Virkattu pöllö

Ihastuin vähän aika sitten Afrikan kukan virkkaukseen. Lisäksi nettiä selatessani törmäsin ihanaan virkattuun pöllöön.

Olenkin tainnut mainita, että yritän tehdä itse lahjoja tärkeille ihmisille. Kun hyvän ystäväpariskunnan poika täytti jokunen aika sitten 1 vuoden, halusin tehdä hänelle juuri sellaisen virkatun pöllön lahjaksi. Tiedän, että tähän myydään ohjetta ja ihan kohtuulliseen hintaankin. En kuitenkaan ostanut ohjetta, vaan kokosin pöllön itse kuvia katselemalla.

Itse Afrikan kukkien teko on helppoa, mutta kun niitä alkoi koota pöllöksi, sain purkaa ja yhdistää, purkaa ja yhdistää. Lopulta sain valmista ja lopputulos on hieno! Mutta annan vinkin: ostakaa ohje. Pääsette helpommalla. Ruuduissa tosiaankin menee sekaisin.

DSC_1439

DSC_1438

Mainokset

Palleron pöllösynttärit

DSC_1062

Sunnuntaina vietettiin Palleron 1-vuotissynttäreitä. Meillä on ollut tapana järjestää lapsille hieman isommat ensimmäiset synttärit, joihin kutsutaan sukua ja ystäviä laajemmalti. Nyt oli kutsuttu osa sukulaisista ja naapurit. Seuraavana viikonloppuna kutsutaan sitten loput sukulaiset. Pallero oppi juuri ennen syntymäpäiviään kävelemään ja hän olikin suloinen näky töpötellessään varovasti muiden joukossa. Itse hän ei tainnut ymmärtää mistä oli kyse, ihmetteli vain suurta väenpaljoutta. Eikä tainnut päivänsankari saada edes omaa kakkuaan maistaa ja taisipa se mennä niin, että Vilperi ja Tyllerö avasivat suurimman osan Palleron lahjoistakin.

DSC_1003
Pöllöteeman mukaisesti tein ”lastenpöytään” ananaksesta koristepöllön. Lautaselle tuli lisäksi hedelmäsalaattia.

 

Kuten jo mainitsinkin aiemmin, synttäreiden teemana oli pöllöt. Tiedän, että synttärit sujuisivat varsin hyvin ilman teemoja ynnä muita, mutta HALUAN järjestää juhlat omalla tavallani. Olen tarkka väreistä ja koristeista. Haluan, että koti on siisti ja ikkunat puhtaat kun vieraita saapuu, vaikkakin saa siivota heti uudelleen vieraiden lähdettyä. En kuitenkaan ota enää stressiä niin paljon kuin ennen. Joskus olen itse ollut verkkareissa, hiukset sojottaen ties mihin kun ensimmäiset vieraat ovat tulleet. Nyt jätin suosiolla yhden asian pois, kun näytti etten ehtisi kaikkea tehdä. Eikä varmaankaan kukaan huomannut, että valkosuklaapallerot puuttuivat, vaikka ne menussa lukivatkin.

Koska suurin osa vieraista tuli pitkän matkan takaa, tarjoiltiin kahvit ja kakut heti vieraitten saavuttua. Osalla oli jo varmaan hieman nälkäkin, joten ajateltiin, että näin on paras. Ensin sytytimme Pallerolle kakkukynttilän ja kaikki seurasivat jännittävää tapahtumaa. Pallero oli kuitenkin kiinnostuneempi vieressä olleista leivoksista kuin omasta kakustaan. Puhallettaessa minä tietenkin avustin Palleroa, koska ei hän osaa itse vielä puhaltaa. Vilperi huomasi heti sen ja tokaisi minulle: ”Äiti, ei se ollut sinun kynttiläsi!”. Tämän jälkeen vieraat pääsivät nauttimaan pöydän antimista.

 

DSC_1011
Nämä retrokahvikupit eivät sopineet yhtään päivän väreihin. Itseltä löytyisi vihreitä kahvikuppeja vain 6kpl. Mutta kuten mainitsin, varmasti aivan samanmakuista kahvia väreistä riippumatta.

 

DSC_1015
Lasten pöydässä olivat pahviset pöllölautaset ja vihreät raitakipot hedelmäsalaattia varten.

 

DSC_1008
Lapsille oli tarjolla hedelmäsalaatin lisäksi keksejä, vihreitä ja valkoisia karkkeja, suolakeksejä ja vihreää limsaa.

 

Aikuisille tarjoiltiin kalkkunavoileipäkakkua, voileipäkakun gluteeniton versio kinkkukeikauskakun muodossa (pohjana Real-leipä) ja perunajauhoihin tehty kääretorttupohjainen täytekakku. Täytteenä kakussa oli minttu-valkosuklaatäyte. Näihin kaikkiin ohjeet löysin Kinuskikissan sivuilta. Lisäksi oli limepiirasta, kinkkuhyrriä ja appelsiinikuivakakkua. Vaikka itse sanonkin, niin voileipäkakusta tuli onnistunut niin maultaan kuin näöltäänkin. Täytekakun koristelu nyt ei onnistunut aivan nappiin. Osaksi tekoa vaikeutti koko koristelun ajan lahkeessa roikkunut Pallero. No, on siinä sentään pöllö. Ehkäpä ensi viikonloppuna kokeilen toista lähestymistapaa aiheeseen.

 

DSC_0995

DSC_0999

 

DSC_1001

 

Koristeluissa käytin jo aiemmin esiteltyjä wc-paperihylsyistä tehtyjä pöllöjä, ilmapallopöllöjä, kauniita menukehyksiä ja noita limepiiraaseen tökittyjä pöllötikkuja.

DSC_1007

 

Kun kaikki olivat saaneet mahansa täyteen herkkuja ja kahvihampaiden kolotus oli saatu loppumaan, oli aika avata lahjat. Vilperi ja Tyllerö tosiaan olivat niin innokkaina avaamassa paketteja ettei Pallero tainnut kovin montaa pakettia edes nähdä. Hän keskittyi lahjapapereiden ja korttien tutkimiseen. Pallero sai kivasti erilaisia lahjoja: vaatteita, kirjoja ja lelujakin. Vaikka lahjat eivät olekaan pääosassa näissä juhlissa.

 

DSC_1056

DSC_1077

 

DSC_1074

 

Kun leikit oli leikitty ja juhlat juhlittu, alkoivat pitkänmatkan vieraat lähteä kotimatkoille. Todella ihanaa, että melkein kaikki pääsivät mukaan ja viitsivät lähteä ajelemaan meille. Kiitokseksi Pallero antoi kaikille lapsivieraille pussukat, joissa oli rusinarasia, laku ja virkattu heijastinpöllö (Jep, minä itse taas ne viime viikolla virkkasin).

DSC_0945

DSC_0941

Ensi viikolla siis vielä toiset juhlat samalla kaavalla.

Ajatuksia Palleron 1vee juhlista

Palleron 1-vuotissyntymäpäiväjuhlat lähenevät hurjaa vauhtia. Kovin paljon en ole ehtinyt juhlia miettiä, mutta teemaksi on valikoitunut pöllöt ja värinä vaaleanvihreä/valkoinen. Tässä hieman kuvia ajatuksista, tarkempi postaus sitten juhlien jälkeen tammikuussa.

Tällaiset kutsut lähtivät ystäville ja sukulaisille:
WP_20141027_002

WP_20141028_001

Pöytäkoristeiksi askartelimme Vilperin kanssa hauskoja pöllöjä:
DSC_0763

Lapsille ostin pöllöaiheisia kertakäyttöastioita ja raidalliset purkit ovat hedelmäsalaattia varten:
WP_20141229_002

Olen tehnyt Vilperistä ja Tylleröstä valokuva-albumit heidän ensimmäisestä vuodestaan, johon viimeiselle sivulle vieraat saavat kirjoittaa nimensä. Pallerosta tein myös samanlaisen:
DSC_0432

DSC_0760

DSC_0758

Miltäs vaikuttaa?