DIY Automatto

Tässä vaiheessa vuotta on jo hyvä aika alkaa suunnitella joululahjoja.

Tämän hyvin yksinkertaisen idean löysin netistä ja tämä tulee päätymään pukinkonttiin tänä vuonna. Mutta enpäs kerro kenelle. Teen siis itse pienen automaton.

Tarvitset Ikean muutaman euron arvoisen kylpyhuonematon, mustaa tussia ja ehkäpä lisukkeeksi pikkuautoja.

Sitten vain suunnittelen mattoon radan ja värität sen. Yksinkertaista!

Ja tältä minun mattoni näyttää:

Mainokset

Tyllerön uusi lamppu

Tein juuri ennen synttäreitä Tyllerön huoneeseen uuden kattolampun. Tavoitteeni oli saada hänelle kokonaan uusi huone, mutta se jää nyt toiseen kertaan. Jotain pieniä muutoksia ehdin toki tehdä ja tämä tuunattu lamppu on yksi niistä.

Idean löysin Pinterestistä ja toteutus oli naurettavan helppo. Aikaa meni ehkäpä tunti. Ajatus lähti perhosista, joita Tyllerön huoneen seinillä lentelee jo entuudestaan.

Mies kävi ostamassa Ikeasta pyöreän Regolit-kattovalaisimen, joka on tehty riisipaperista. Itse taittelin vaaleanpunaisesta paperista perhosia, jotka sitten kiinnitin narulla lampussa olevien tukien ympäri. Siis neulalla läpi ja solmuun. Jätin narut näkyviin tarkoituksella. Sitten vain kiinnittelin näitä perhosia ympäri palloa ja nyt ne lentelevät ihanasti Tyllerön katonrajassa.

Itse tykkään kovasti!

DSC_1284

DSC_1285

DSC_1295

DSC_1290

Helmitaulu

DSC_1040

Ostin jokunen aika sitten Ikeasta perinteisen helmitaulun. Ajattelin sen alunperin vain koristekäyttöön, sillä se oli jotenkin niin hienon näköinen.

Kuitenkin keksimme aika nopeasti sille muutakin käyttöä. Nyt sen paikka on keittiön pöydällä. Ruokaillessamme yleensä toinen vanhemmista toimii ruoanlaskijana. Jokaiselle lapselle on oma väri ja jokaisesta lusikallisesta siirtyy yksi helmi eteenpäin. Lapsilla on yleensä kova kilpailu kuka syö eniten ja ruokakin menee hetkessä alas.

En sitten tiedä kauanko tämä tekniikka toimii…

DSC_1039

DSC_1038

Vauvamuistot kehyksiin

Moneen kertaan olen teille kertonut, että minulla on tällä hetkellä kova sisustusvimma. Kotia pitäisi jotenkin uudistaa, mutta tietenkin mahdollisimman halvalla. Pienin askelin edeten olen tehnyt muutoksia.

Yksi pienistä muutoksista tapahtui olohuoneessa. Meidän olohuoneen seinällä on lapsistamme mustavalkoiset vauvakuvat Ikean kehyksissä. Jossain vaiheessa kaipailin seinälle heidän 1-vuotiskuvia ja suunnittelinkin isoa canvastaulua. En vain saanut suunnitelmasta tarpeeksi hyvää ja toisekseen Tyllerön kuvat ovat niin huonolaatuiset, että se idea jäi. Toisaalta taas olisi kiva ottaa perhekuva jossain vaiheessa ja laittaa se seinälle kehystettynä.

Sitten taas yhtenä iltana pinterestiä selatessani törmäsin ns. muistotauluun. Siitä se ajatus sitten lähti. Ikean Ribba-kehys on sen verran tilava, että kuvan lisäksi kehykseen mahtuu noin parin sentin paksuinen tavara. Etsin jokaiselta lapselta jonkin sopivan vauvatavaran, jonka haluan säilyttää. Sen jälkeen asettelin (tungin) ne kuvien lisäksi kehyksiin.

DSC_0811

DSC_0813

DSC_0810

DSC_0808

Vilperin kehykseen laitoin ristiäisissä hänen kaulassaan olleen pienen kravatin ja vaaleansinisen pupun. Tyllerölle taas vastaavanlaisen vaaleanpunaisen pupun ja hänen meidän häissään käyttämänsä tossut. Pallerolle löysin sopivan pikkunallen ja sinisen rusetin.

Mielestäni kuvista tuli nyt kivat ja esineet toivat uutta ilmettä vanhoihin kuviin. Toistaiseksi mennään näillä, kunnes tilalle saadaan uudet kuvat tai uusi idea.
Ajatuksena on toteuttaa vielä eräs muistotaulu, hieman isompi. Palaan siihen sitten, kun ensin löydän sopivan kehyksen idealleni.

Miltäs tämä idea vaikuttaa teistä? Oletteko te tehneet vastaavia tauluja?

DSC_0806

DSC_0805

DSC_0804

Postaussarja: Oma koti kullan kallis. Sieltä sun täältä.

Olenkin jo esitellyt kotiamme lastenhuoneiden, kylpyhuoneiden ja keittiön osalta. Koska kotimme ei todellakaan ole sisustuslehtiin sopiva, ei ole koskaan niin siisti ja sisustus meillä on uutta ja vanhaa sekaisin, päätinkin esitellä lopun kodin vain helminä sieltä täältä.

Eteinen:

DSC_0991

DSC_0990

DSC_0989

Halusin ison eteisen, jossa mahtuu riisumaan ja pukemaan lapset, johon mahtuu rattaat ja jossa on kunnolla tilaa vaatteille. Voin sanoa, että on ollut toimiva. Jokaiselle lapselle on oma laatikko, johon (periaatteessa) laitetaan pipot, tumput ym. Naulakkoon haalarit ja takit. Aikuisille on oma naulakko ja kenkäteline sekä kaapit, jossa pidetään vähemmän käytettyjä ulkovaatteita ja kenkiä. Lisäksi miehen suvusta on saatu ihana leveä penkki, jossa voi istua kenkiä jalkaan laittaessa. Matot ovat mummuni kutomia. Eteisestä on pääsy suoraam muuhun kotiin sekä kodinhoitohuoneeseen.

Olohuone:

DSC_0978

DSC_0975

DSC_0964

DSC_0963

DSC_0954

DSC_0953

Olohuone ja ”ruokailuhuone” ovat samassa tilassa. Olohuoneessa on iso neljästä ikkunasta koostuva kaari, josta avautuu näkymä terassille ja takapihalle. Ikkunoiden väliin on tehty ”pilarit”, jotka on päällystetty Teknoksen koristepinnoitteella.

Television yläpuolella on kolmen valokuvan sarja, jossa on lastemme vauvakuvat. Tähän olisi tarkoitus keksiä jotain uutta, ehkäpä canvas-taulu, jossa olisi vauvakuvat ja 1-vuotiskuvat. Ehdotuksia otetaan vastaan!

Lisäksi olohuonetta koristaa iso senkki, jonka yläpuolella on meidän hääkuvista tehty canvas-taulu. Miehen sukuperintönä on myös ihana vanha Singer-ompelukone ja keinutuoli.

Tietenkin olohuoneessa on sohva ja nojatuoli, jotka ovat ruskean väriset. Haluaisin vaihtaa ne uusiin, mutta toistaiseksi pidämme nämä, kunnes lapset hieman vielä kasvavat. Samoin ruokailupöytä alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt, mutta ehkä sekin vielä palvelee meitä vähän aikaa.

Ja takka, joka on sijoitettu keskelle taloa sijaitsee olohuoneessa. Tästäkään en nyt tullut ottaneeksi kuvaa. Takka on Tiilerin kulmatakka, joka on pinnoitettu tummanharmaaksi.

Meidän makuuhuone:

DSC_0966

Meidän makuuhuone on simppeli. Siellä on Ikean parisänky (joka harvoin on pedattu), vanha liinavaatekaappi, vaatekaapit ja yöpöydät. Kaikki eri sarjaa. Ehkä pääsen jossain vaiheessa tähänkin huoneeseen kiinni ja saan sinne yhteneväisyyttä. Sängyn yläpuolella on seinämaalaus ja kapea, leveä ikkuna.

Muut huoneet:

Lisäksi meiltä löytyy anopin siipi, joka toimii siis vierashuoneena, työhuoneena ja käyntinä terassille.
Sekä kodinhoitohuone/tekninen tila/vaatehuonekompleksi. Huh huh, ihan hiki nousee otsalle, kun mietin sitä. Se on ainoa huone, joka on edelleen ”kesken”. Se ei vain toimi, on AINA täynnä roinaa ja työkaluja. Sille pitäisi tehdä jotain. Tästä taidankin tehdä jossain vaiheessa oman postauksen, kunhan ensin keksin mitä sille teen.

Tällaista siis meillä. Vielä viimeisessä osassa esittelen talon rakentamista kuvin ja tekstein.

Postaussarja: Oma koti kullan kallis. Keittiö

Vihdoin on taas vuoro kurkata kotiimme. Nyt vuoroon pääsee keittiö. Minulla on ollut hieman vaikeuksia kuvien siirron kanssa, joten nyt vasta pääsen lisäilemään kuvat tekstiini.

Aloittaessamme tämän talon suunnittelua, kaikki lähti keittiöstä. Olen siis todellakin saanut itse suunnitella haluamani keittiön, sen muodon, koon ja kaappien paikat. Muut talon huoneet on sijoiteltu sen mukaan. Olemme nyt asuneet täällä reilun neljä vuotta ja edelleen keittiö on toimiva. Muutamia ihan pieniä viilauksia lukuun ottamatta keittiö on täydellinen.

DSC_1110

DSC_1111

DSC_1163

DSC_0992

Olemme olleet tyytyväisiä IKEAn keittiöihin, niiden laatuun ja toimivuuteen, joten emme edes harkinneet muita keittiötoimittajia. Halusin keittiöön paljon isoja laatikoita, joista lastenkin olisi helppo ottaa tavaroita. Lisäksi ns. apteekkikaapit olivat listallani, kuten myös astianpesukoneen ja uunin nostaminen ergonomiselle korkeudelle.

Meidän keittiömme ovet ovat Ikean mustia ja valkoisia kiiltäväpintaisia ovia sekä yläkaapeissa ovat hopeakehyksiset lasiovet. Yläkaappien ”pohja” on valohylly, joten ne toimivat samalla valaisimina. Ja onpa yksi hopeanvärinen rulokaappikin löytänyt tiensä keittiöömme. Tasot ovat mustia ja kodinkoneet rosteria. Lattia on samaa valkotammea kuin muuallakin talossa. Lisäksi keittiöstä löytyy mustia avohyllyjä.

DSC_0050

DSC_1140

DSC_1138

Meidän keittiömme on ns. avoin keittiö, vain matala seinäke erottaa keittiön olohuoneesta. Ruokapöytäkin sijaitsee ”olohuoneen” puolella. Keittiö on tilava, siinä mahtuu useampikin kokki puuhailemaan, mutta silti aina tuntuu, että laskutilaa on liian vähän. Induktiotaso sijaitsee saarekkeessa keskellä, joten se rajaa laskutilaa pois. Keittiömme ei ole sisustuslehtiin sopivaa kuvattavaa, sillä pöydillä on aina purnukoita, leipää, kananmunat, puurohiutaleet, hedelmät, kodinkoneet tietenkin sekä paikka johon lasketaan postit, puhelimet ym. En näe tarpeelliseksi pitää tasoja tyhjinä, sillä mehän asumme täällä. Jääkaapin ja pakastimet ovet ovat täynnä meille tärkeitä kuvia ja magneetteja.

Yläkaappien päällä on vanhoja kulhoja, maljakoita ym. Lisäksi hyllyllä on oma hääkimppuni sekä vanhoja kahvipurkkeja ja muumimukeja. Korkeammalla oleville tasoille (uunin ja apk päälle) tulee helposti kerättyä kaikkea roinaa. Toinen hyllyistä toimii usein lelujen jäähypaikkana. Keittiö kun on aika oleellisella paikalla kodissamme, siellä myös ollaan ja sinne kertyy tavaraa. En halunnut esittää näissä kuvissa mitään täydellistä keittiötä, vaan meidän keittiömme, joten kuvissa näkyy meidän arki. Osa kuvista tosin on otettu Palleron synttäreiden aikaan, silloin tasoja on tyhjätty.

DSC_0962

DSC_0959

Kiiltäväpintaiset ovet, varsinkin mustat, keräävät paljon sormenjälkiä. Tahmatassuja kun meillä asustelee montakin, jälkiä tulee koko ajan, mutta en näe sitä ongelmana. Ne myös lähtevät puhtaaksi hyvin helposti.

Haaveenani olisi saada jonkinlainen tapetti tms altaan takana olevaan seinään, mutta sekin tapahtuu ”sitten joskus”. Vaikka keittiö onkin lähes täydellinen, aina mielessä liikkuu pieniä muutoksia.

Miltäs vaikuttaa meidän keittiö ja jo tähän asti näkemänne muut huoneet?