiekkakasoissa. Rakastat nukkeja ja hoivaatkin omaa Jonne-vauvaasi, mutta ajelet myös sujuvasti autoilla ja junilla. Olet touhukas, mutta kaipaat myös syliä ja hellittelyä. Rakastat sitä, että selkääsi rapsutetaan iltaisin.

DSC_0515
DSC_0518

Muistellaan vielä hetki syntymääsi. Tässä synnytyskertomuksesi äidin kertomana.
Äitini oli tullut meille viikonloppuna lapsenvahdiksi. Vilperi syntyi raskausviikolla 39+0 ja olimme varautuneet, että Tyllerö voisi tulla myös etuajassa.
Vielä yhdeksän aikaan maanantai-iltana kaikki oli ok, mitään tuntemuksia ei ollut. Puoli kymmeneltä alkoi lapsivettä lorahdella ja sitä tulikin sitten puolisen tuntia melkein koko ajan. Tämä vaihe on mielestäni kaikista jännittävin. Tiedät, että nyt se synnytys käynnistyy ja pientä jännitystä on ilmassa. Pidän tiedon hetken itselläni ja sitten menen huikkaamaan miehelle joka on suihkussa, että taitaapa yöllä tulla lähtö. Kymmeneltä alkoivat supistukset. Ensin tosi harvakseltaan ja ajattelinkin, että taitaa tulla pidempi synnytys kuin Vilperillä. Vilperin synnytyksen kokonaiskesto oli siis 6,5 tuntia. Pari tuntia siinä laskin supistuksia, ja vieläkin tulivat mielestäni harvakseltaan ja olivat lyhyet. Eivätkä edes olleet kivuliaat. Mies ei saanut unta ja hän nousi kahdeltatoista syömään. Sitten minäkin totesin, että kerään loputkin tavarat kassiin ja herättelen äitiä. Hän ihmettelee unenpöperössä, että mitä me keskellä yötä hereillä teemme. Sitten alkoi jo supistukset tulla vähän tiheämmin ja mies sanoi, että nyt lähdetään. Minä vielä epäröin, että soitettaisko kuitenkin sinne sairaalaan. Ei soitettu, vaan lähdettiin matkaan.

DSC_0524
DSC_0532

Matkan aikana (10 min) supistukset alkoivat tihentyä huomattavasti ja sairaalaan tullessa tulivat jo aika tiheään. En ollut vieläkään yhtään kipeä. Sairaalassa olimme kello 00.35 ja lapsiveden menosta oli 3 tuntia.
Kätilö tutki minut ja kohdunsuu oli auki 5-6cm ja lapsen pää oli jo hyvin matalalla. Mentiin suoraan synnytyssaliin ja sain heti ilokaasua, joka auttoikin hyvin. Supistuksia tuli jo niin tiheään, että ei paljon väliä ollut. Hyvä kun ehdin lasillisen vettä hörpätä välissä. Kätilö totesi heti touhujani katseltuaan, että hän alkaa laittaakin näitä tavaroita heti valmiiksi ja neuvoi samalla miestä ja huuteli minulle ohjeita siinä välissä.
Kello 01.00 alkoi ponnistuttamaan ihan hirveästi, mutta en saanut ponnistaa, vaan muutama supistus odoteltiin vielä. 01.05 sain alkaa ponnistamaan ja kahdella supistuksella Tyllerö syntyi kello 01.08 raskausviikolla 39+1. Pieni tyttö, 2860g ja 47cm, päänympärys 34cm. Virkeä tyttö, täydet pisteet 10/10.

DSC_0594

Minä olin ilokaasusta vähän muissa maailmoissa ja keskittynyt supistuksiin, että en oikein tajunnut ajankulua. Kun kätilöt sanoivat syntymäajan, minun piti moneen kertaan laskea, että tosiaanko koko synnytys kesti 3,5 tuntia ja sairaalassa ehdittiin olla huikeat 35 minuuttia. Jos paikkakunnallamme ei olisi synnytyssairaalaa, olisi Tyllerö syntynyt moottoritielle. Jotenkin ne supistukset vaan yhtäkkiä tihenivät niin kovin ja kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. En kyllä mielestäni lähtenyt mitenkään väärään aikaan sairaalaan. Kuinkahan nopea seuraava synnytys olisi, jos sellaista tulisi? Sen voit lukea täältä.
Toiveenani oli saada synnyttää mahdollisimman luomusti, ponnistaa seisten ja saada syliini ihana, terve prinsessa. Ja näin kävi. ❤

DSC_0570
DSC_0590

Oikein aurinkoista 3-vuotissyntymäpäivää sinulle! Olet jo iso tyttö, mutta silti vielä niin pieni.

DSC_1030

Vuosi sitten

Juhlimme Palleroa kahtena viikonloppuna ja juhlista kerron enemmän ensi viikolla, mutta palataan hetkeksi vuosi taaksepäin, Palleron syntymään. Kirjoitin aikanani Palleron synnytyskertomuksen itselleni muistiin ja voisin osan ajatuksistani kertoa teille.

Koska Vilperi ja Tyllerö ovat syntyneet ennen laskettua aikaa, olisi todennäköistä, että Pallerokin syntyisi. Mutta toisaalta taas, eihän sitä koskaan voi tietää. Lisäksi edelliset synnytykseni ovat olleet nopeita, joten todennäköisesti nytkin tulisi pikainen lähtö. Äitini tuli meille alkuviikosta, joten minulla oli yksi huoli vähemmän. Nyt olisi lastenvahti olemassa, kun lähtö tulisi.
Osa minussa sanoi, että Palleron olisi vielä hyvä olla masussa kasvamassa, mutta toinen puoli halusi jo vauvan syliinsä. Meidän lapset ovat olleet niin pieniä syntyessään, että ylimääräiset päivät mahassa tekisivät hyvää vauvalle.
Aloin kuitenkin siivoamaan ja touhuamaan alkuviikosta. Pesin saunan, keittiön kaapit ja ikkunatkin. Muutaman synnytystä edeltävän päivän aikana tuntuikin erilaiselta. Tunnetta on vaikea kuvailla, jotenkin sen vain tietää ja olisinkin voinut lyödä vetoa, että viikon sisällä Pallero syntyy.

DSC_0198

Edellisenä iltana menimme normaalisti nukkumaan. Yhden aikaan kävin vessassa ja heti kun pääsin takaisin sänkyyn, lapsivedet menivät. Koska Vilperin ja Tyllerön synnytykset ovat olleet nopeita, oli meitä ohjastettu lähtemään sairaalaan suht heti kun supistukset alkavat, vaikka sairaala sijaitsikin 10 minuutin päässä kotoa. Aiemmat synnytykset ovat myös alkaneet lapsivesien menolla, josta säännölliset supistukset ovat alkaneet heti.
Nyt supistukset eivät kuitenkaan alkaneetkaan säännöllisinä. Niitä tuli muutama hyvin harvakseltaan ja sitten taas oli tunninkin tauko. En kuitenkaan enää mennyt nukkumaan, kukapa siinä nyt olisi enää unta saanut. Tein ristikkoa, olin tietokoneella, söin, keräsin loput tavarat kasaan. Sitten aloin pestä keittiön kaappien ovia ja silittämään vaatteita. Yritin saada supistukset alkamaan liikkumalla paljon.
Alkoi jo hieman turhauttaa supistusten puuttuminen, kunnes yhtäkkiä kuudelta aamulla supistukset alkoivat säännöllisinä ja selvästi jämäkämpinä. Synnytys oli alkanut.

WP_20140110_08_21_54_Pro__highres

Vaikka en ollutkaan vielä kipeä ja olisin hyvin pärjännyt kotona, alkoi supistusten väli olla heti 5 minuuttia. 06.30 sanoin miehelle, että lähtisi herättelemään Vilperiä. Oli päiväkotipäivä ja olimme sopineet, että hän menisi hoitoon, jos vain olisi mahdollista.
Minusta on kaikissa synnytyksissä tuntunut ”tyhmältä” mennä niin aikaisin sairaalaan. En ollut yhtään kipeän oloinen nytkään ja kohdunsuu oli auki vasta 4cm. Pääsimme kuitenkin heti saliin ja vauvalle laitettiin anturi päähän. Kello oli 07.15.
Supistukset tulivat ”harvoin”, eivätkä olleet edes kovin pitkiä. Juteltiin miehen kanssa ja naureskelin, että nyt ne supistukset taisivat loppua. Oli leppoisaa ja rauhallista. Mies luki lehteä ja mä pyysin antamaan mulle MP3-soittimen.
Seisoin sängyn vieressä, sillä koin pystyväni hallitsemaan kehoa ja kipua parhaiten niin, pyörittelemällä lantiota ja hengittelemällä. Toiveeni oli saada ponnistaa myös seisaallaan, kuten edellisissäkin synnytyksissä.
Joskus 07.40 aikaan alkoivat supistukset olla sen oloisia, että koin ensimmäistä kertaa tarvitsevani sairaalaa ja kivunlievitystä. Normaalisti olisin tässä vaiheessa HARKINNUT lähtöä sairaalaan.

DSC_0272

Supistukset muuttuivat hetkessä pitkiksi, kivuliaiksi ja ne tulivat peräjälkeen. Supistukset olivat kuitenkin hyvin kestettävissä. Sitten yhtäkkiä kesken supistuksen alkoi ponnistuttaa aivan kamalasti. Tuli tunne, etten pysty pidättelemään vauvaa hetkeäkään. Samalla tuli paniikki, koska kätilö ei ollut sillä hetkellä huoneessa. Vaikka kätilö tulikin hetkessä ja tarkisti kohdunsuun tilanteen varsin ripeästi, ne muutamat minuutit tuntuivat tunneilta.
Lopulta 07.58 sain luvan alkaa ponnistamaan. Ja minähän ponnistin. Kolmen minuutin jälkeen, 08.01 Pallero syntyi. Voi sitä ilon, helpotuksen, rakkauden ja onnen tunnetta. Kun tunnet, että vauva lopulta syntyy ja kuulet sen ensi-itkun. Sillä hetkellä tuntuu, että aika pysähtyy.

DSC_0230

Nostin Palleron itse syliini ja nousin sängylle makaamaan. Meidän pieni Pallero, aivan samannäköinen kuin sisaruksensa, sai täydet 10/10 pistettä, painoi 2995g ja oli 49cm pitkä.
Kyllä se hetki herkisti, niin minut kuin miehenkin. Meillä olisi nyt kolme ihanaa lasta.

WP_20140111_13_51_48_Pro__highres

Ja nyt hän täyttää yhden vuoden. Meidän viimeinen vauvamme. Nyt jo ihana, maailmaa tutkiva ja tarkkaileva taapero. Hän harjoittelee ensiaskeliaan ja ottaa etäisyyttä äitiin.
Haluan painaa mieleeni ne ensihetket vauvan kanssa, yhteiset imetyshetkemme, ensimmäiset sormen puristukset ja hymyt. Pienet varpaat ja nöpönenän. Vauvan tuoksun. Aivan varmaa on, että muistan ensimmäiset hampaat ja yhdessä yöllä viettämämme tunnit.

Tulkoon sinulle onnellinen ja huoleton lapsuus, yritämme pitää isäsi kanssa siitä huolen rakastamalla sinua ehdoitta, kuten sisaruksiasikin. Paljon onnea ensimmäisenä syntymäpäivänäsi rakas Pallero!

DSC_0511