Diy meriaiheinen kaulakoru

Alkuvuosi on mennyt ikäänkuin sumussa, meillä on ollut kaikki mahdolliset taudit, mahataudit, nuhat ja köhät. Ja kun yhdistää sen, että meitä on viisi henkeä perheessä, sairastamista on riittänyt. Pallerollakin alkoi uusi korvatulehduskierre heti vanhojen putkien pudottua pois. Onneksi saimme taas uudet putket hänelle.
Kaikenmoista muutakin ajateltavaa on ollut, Vilperin koulunaloitusta ja sairauksien hoitamista, joten en ole yksinkertaisesti jaksanut kirjoitella tänne, koska mitään tähdellistä asiaa ei ole ollut.

Mutta nyt alkaa kevät tulla ja Tyllerön 5-vuotissynttärit lähestyvät. Niissä riittää taas puuhattavaa hetkeksi aikaa. Tänä vuonna aiheena on Merenneito/merisynttärit. Yleensä saan ajatuksen jostain ihan pienestä jutusta, koristeesta tai pinterestin kuvasta. Tänä vuonna ajatus lähti siitä, kun anoppi toi minulle 20 kappaletta pieniä lasten ämpäreitä. Vihreitä ja sinisiä. Aloin miettimään, mihin voisi ne käyttää ja aika nopeasti ajatus meriaiheisista juhlista tuli mieleeni. Yhdessä Tyllerön kanssa päätimme lopulta aiheen.

Tyllerö saa omat kaverisynttärit sukulaissynttäreiden lisäksi, joten olemme kehitelleet ideoita kiitoslahjoiksi. Tänä vuonna pojat ja tytöt saavat erilaiset ”paketit”. Nyt esittelen tyttöjen paketista yhden osan ja miten se tehdään.

Teimme Tyllerön kanssa yhdessä tytöille simpukkakaulakorut. Ihanaa, kun lapset alkavat olla siinä iässä, että he jo osaavat auttaa ja synttäritkin ovat heille konkreettisemmat, kun ovat itse saaneet tehdä jotain. Ja ehkä saan opetettua heille samalla tätä ihanaa käsillä tekemisen taitoa.

Simpukkakaulakorun tekemiseen tarvitset: korunauhaa, simpukan, liimaa, glitteriä, helmikorun, poran.

Ja näin koru tehdään:

Itseltäni löytyi kotoa koristesimpukoita ja Tyllerö sai valita niistä parhaimmat. Käytimme tähän kaikkein valkoisimmat yksilöt. Näitä löytyy varmasti isoimmista kaupoista sisustusosastoilta. Käytämme näitä myös koristeina synttäreiden aikana. Porasimme simpukoihin pienet reiät nauhan pujottamista varten.

Sitten levitimme simpukan ”kuppiin” liimaa ja ripottelimme siihen sinistä ja vihreää glitteriä. Annoimme sen jälkeen kuivua hyvin.

Olin ostanut koruhelmiä valmiiksi. Tällä kertaa valitsin väreihin sopivia sinisiä helmiä. Tyllerö pujotteli nauhat simpukoihin ja sen perään helmet. Joihinkin hän laittoi kaksi helmeä, toisiin taas yhden. Minä sitten solmin nauhat tiukasti. Toinen vaihtoehto olisi laittaa valkoinen helmi koristeeksi, mutta itse en tähän hätään sellaisia löytänyt.

Ja näin helposti on valmiina simpukkakaulakorut kiitoslahjoiksi.

Batman-koristeita

Tällä viikolla koittavat Vilperin Batman-synttärit. Joitain koristeita olen tehnyt, mutta jotenkin tuntuu, että olen unohtanut jotain…

Kuitenkin, pöytiin tulee kaupunkikoristeita joita tein kahta erilaista. Sen lisäksi keltaiset servetit ja aikuisille musta-valkoiset. Batman-kuppikakkukoristeita olen taas tehnyt jokusen, kun Batman-logoja jäi yli.

Ulko-oveen laitan tervetulotoivotuksen ja seinille muutaman Batman-julisteen. Ehkä ilmapalloja. Niitä en ole kyllä vielä ostanut.

Kaverilahjoiksi tein sekalaisen setin kaikkea. Osa päätyy eskarikavereille, osa sukulaisjuhlijoille. Olen tehnyt huopakankaasta Batman-naamiot, on kelta-mustia lakuja sekä tikkareita, joilla on Batman-viitta ja Batman-jojoja.

Eskarikavereille tein kivan pikkupussukan valmiiksi. Ne annetaan kotiin lähdettäessä.

Tällä kertaa ajatus oli kaverisynttäreillä avata lahjat pullonpyörityksellä vasta sen jälkeen kun kaikki ovat tulleet. Yleensä Vilperillä on niin kova hoppu avaamaan lahjoja, että ei malttaisi vastaanottaa seuraavia vieraita. Jos tämä onnistuisi, olisi hienoa, että kaikki näkevät mitä kukin toi lahjaksi.

Lisäksi en ajatellut laittaa tarjoilupöytään karkkia lainkaan. Jos niitä on tarjolla, mitään muuta ei syödä. Eli karkkia saa myöhemmin kivan leikin jälkeen. Olen tehnyt ns. Punch Boxin, josta saa pienet karkkipussit syötäväksi juhlissa. Tämä on siis sellainen, jossa pahviin on tehty reikiä ja ne on peitetty silkkipaperilla. Lapset saavat rikkoa paperin ja saavat takana olevan palkinnon.

En tiedä onnistunko aikomuksissani, mutta olen ajatellut yhdeksi ohjelmanumeroksi värittämistä, jotta meno ei menisi liian villiksi. Laitan seinälle pitkän paperin, johon olen piirtänyt kaupungin silhuetin. Tähän lapset saavat piirtää ja värittää mitä haluavat.

Eiköhän näillä taas muutamat Batman-juhlat saada aikaan! Ensi viikolla vielä tarjoilut ja juhlien kulku.

DIY (Frozen)- lumisadepallo sekä Elsan taikasauva

Te tiedätte minut. Olisitteko voineet kuvitella, että ostaisin karkkia ja tarroja Tyllerön synttäreille kiitoslahjoiksi? (Toim.huom. Jossain vaiheessa tätä projektia, tuli kyllä sekin jo mieleen…) Eihän niissä tietenkään mitään vikaa ole, mutta en minä.

Ihastuin tähän ideaan jo aikoja sitten ja olen pohtinut eri toteutustapoja. Vihdoin olen löytänyt haluamani suunnan ja aion siis tehdä (tai olen jo tehnyt) Frozen-aiheiset lumisadepallot lapsille kotiin viemisiksi. Toteutus on helppo, mutta itse näin paljon vaivaa sopivien figuurien löytymiseen. Ne ovat nimittäin aivan järkyttävän hintaisia. Lopulta päädyin useaan eri ratkaisuun. Ei nimittäin mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Todellakin kaivoin kaikki kivet ja kolot löytääkseni figuureja. En halunnut maksaa niistä omaisuutta. Etsin jopa kakunkoristeilla ym hakusanoilla. Ennen pääsiäistä suklaamunista löytyi kivoja figuureja, mutta niin pieniä. Sitten löysin leimasinfiguureja ja ajattelin tehdä usean erilaisen purkin. Näitä lahjoja kuitenkin piti tehdä melkein 20 kappaletta. Liimasin figuurit jo aikoja sitten kuumaliimalla kiinni kansiin. Osan purkeista tein loppuun asti, osan jätin vielä tekemättä. Onneksi. Nimittäin osa figuureista ei pysynytkään kiinni liimalla, vaan lähtivät leijumaan vedessä. Osa (leimasimet) irtoili muuten vaan. Kirosin koko Frozenin moneen kertaan syvimpään koloon, mutta en luovuttanut. Sitten osa purkeista alkoi vuotaa ja tilkitsin niitä niin paljon, että ne ovat todella rumia. Osa purkeista ei pysynyt näpeissäni muuten vaan, vaan tippuivat ja rikkuivat lattialle.

DSC_1104

DSC_1106

Sitten päätin tehdä vain niistä kalliista figuureista lumisadepallot ja lopuille keksin varasuunnitelman (joka onkin paljon parempi lopulta kuin alkuperäinen)! Tässä kuitenkin ohjeet lumisadepallojen tekoon.

Tarvitset vain tyhjiä lasipurkkeja, liimaa, vettä, glyserolia, kirkasta astianpesuainetta ja hilettä. Itse maalasin vielä kannet valkoisiksi.

Tee näin:

  • Maalaa kannet, jos haluat
  • Liimaa figuurit tms KUNNOLLA kiinni kansiin
  • Valmista neste. Itse laitoin vettä 2dl, glyserolia 1 rkl, tipan astianpesuainetta ja sitten sinistä glitteriä.
  • Kaada neste purkkiin ja käännä kansi kiinni. Yritin ensin niin, että laitoin liimaa kannen sisälle, virhe. Paras on ”tilkitä” kansi ulkopuolelta. Tai sitten ostaa kunnon purkkeja, joissa kansi pysyy kiinni. Lastenruokapurkeissa on kovin vaikeaa saada kansi tiiviisti kiinni.
  • Sitten vielä koristele, jos haluat. Itse laitoin nauhaa kannen ympäri peittämään liimajälkiä. Ei tullut kovin kaunista, mutta en enää jaksanut välittää. Ainakin ne on valmiit. (Kuvissa tuo timanttinauha näyttää paljon paremmalta, joten taida vielä vaihtaa sellaisen kaikkiin purkkeihin…)

DSC_1210

DSC_1212

DSC_1213

Mikä se varaideani sitten oli? Elsan taikasauvat. Näistä tulikin aika hienoja, vaikka aika nopeasti kotoa löydetyistä aineksista ne tein. Näihin käytin siis varrastikkuja, kahta erilaista nauhaa, huopalumihiutaleita ja sitten niitä paperista leikattuja lumihiutaleita molemmille puolille. Lopuksi vielä sininen timantti keskelle.

DSC_1206

DSC_1207

DSC_1209

Ajattelin tehdä niin, että lapset saavat itse valita kumman lahjan ottavat.

Mitä tästä opimme? Keep it simple!