Lomalle

Pitkään olen tätä harkinnut ja usean itseni käydyn eipäs-juupas-keskustelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että loma on tarpeen.

Varmaan oikeakin loma tekisi kutaa, mutta nyt puhun blogin lomasta. Tällä hetkellä meidän arki on todella kiireistä ja ”kulisseissa” tapahtuu asioita, joita en halua täällä jakaa. Aika paljon oma energiani pyörii nyt lasten (ja meidänkin) hyvinvoinnin ympärillä. Kirjoitettavaa ei oikein ole. Paitsi, että kaikki sairastavat vuorotellen, itselläni töihinpaluun johdosta myös aikoinaan vaivanneet ranneongelmat ovat palanneet tai meidän koti on niin epäjärjestyksessä ettei fiksuja kuvia voi edes ottaa. Kaikki on meillä hyvin, mutta nyt vain tapahtuu liikaa. Vilperi menee esikouluun syksyllä ja vaihtaa hoitopaikkaa. Pitäisi ehtiä panostaa jokaisen lapsen vahvuuksiin ja heikkouksiin. Parisuhdettakin pitäisi jaksaa hoitaa ja ystäviä ei saisi unohtaa. En jaksa panostaa kirjoittamiseen, vaikka haluaisin. Illalla haluan vain mennä ajoissa nukkumaan. En halua stressata postausten kirjoittamisesta, en halua kirjoittaa pakolla.

Raskain mielin ja sydämin täytyy todeta, että nyt aikani ei vain riitä, energiani ei vain riitä eikä intohimoni. En aio lopettaa blogia, jään vain hetkeksi lomalle. Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu, joskus useammin, joskus harvemmin. Kirjoittelen tänne ainakin silloin tällöin askartelu- ja käsityöohjeita ja palaan meidän oikeilla kuulumisilla kesällä. Parhaiten pysyt perässä uusista jutuista seuraamalla meidän Facebook-sivuja. Tai instagramissa nimellä kolmepientaporsasta.

Oikein hyvää kevättä teille ja palaan rentoutuneena takaisin! Ettehän unohda meitä sillä välillä!

WP_20160311_15_28_50_Pro

WP_20160311_15_28_55_Pro

WP_20160312_17_44_01_Pro

Mainokset

Loma, loma, loma!

Tosiaankin, meillä lomailtiin melkeinpä koko elokuu. Ensin lasten kanssa parisen viikkoa ja sitten vielä koko perheenä kaksi viikkoa. Onneksi ne kesäiset, aurinkoiset ja helteisetkin säät saapuivat Suomeen ja juuri sopivasti meidän loman aikoihin. Koko kesän kaapissa odottaneet shortsit ja kesämekot sai ottaa vihdoinkin käyttöön!

Voitte varmaan arvata, että meillä on oltu ulkona! Sisällä on käyty suurinpiirtein vain nukkumassa. Ulkona on syötykin suurimmaksi osaksi. Televisio on pysynyt kiinni melkein koko loman, edes lapset eivät ole kaivanneet Pikku Kakkosta. Ulkona onkin sitten puuhailtu vaikka mitä. On uitu läheisellä pikkujärvellä ja omassa pihassa pulikoitu. Pallerokin on saanut juoksennella ilman vaippaa. Mitään kovin ihmeellistä emme ole tehneet, sillä omassa pihapiirissä riittää puuhaa ja tekemistä. Ehdottomasti lomalla on hienointa, kun saa nukkua pitkään eikä ole kiire mihinkään!

WP_20150629_18_04_46_ProDSC_1084

WP_20150803_15_10_26_ProWP_20150803_17_28_44_Pro

Me vanhemmat poimimme pakastimet täyteen marjoja. Mies poimi mustikat ja kun hän lopetti, minä aloitin vadelmien poimimisen. Nyt kelpaa talvella syödä luonnon omia superfoodeja. Kun vielä lasketaan mukaan mehuksi poimitut herukat, yhteensä meidän marjasaldo lähentelee 180 litraa.

Kun miehen loma alkoi, alkoivat superhelteetkin. Kuten jokaikinen vuosi, meillä on tapana valita kesän kuumimmat päivät ja aloittaa ulkona joku projekti. Milloin on tehty polttopuita, milloin kärrätty sepeliä. Tänä vuonna järjestimme ja siivosimme autokatoksen ja maalasimme sen sisäpuolelta loppuun. Sitten mies päätti tilata pihaan multakuorman, jota lapioimme, lanasimme ja kärräsimme pitkin pihaa. Meiltä siis puuttui autotallin takaa kaistale multaa ja lisäilimme multaa vielä mataliin kohtiin muuallekin pihaa. No, onpahan nyt viimeinenkin ”tekemätön” asia pihasta tehtynä. Mutta kyllä sitä kovimmalla helteellä mietti, että voisi sen päivän käyttää muutenkin. Niin meidän tyylistä.

WP_20150804_18_50_16_ProWP_20150804_18_51_34_Pro

WP_20150804_18_55_00_ProWP_20150819_10_26_24_Pro

WP_20150819_10_42_31_ProWP_20150819_10_44_51_Pro

Oman pikkulomani jälkeen lähdimme vielä viimeiseksi lomaviikoksi mökille ja kiersimme molemmat mummulat. Mökillä pääsin taas maalaushommiin, vaikka toki ehdimme myös kalaan. Mökilläkin riitti pihahommia, joten jouten ei tarvinnut olla. Toisessa mummulassa olivat ohjelmassa niiden mehumarjojen keräys.

Mahtui lomaan silti juhlahetkiäkin. Rakas kummipoikamme, S-serkku täytti 4 vuotta ja häntä kävimme juhlimassa. Aika kulkee kyllä niin nopeasti, muistan kuin eilisen, kun kävimme häntä sairaalassa katsomassa. Olimme juuri saaneet tietää, että mahassani kasvoi pienen pieni Tyllerö ja tunteet olivat kovin herkässä. Ja nyt hän on iso poika!

Matkalla kotiin, viimeisenä lomapäivänä, poikkesimme Hyvinkään rautatiemuseossa. Olimme luvanneet lapsille, että loman aikana täällä kävisimme. Viime tinkaanhan se meni, mutta lapsille jäi kiva muisto lomasta. Tästä reissusta kerron omassa, tulevassa postauksessa.

Päiväkotiarkea on vietetty nyt viikko ja aika hyvin lapset ovat sopeutuneet takaisin rytmeihin. Kaikkein väsynein on kaiketi ollut äiti. Kaiken kaikkiaan meillä on ollut kiva kesä!

Lomalla

WP_20150606_18_47_53_Pro

WP_20150606_17_58_27_Pro

WP_20150603_09_35_00_Pro

Olemme nyt lasten kanssa lomailleet kolmisen viikkoa. Otin tavoitteeksi rennot päivät, mutta kuitenkin tietystä päivärytmistä kiinnipitämisen. Halusin, että teemme kaikkea sellaista mitä arkena emme jaksa, ehdi tai viitsi tehdä. Olemmekin ulkoilleet paljon, syöneet eväitä paljon ja tehneet sitä mistä lapset nauttivat. Kodin hoito on jäänyt kakkoseksi, pakolliset pyykinpesut ja ruoanlaitot olen tehnyt, mutta muuten saavat pölypallot kerääntyä rauhassa.

Tähän mennessä olemme siis: rakentaneet majoja, pitäneet jumppahetkiä, tanssineet, etsineet aarteita, katselleet dvd:tä, lukeneet kirjoja, syöneet jäätelöä, antaneet lasten käyttää kameraa, kyläilleet sukulaisissa että kavereilla sekä retkeilleet eväitten kanssa. Olemme myös käyneet Särkänniemen koiramäessä, liikennepuistossa ja mökillä. Muutamasta aktiviteetistä voin kertoa enemmän myöhemmin.

WP_20150527_11_04_49_Pro

WP_20150601_10_24_41_Pro

WP_20150604_10_34_48_Pro

Ensimmäinen lomaviikko meni aika kylmissä ja osin sateisissakin merkeissä. Silti kävimme kolmena päivänä kesäkerhossa eväiden kanssa, ja kerran jopa kaatosateessa leikkipuistossa. Kunhan vain varusteet ovat säänmukaiset, hyvin pärjätään ja lapsethan ovat päiväkodissa tottuneet ulkoilemaan säässä kuin säässä. Ja mikäs sen hauskempaa kuin kaivaa kuraojaa tai hyppiä saappailla lätäköissä. Lasten kuravaatteet olivat helposti löydettävissä (ja vieläpä sopivan kokoisina koska päiväkodin kuravaatteet olivat kotona pesussa), mutta itse jouduin kaivelemaan kaappien kätköistä vanhan raksa-aikaisen maastokuvioisen ja hieman uretaanisen sadetakin päälleni. Oli sentään ehjä! Yhtenä päivänä kävimme pakon sanelemalla lääkärikäynnillä Helsingissä, mutta sen reissun kruunasi yhteinen lounas Ikeassa.

DSC_0786

DSC_0833

DSC_0779

Toisen viikon aloitti kyläily Vilperin päiväkotikaverin luona ja aurinkoisen päivän sattuessa kohdalle vietimmekin kivan päivän ulkona. Tiistaina lähdimme kohti mummua ja suvun kesäpaikkaa. Tämä Vilperin ”maatilaksi” nimeämä paikka sijaitsee liki mummulaa, mutta kesällä vietämme aikaa mieluummin siellä, luonnon keskellä. Lapsilla on enemmän tilaa mellestää ja olla. Ja kuten varmasti jokaisella mökillä, niin myös täällä riittää aina jotain puuhaa. Kukkamaa, joka on jäänyt hyvin vähälle huomiolle, sai nyt täyden huomioni kun uudistin sen täysin. Kolmen päivän aikana kaivoin ylös kaikki rikkaruohot, säilytettävät kukat ja sipulit, veljeni teki uudet kehykset vanhoista parruista ja laitoin uudet mullat. Istutin kukat takaisin ja vihdoin torstaina sain ihailla satavuotiaiden iiristen kukoistusta uudessa kukkapenkissään. Myös Vilperi innostui kaivelemaan kastematoja maasta ja yhden päivän ajan pitikin niitä lemmikkeinään. Lisäksi istutimme maahan lasten kanssa herneitä, vaikka taitaa olla jo ihan viime hetki ne maahan laittaa.

WP_20150610_14_19_35_Pro

DSC_0838

Keskiviikkona kävimme sukuloimassa tätini luona ja saimme mahamme täyteen herkullisia tarjottavia. Täältä et kyllä koskaan lähde nälkäisenä kotiin. Iltapäivällä poikkesimme paikallisen hydrauliikkayrityksen avoimilla päivillä. Tänne menimme oikeastaan vain siksi, että satuin huomaamaan ilmoituksen lehdessä. Meidän piti saada aikaa kulumaan sen aikaa, kun mummu oli parturissa ja Vilperi ainakin on kovin kiinnostunut kaikista koneista. Isänsä olisi tietenkin ollut parempi kertomaan mitä mikäkin laite tekee, mutta nyt sai kelvata näin. Siellä lapsilla riitti ihmeteltävää ja ilmaiset makkaratkin maistuivat. Vilperi voitti myös ainoana meistä neljästä onnenpyörässä huivin itselleen.

Torstaina oli ainoa oma hetkeni. Olin varannut itselleni kasvohoidon ja sitä ennen tapasin pikaisesti hyvän ystäväni kahvittelun merkeissä. Ihanan rentouttava hetki teki hyvää ja hemmoteltavana olisin voinut olla pidempääkin. Täksi ajaksi lasten vaari oli kehitellyt isommille lapsille eväsretken läheiselle lammelle. Vilperillä oli kovat vaatimukset retken suhteen, sillä etukäteen hän vaati, että retki pitäisi tehdä autiolle saarelle koska siellä on kultaa. Ilmeisesti retki kaikkine ihmettelyineen oli kuitenkin ollut kyllin kiva, sillä aarteita ei enää odotettu.

WP_20150613_12_24_29_Pro

Jotenkin osaan aina buukata nämä mummulareissut täytteen ohjelmaa. Vaikka tähänkin asti on jo ollut menoa, olimme jo aikoja sitten sopineet S-serkun ja lasten tädin kanssa, että menemme liikennepuistoon. Tästä teen oman postauksen, jossa kerron matkastamme enemmän (kunhan vain ehdin!). Illalla isikin liittyi seuraamme ja aloitti oman lomansa.

Lauantai oli kaunis aurinkoinen päivä, mutta me vietimme sitä surullisissa merkeissä. Hautajaiset, joista jo aiemmin kerroin, olivat tänään. Kaikki meni lasten osalta varsin mallikkaasti, suuremmilta mokailuilta vältyimme ja uskon, että kaikki muutkin vieraat olivat tyytyväisiä lastemme käyttäytymiseen. Kirkossa meillä oli varattuna heille rusinarasiat ja hetkeksi mies meni isompien lasten kanssa ulos. Lapsilla oli kovin paljon kysyttävää kirkosta, alttaritaulusta ynnä muusta eivätkä he (tietenkään) ymmärtäneet miksi olisi pitänyt olla hiljaa hetken aikaa. Pallero sai aivan loppumetreillä itkukohtauksen, ehkä hän pelästyi urkuja tms ja väsymys/nälkä alkoi jo haitata. Muistotilaisuuden ajan Pallero nukkuikin vaunuissaan ulkona ja isommat lapset leikkivät leluilla joita oli paikanpäällä.
Sunnuntai oli sadepäivä, jonka vietimmekin tiiviisti sisätiloissa leikkien, legoillen ja pelaillen.

DSC_0803

DSC_0793

DSC_0789

Tämä viikko alkoi vielä mummulassa, mutta suuntasimme heti paikat siivottuamme matkaan. Pysähdyimme ABC:llä syömässä ja leikkimässä, jonka jälkeen menimme Särkänniemen Koiramäkeen. Tästäkin tulee oma postaus kuvineen! Kivan päivän päätteeksi lähdimme vihdoin ajelemaan kotiin.
Koska olemme nyt 2,5 viikkoa menneet, tehneet, nähneet ja kokeneet kaikkea mahdollista, alkaa äidillä olla lomaväsymystä. Joten tiistaipäivän vain olimme. Löhösimme. (Okei, pesin kylläkin neljä koneellista pyykkiä). Loppuviikolle (eikä juhannuksellekaan) ole kovin hurjia suunnitelmia luvassa, kotosalla olemme. Keräilemme vielä voimia ensi viikon pientä reissua varten!