Hyvää pääsiäistä!

DSC_1176

Taas tämä viikko on hurahtanut hetkessä ohi. Ajattelin tulla toivottelemaan teille kaikille hyvää pääsiäistä ja jakamaan teille meidän pääsiäisaskarteluja.

Tein jokunen aika sitten rairuohoille kipon, joka näyttää kananmunankuorilta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilen tällaista ja muutama pikku asia jäi vaivaamaan.

Jaan teille ohjeet. Täksi pääsiäiseksi tämä taitaa tulla hieman myöhässä, mutta josko ensi vuodeksi.

DSC_1125

DSC_1130

DSC_1128

Periaate on sama, millä tein vuosi sitten Vilperin avaruuskypärän. Eli puhalla ilmapallo. Itse piirsin siihen siksak-kuvion, jota noudatin, kun kiinnitin paperinpaloja. Itse käytin liisteriä, mutta vesiliimaseoskin käy hyvin. Tein kaksi kerrosta, jonka jälkeen annoin kuivua ja lisäsin vielä kaksi kerrosta. Poksautin ilmapallon ja jäljelle jäi puolikkaan kananmunankuoren näköinen kuppi. Tässä vaiheessa reunoja voi leikata tai tasailla, jos haluaa. Sitten maalasin kuivuneen kuoren valkoiseksi. Laitoin pohjalle muovia, koska tarkoitus oli kylvää sinne rairuohoa, jota kastellaan. Itseltäni loppui hieman multa kesken, joten pinta jäi aika alhaalle. Tämä kostautui tietenkin siinä vaiheessa, kun koristeita alettiin laittamaan, ne eivät näy mihinkään.

DSC_1137

DSC_1185

Lisäksi tein vielä lopusta liisteristä ison pääsiäismunan samalle periaatteella, jolla tein jouluna jouluvaloja.

Lapset tekivät päiväkodissa kukin omat rairuohokipponsa, joten meillä riittää koristeita. Näissä kuvissa näkyy Vilperin pupu-kippo.

DSC_1184

DSC_1189

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille! Ensi viikolla voisin jo alkaa raotella Tyllerön Frozen-synttäreiden valmisteluja.

Palmusunnuntaina

Perjantaina lapsilla oli päiväkodissa isovanhempien päivä. Silloin sinne saivat mennä isovanhemmat askartelemaan lasten kanssa virpomisoksia. Tarjolla oli myös lasten itse leipomia keksejä ja kahvia. Meillä minun äitini pääsi päiväkodille ja hän oli isompien lasten kanssa askarrellut muutamia oksia. Minä olin sillä välin Palleron kanssa pienempien puolella. Pallero ei itse vielä osannut kiinnittää koristeita, mutta kovasti antoi ohjeita mihin koristeet kiinnitetään.

DSC_1151

DSC_1152

DSC_1153

Mummun mukana tulivat myös eno ja S-serkku kyläilemään. Olimme hakeneet lasten kanssa valmiiksi oksia, joita sitten yhdessä isolla porukalla askartelimme lauantaina. Nyt isommat lapset jaksoivat jo keskittyä hyvin askarteluun, viime vuonna minä sain ne suurimmaksi osaksi tehdä. Nyt muutama viimeinen jäi minun harteilleni. Tietysti tänä vuonna he tiesivät mihin tarkoitukseen oksat tulevat. Pallerolla oli hieman eri käsitys oksien koristelusta ja hän olisi halunnut nyppiä kaikki pajunkissat irti. Todella hienoja oksia meille lopulta tuli. Nämä oksat ovat siitä hyviä, että niihin voi käyttää kaikenlaiset ylimääräiset nauhat ja muut koristeet joita ei muuhun askarteluun käytetä. S-serkku sai tietenkin mukaansa kotiin itse koristelemansa oksat.

DSC_1154

DSC_1157

WP_20160319_09_51_27_Pro

Me lähdimme sitten sunnuntaina kiertämään muutamat naapurit ja tutut läpi. Vilperi kertoi minulle kymmentä minuuttia ennen lähtöä, että hän haluaa olla pupu. No, näppäränä äitinä sitten väsäsin äkkiä pupun korvat pahvista ja kiinnitin hiuspantaan. Hännäksi ryttäsin yhden harsoliinan ja kiinnitin hakaneulalla. Mietin aluksi otanko Palleroa vielä mukaan, mutta lopulta hän sai olla kissa. Nämä varusteethan ovat jo tutut aiemmista vuosista ja naamiaisista. Tyllerö oli sitten noita.

Hienosti Vilperi jo osasi lorun, vaikka äiti sai mukana lorutella. Muut vaan tyytyivät heiluttelemaan oksia. Hienosti lapset jaksoivat kiertää ja tietysti palkinnot olivat miellyttäviä.

Ensi viikolla jos saisimme loput pääsiäisaskartelut tehtyä, niin voisin niitä teille esitellä. Oikein hyvää Palmusunnuntaita teille kaikille!

DSC_1175

WP_20160320_10_21_41_Pro

Pääsiäiskortit lasten kanssa

Askarreltiin lasten kanssa viime viikonloppuna pääsiäiskortteja. Taisin jo viime vuonna tehdä osan samanlaisia kortteja, mutta nyt saivat lapset tehdä nämä itse. Lisäksi, olin jo päättänyt tämän erittäin helpon korttimallin, kun Postin Postinen-lehdessä annettiin tämä sama vinkki. Alkuperäinen idea on siis Sinellin.

DSC_1099

DSC_1102

DSC_1098

Aluksi Tyllerö teki ruohikkoa vihreällä sormivärillä, sen jälkeen Vilperi painoi keltaisella tipuja. Pallero teki omia taideteoksiaan sillä aikaa. Puolessa välissä vaihdettiin osia. Sitten kuvat saivat kuivua ja minä lisäsin tipuille jalat ja silmät. Lasten mielestä olisi vielä pitänyt tehdä nokatkin.

Painoin leimasimella ”Piip”-tekstejä ja liimasin paperit keltaiselle pahville. Taakse kirjoitin tervehdyksen.

Helppoa kuin mikä! Ja taas tuli tehtyä kortit ja mikä parasta: lasten kanssa!

DSC_1103

DSC_1109

DSC_1111

DSC_1112

Hyvää pääsiäistä!

Viime sunnuntaina kävimme lasten kanssa virpomassa. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun kävimme virpomassa ja nytkin kiersimme ihan vain naapurit lähistöltä. Lapset tykkäsivät kovin jo virpojen tekemisestä, mutta heistä oli myös hauskaa käydä virpomassa. Olimme harjoitelleet lorua kotona, mutta sitten tosipaikan tullen ei se meinannut muistua mieleen. Tylleröä ujostutti (!) niin, että hän ei sanonut mitään kenellekään ja Vilperi toisti lorun minun perässäni. Tärkeintä kuitenkin kaikille lienee, että lapset saivat kokemuksia ja hieman palkkaakin suklaamunien muodossa. Tyllerön puin kissaksi käyttäen syksyllä tekemiäni kissan korvia ja kissanhäntää. Kasvoihin piirsin taas kissan viikset ja mustan nenän. Muuten asu oli ulkohaalari. Vilperille laitoin noidan hatun ja essun sekä kasvoihin pisamia. Koriakaan meiltä ei löytynyt, mutta hyvin ne suklaamunat Tyllerön käsilaukkuun sopivat.

DSC_0305

DSC_0306

DSC_0307

Myös aiemmin istuttamamme rairuohot, tai oikeammin heinät, näyttävät jo upeilta. Lapset saivat koristella niitä pupuilla, tipuilla ja munilla. Myös ulkolyhtymme sai uuden asukin munineen. Muuten pääsiäiskoristukset jäävät meillä vähemmälle.

DSC_0210

DSC_0207

DSC_0204

DSC_0211

Ostin myös ulos narsisseja jokunen aika sitten, mutta ne kyllä kärsivät takatalvesta eivätkä todellakaan näytä enää yhtä hyviltä kuin tässä kuvassa. Täytynee ehkä ostaa uudet, kun ilmat vähän lämpenevät.

DSC_0213

Aiomme viettää pääsiäisen rennosti perheen kesken, mitään erityisiä suunnitelmia meillä ei ole. Käymme luultavasti luistelemassa, perheuinnissa ja tietenkin pyöräilemässä, jos vain ilmat sallivat. Tyllerö sai juuri uuden, isojen tyttöjen pyörän ja sillä on parempi polkea kuin vanhalla pienemmällä.

DSC_0342

DSC_0332

Lopuksi toivotan kaikille lukijoilleni oikein rauhallista pääsiäistä! Näillä korteilla me toivotamme teille ja toivotimme tuttavillemme pääsiäistervehdykset tänä vuonna!

DSC_0252

DSC_0251

DSC_0250