Isänpäiväksi avaimenperä

Ehkä jossain välissä mulla on aikaa istua kirjoittamaan meidän oikeita kuulumisia, mutta sillä välin laittelen tänne näitä askarteluja ynnä muita.

Nyt isänpäivälahjoja ja kortteja.

Netissä on suuressa suosiossa käyttää kutistemuovia isänpäivälahjoihin ja täytyihän meidänkin kokeilla sitä. Suosion kyllä huomasi, mistään en meinannut löytää tätä, kun oli loppunut monesta paikkaa. Lopulta ostin Suomalaisesta kirjakaupasta paketin, jossa oli neljä arkkia. Valkoinen, musta, kirkas ja kirkas matta.

Me käytimme mattaa ja kirkasta ja jätämme loput johonkin toiseen tarkoitukseen. Monet olivat painaneet lasten käden- tai jalanjälkiä muoviin, mutta koska meidän lapset ovat jo niin isoja, päätin antaa heidän piirtää oman mielensä mukaan.

Mattaan pystyi piirtämään puuväreillä, kirkkaaseen taas tusseilla. Hieman lapsille joutui selittämään, että pientä piperrystä ei oikein voi tehdä, koska muovi kutistuu niin paljon, jopa kolmasosaan.

Ihan kivoja kuvia meille tuli ja sitten olikin se jännin hetki, kun muovit kutistettiin uunissa. Lapsista oli hauskaa katsella, kun muovi kupristui ja pieneni. Meidän avaimenperät olivat neliön muotoisisa, joista vain pyöristin kulmat, mutta mahdollisuuksia on siis monia.

Me siis teimme näistä avaimenperiä, joten se reikäkin pitää muistaa tehdä ennen uuniin laittoa. Uunista tullessa meillä on kovia muovinpalasia, joihin reikää on vaikea tehdä.

Sitten vielä kortiksi kravatit. Nämäkin lapset saivat koristella ihan oman mielensä mukaan. Toiset ovat isille, toiset vaarille.

Mainokset

Ruotsin Luonnonhistoriallinen museo

Blogin lyhyeen hiljaiseloon on ollut kaksi erittäin pätevää syytä. Olen järjestellyt kovaa vauhtia Vilperin synttäreitä, jotka pidetään tällä viikolla, mutta olemme myös olleet matkoilla. Kävimme viiko sitten perheen kanssa päivä Tukholmassa-risteilyllä.

Käytimme Club One-pisteitä ja niillä saimmekin hieman normaalia paremman hytin, kivan Muumi-perhehytin. Hytti oli tavallista isompi, siihen olisi mahtunut kuusi henkeä nukkumaan, tai enemmänkin koska me aina laitamme alasängyt vierekkäin ja siinä nukkuu vähintään kolme ihmistä. Hytissä oli laminaattilattia, televisio ja jääkaappi, jonka virvokkeet kuuluivat hintaan. Sieltä löytyi limonadeja, kaksi olutta, vesiä ja lasten juhlajuoma.

Hytti oli sisustettu Muumi-aiheiseksi. Seinillä oli Muumien kuvia: Muumimamma, Pikku-Myy, Nuuskamuikkunen jne. Lisäksi verhot olivat puna-valkoraidalliset, joten ne näyttivät erehdyttävästi Muumimamman essulta. Ikkuna Promenade-kadulle on lasten mielestä aina kiva, vaikka emme me hytissä niin paljon edes olleet. Lisäksi Hattivatti-valaisin oli kiva lisä.

Olin jo etukäteen etsinyt netistä tietoa mihin mennä viettämään kuusituntinen Tukholmassa. Me olimme autolla liikkeellä, joten joku vähän kauempanakin oleva kohde kävisi. Junibacken ynnä muut on jo nähty, joten etsin meille jotain kivaa museota. Se löytyikin, joten kohteenamme oli Ruotsin Luonnonhistoriallinen museo, Naturhistoriska Riksmuseet.
Olimme juuri sopivasti museon aukeamishetkellä paikalla ja museohan oli ilmainen. Siitä jo pointsit kotiin. Ainoastaan pysäköinti maksoi jokusen euron.

Museossa oli monta erilaista näyttelyä: Diversity of Life, The Human Journey ja Fossils and Evolutions. Näissä oli esillä dinosauruksen luurankoja, mammutteja, esi-isiämme apinoista eteenpäin, perhosia, matoja, rapuja, ötököitä. Tiedot olivat ruotsiksi ja englanniksi ja monessa oli lisäksi tietokone, jossa sai testata itseään tai lukea lisätietoa. Jossain kohdissa harmitti, kun sanakirja olisi ollut tarpeen. Lapset tietenkin menivät hurjaa vauhtia ympäri ja innostuivat joka eläimestä suuresti. Yritykset saada heitä joihinkin valokuviin oli aika turhaa, ainakin kolmea lasta samaan aikaan. Meillä oli hyvin aikaa, joten annoimme heidän kierrellä omassa rauhassa ja itse lueskelimme nippelitietoa. Jossain kohdissa yritin saada esimerkiksi Vilperiä kiinnostumaan faktoista. Olin vakuuttunut jo alakerran näyttelyistä, todella paljon tietoa ja erityisesti katseltavaa. Ei vain muutamia hassuja eläimiä, vaan todellakin runsaasti asiaa.

Seuraavaksi tiemme jatkui Polar Regions- näyttelyyn. Tämä oli ollut kesän ajan remontissa ja oli avautunut juurikin uudelleen. Ja täällä oli se odotettu sinivalas. Tai ainakin oikea sinivalaan luuranko ja muutaman muunkin jättimäisen valaan luurangot. En tiedä ymmärsivätkö lapset täysin niiden suuruutta. Ehkäpä ”täytetty” oikean kokoinen sinivalas olisi kertonut enemmän kuin pelkkä luuranko. Täältä löytyi myös hylkeitä, pingviinejä, mursuja, jääkarhuja jne. Oli myös magneettitaulu, johon sai arvailla missä asustavat pingviinit tai hylkeet.

Minua raivostuttaa käydä lasten kanssa museoissa, joissa ei saa koskea mihinkään. Täällä oli onneksi ajateltu myös lapsia, siis koko museossa. Siellä täällä oli puisia eläimiä, joiden päälle lapset saivat kiivetä. Oli näitä tietokoneita ja joistain kuului ääniä tai sai kurkkia luukkujen alle. Oli suurennuslaseja, joilla sai tutkia pieniä ötököitä. Tai arvailla kasvien nimiä.

Pienen pieni näyttely oli myös matkamuistoihin tapettavista eläimistä. Saako alligaattoreista tehtyjä saappaita tai leopardin nahasta tehtyä takkia ostaa ja tuoda matkamuistona?

Alakerrassa oli myös Mission: Climate Eart-näyttely. Tälla sai tutustua maapallon liikkeeseen auringon ympäri pyörittämällä kiekkoa, jossa aurinko, maa ja kuu olivat. Sai tutustua tornadoihin, saasteiden vaikutukseen maapallon lämpötilan nousussa jne. Täällä näytettiin myös hieno lyhytelokuva tuulista, myrskyistä jne. Elokuvan aikana puhaltimista puhalsi kova tuuli, joka sai varsinkin Palleron hiukset lepattamaan. Hieno näyttely tämäkin, tosin hieman vaikea aihe lapsille, mutta sai minut ajattelemaan.

Sitten siirryimme ylempään kerrokseen. Täältä löytyivät Life in Water ja Swedish Nature-näyttelyt. Niissä saimme tustustua kaloihin, kaloihin ja taas vähän kaloihin. Tämä osio ei oikein innostanut meitä ketään. Ainoastaan peli, jossa näki kuinka paljon vettä esimerkiksi ananas, tomaatti, kurkku tai ihminen sisältää, kiinnosti. Ja Vilperi innostui 5 metriä pitkästä kalmarista. Sitten taas Ruotsalainen luonto-osio oli hieno. Täältä löytyivät hirvet, porot, karhut, ilvekset, sienet, kasvit jne. Oli pieni video metsäpaloista, sai arvuutella sieniä, opetella ääntelemään kuten hirvi ja mennä koppiin, jossa hyttyset inisivät. Täällä vietimme aika paljon aikaa ja lapset tykkäsivät.

Yläkerrassa oli myös valokuvanäyttely, jossa oli hienoja kuvia, mutta muuten ei meitä kiinnostanut. Aivan nurkassa oli interaktiivinen dinosaurus”elokuva”. Kun menit tarpeeksi lähelle ruutua, pääsit itsekin dinosaurusten maailmaan. Muut dinot olivat lempeitä, mutta kun T-Rex ilmaantui, kannatti lähteä pakoon.

Viimeiseksi jätimme The Human Animal-näyttelyn. Tämä oli kuin Heureka. Sai kokeilla ja testata itse. Kuinka pitkälle jaksamme hypätä, kuinka kauan roikkua tangossa, miten sisäelimet olivat ihmisen sisällä, miten pupillit reagoivat valoon, missä on ihmisen lämpimin kohta, kuinka vauva kasvaa naisen sisällä, kuinka nopeasti hiiren tai sinivalaan sydän lyö, mikä on reaktioaikasi jne. Voitte kuvitella, että täällä kokeilimme aivan kaikkea. Tässä tietenkin tarvittiin meidän aikuisten apua ohjeiden lukemiseen. Monta asiaa oli itsekin kiva testata.

Lopuksi kurkkasimme vielä Treasures from the Earth´s Interior-näyttelyyn, jossa oli esillä mineraaleja ynnä muita. Tämä ei enää jaksanut innostaa, vaan suuntasimme syömään.

Museossa oli myös Cosmonova-elokuvateatteri, joka olisi ollut maksullinen. Harkitsin tätä Vilperin kanssa, mutta elokuvat olisivat kestäneet joko 20 tai 40 minuuttia, joten päätimme jättää sen väliin. Sen sijaan lähdimme autolle. Koska meillä oli vielä aikaa ennen laivalle lähtemistä, päätimme kipaista Tukholman Disney Storen kautta. Mies jäi autolle, sillä Pallero oli juuri nukahtanut. Minä taas kävin isompien lasten kanssa katselemassa. Emme ostaneet mitään, sillä hinnat olivat aika suolaiset. Katselimme tovin, ihastelimme ja lapset leikkivät hetken. Ja juuri kun olimme lähdössä takaisin, lapset pääsivät Star Wars-hahmojen kanssa samaan kuvaan.

Museo oli upea elämys, itse rakennus oli hieno ja arvokas. Suosittelen ehdottomasti siellä käymistä. Me saimme siellä kulumaan nelisen tuntia. Elokuvateatterin kanssa kuluisi vielä enemmän.

Laivalta jäi päällimmäisenä mieleen Harri Hylje, Muumit, lasten discot ja kasvomaalaukset.

Jos vielä jaksatte, loppuun todella kattava valokuvapläjäys.

Ähtärissä

Kesäkuussa ehdimme käväistä myös Ähtärin eläinpuistossa. Satuimme sinne kaikista tuulisimpana päivänä, joten pipot, hanskat ja haalarit olivat tarpeen. Silti palelsi.

Ähtäri on kuitenkin aika kaukana meistä ja olimme matkassa tuttavaperheen kanssa, joten mentävä oli silloin kun oli päätetty, satoi tai paistoi.

Lapset tutkivat innokkaina eläimiä ja jaksoivat hyvin kiertää noin kolmen kilometrin lenkin. Meillä oli mukana myös vetokärry, mutta sitä tuskin käytettiin. Puolessa välissä matkaa, hirviaidan edustalla, pysähdyimme paistamaan makkaraa. Lähdimme kierrokselle heti eläintarhan avauduttua ja kiersimme siis koko ajan kaikkien muiden kanssa samassa rytmissä. Se huono puoli siinä oli, että esimerkiksi makkaranpaistopisteelle kaikki pysähtyivät samaan aikaan.

Eniten lapset odottivat tietenkin karhuja. Karhuaitauksen edustalla vietimmekin pitkän tovin seuraten kolmen karhunpennu, Kasperin, Jesperin ja Joonatanin, touhuja. Karhut olivat leikkisällä päällä ja touhusivat kovasti.

Kun oli nähty karhut, hirvet, ilvekset ja villisiat, oli aika jättää Ähtäri taakseen. Meillä oli kiva reissu, vaikkakin kylmä. Tuttavapariskunnan kanssa oli kiva päästä rupattelemaan ja lapset tykkäsivät. Ja näimme oikeastaan jokaisen eläinlajin, ainakin kaukaa. Joskus olen kierrellyt eläintarhaa katsellen vain tyhjiä aitauksia. Nyt oli toisin.

Kotimatkalla poikkesimme vielä Tuurin kyläkaupassa. Oi voi, siellä(kin) pitäisi käydä ilman lapsia. Kolme väsynyttä matkaajaa eivät olleet oikein hyvää shoppailuseuraa. Seuraavalla kerralla sitten.

Museokeskus Vapriikki

Käydessämme taannoin Tampereella, poikkesimme lasten kanssa museokeskus Vapriikkiin. Erityisesti olimme menossa katsomaan ”Jääkauden Jättiläiset”- näyttelyä, mutta toki kiersimme muuallakin.

Ensimmäiseksi suuntasimme juurikin kyseiseen näyttelyyn. Näyttely oli hieno. Esillä oli jääkauden eläimiä, luita, koruja ja paljon tietoa jääkaudesta, silloin eläneistä ihmisistä ja eläimistä. Mutta: kun mihinkään ei saanut koskea. Varsinkin Vilperi, joka oli kovin kiinnostunut kaikesta, olisi halunnut katsoa ja koskea. Tästä olitiin hyvin tarkkoja ja ymmärrän sen täysin tällaisessa paikassa. Lisäksi kun luettu tieto ei niin kiinnostanut lapsia, näyttely juostiin hetkessä läpi. Itse en siis ehtinyt tutustua tähän juuri lainkaan. Välillä yritin saada lasten mielenkiintoa kohdistettua johonkin jännään faktaan, mutta en juurikaan onnistunut tässä.

Seuraavaksi siirryimme Hurriganes-näyttelyyn. Jo sisään kävellessämme siirryimme toisenlaiseen maailmaan: musiikki soi taustalla. Täällä lapset innostuivat katselemaan livevideoita, joita pystyi itse valitsemaan valkokankaalle. Nurkasta löytyi myös viehättävä olohuone nojatuoleineen, jossa sai kuulokkeilla kuunnella vaikkapa koko Hurriganesin tuotannon läpi. Näyttelyyn oli saatu paljon rekvisiittaa: vaatteita, levyjä, soittimia. Löytyi jopa paikka, jossa sai pukea Cissen takin päälleen, ottaa basson käteensä ja kuvitella hetken olevansa rokkistara. Tottakai lapset halusivat kokeilla tätä.

Yläkerrassa kiersimme Jääkiekkonäyttelyn, jossa pysähdyimme hetkeksi harjoittelemaan oikeita jääkiekon laukauksia. Jokainen taisi saada ainakin yhden maalin. Myös luonnontieteellinen museo oli hauska. Siellä oli lapsille enemmän koettavaa, aistittavaa ja kosketeltavaa. Luonnon tuoksut ja onkaloinen Näsijärvi, jonka uumeniin sai ryömiä.

Päällisin puolin reissusta jäi hyvä mieli, ainakin lapset saivat jotain koettavaa. Ehkä kuitenkin vielä tämän ikäisille parempi paikka olisi sellainen, jossa lapset itse saavat kokea ja testata. Vilperi olisi ehkä yksin jaksanut paremmin keskittyä ja oma aikani olisi riittänyt paremmin hänen kanssaan tutkiessa.

Lapsille taisi kuitenkin jäädä eniten mieleen tapahtumat parkkipaikalla kotiin lähtiessä. Automme viereen oli parkkeerannut kolme paloautoa ja yksi ambulanssi. Miehet olivat syömässä Vapriikin ravintolassa ja sattumalta olivat lähdössä samaan aikaan kuin me. Lapset eivät suostuneet kiipeämään autoon ennenkuin kaikki paloautot olivat lähteneet. Ilokseni huomasin, miten palomiehet olivat ajan tasalla. Jokainen (!) heistä vilkutteli iloisesti ikkunoista lapsille.

Luonnon helmassa

Kahtena edellisenä viikonloppuna olemme lomailleet maalla, luonnon helmassa. Lapset ovat saaneet tutkia luontoa: eläimiä ja kasveja. On etsitty sammakoita ja kastematoja. Istutettu perinoita ja levitetty multaa. Helteistäkin on nautittu ja syöty vesimelonia ulkona. Kaikkea perinteistä kesän viettoa.

Viime viikonloppuna siis olimme sukulaistytön ylioppilasjuhlissa ja saimme pukeutua parhaisiimme. Tyllerölle laitettiin hiukset letille ja kynsilakkaa sormiin. Pojille puettiin juhlakengät ja aseteltiin kravatit kaulaan. Todella hienosti lapset jaksoivat juhlia ja käyttäytyivät asiallisesti. Olin varautunut kirjoilla ja palapeleillä ja jonkin verran niillä puuhailtiinkin.

Maalla lapsia kiinnostaa kaikki vanha. Varsinkin Vilperi kyselee koko ajan: Mikä tämä on, mitä tällä tehdään, miten tämä toimii? Löytyy kiinnostavia esineitä ja lasten mielikuvitus pääsee valloilleen, kun he kuvittelevat lehmiä vanhaan navettaan. Maalla kuljetaan saappaat jalassa ja pellolta voi nähdä joutsenten nousevan lentoon. Maalla nukutaan siskonpedeissä ja juodaan emalimukeista.

Äitienpäivälahjoja

Olin jotenkin unohtanut tämän vuoden äitienpäivän. Tai siis en unohtanut, mutta jotenkin se vain tuli niin äkkiä. Meillä kun mummut asuvat niin kaukana emmekä näe heitä kovin usein, lahjat on oltava mummuille valmiina silloin kun sinne mennään. Eli meidän tapauksessa kahta viikkoa ennemmin. Havaihduin siis tähän ajatukseen torstaina, kun perjantaina lähdimme matkaan. Onneksi olin kuitenkin miettinyt lahjaidean valmiiksi, joten puuttui vain toteutus.

Hain työmatkalla kaupasta tarvikkeet ja illalla lasten kanssa teimme lahjat valmiiksi. Nämä ovat niin helppoja tehdä, että onnistuvat melkeinpä kaikilta ja ovat nopeita tehdä. Joten vielä ehtii!

Teimme siis kukkaruukut. Ostin ruukut ja kukat, lapset koristelivat. Teimme sormiväreillä kukkia. Lapset painoivat kädenjälkiään ruukkuun ja lisäsimme lopuksi kukan varren ja lehdet. Aika nättejä tuli, eikö vain?

En ole aivan varma tuosta sormivärien pysyvyydestä ulkona. Yritin laittaa lakkaa ruukkujen pintaan, mutta oma lakkani oli vanhentunut enkä saanut lakattua ruukkuja. Täytyy ohjeistaa mummuja etteivät nyt aivan kaatosateessa ruukkuja pidä, kuitenkin laitoin ruukkuihin orvokkeja, jotka ovat ulkokukkia enemmän.

DSC_1435

DSC_1434

DSC_1433

DSC_1432

Hyvää äitienpäivää kaikille!

Pääsiäiskortit lasten kanssa

Askarreltiin lasten kanssa viime viikonloppuna pääsiäiskortteja. Taisin jo viime vuonna tehdä osan samanlaisia kortteja, mutta nyt saivat lapset tehdä nämä itse. Lisäksi, olin jo päättänyt tämän erittäin helpon korttimallin, kun Postin Postinen-lehdessä annettiin tämä sama vinkki. Alkuperäinen idea on siis Sinellin.

DSC_1099

DSC_1102

DSC_1098

Aluksi Tyllerö teki ruohikkoa vihreällä sormivärillä, sen jälkeen Vilperi painoi keltaisella tipuja. Pallero teki omia taideteoksiaan sillä aikaa. Puolessa välissä vaihdettiin osia. Sitten kuvat saivat kuivua ja minä lisäsin tipuille jalat ja silmät. Lasten mielestä olisi vielä pitänyt tehdä nokatkin.

Painoin leimasimella ”Piip”-tekstejä ja liimasin paperit keltaiselle pahville. Taakse kirjoitin tervehdyksen.

Helppoa kuin mikä! Ja taas tuli tehtyä kortit ja mikä parasta: lasten kanssa!

DSC_1103

DSC_1109

DSC_1111

DSC_1112