Kun oikeaa harrastusta ei löydy

Kerron teille erään pojan tarinan.

Poika on hyvin lahjakas, älykäs ja kiinnostunut nippelitiedosta. Hänellä on hyvä muisti ja hyvä mielikuvitus. Poika on kuitenkin hyvin eloisa, vilkas ja koko ajan liikkeessä. Vanhemmat miettivät, että jonkinlainen harrastus voisi olla hyväksi purkamaan suurimmat energiat.

Poika ei oikein itse osaa sanoa mistä harrastuksesta olisi kiinnostunut ja vanhemmat yrittävät keksiä hänelle sopivaa lajia.

Mutta. Kerta toisensa jälkeen harrastukset pitää lopettaa kesken. On harrastuksia joista poika on niin innoissaan, ettei malta keskittyä lajiin ja samalla häiritsee muita. On lajeja, jotka eivät kiinnosta poikaa lainkaan eikä hän sen takia jaksa osallistua, vaan vetäytyy omiin oloihinsa. On lajeja, joissa poika on todella taitava ja sen takia ei ymmärrä, että tiettyjä ohjeita on silti noudatettava.

Joka kerta, kun valmentaja ottaa vanhemman sivuun ja aloittaa: ”Meidän täytyisi vähän jutella…”, nousee vanhemmalle pala kurkkuun. Taasko? Miten vanhemmat selittävät innokkaalle pojalle, ettei hän enää seuraavalla viikolla voi mennä kivalta tuntuneeseen harrastukseensa? Kuinka pahalta vanhemmasta tuntuu katsoa pojan itkua, kun tietää ettei poika tee niin tahalleen. Hän ei ymmärrä olevansa liian innokas.

Etsivätkö vanhemmat taas pojalle uuden harrastuksen? Ehkä tällä kertaa jonkun rauhallisemman, taiteellisen harrastuksen kenties? Vai löytyisikö jostain erityisen vilkkaille lapsille tarkoitettuja ryhmiä? Olisiko joku harrastus, jossa ei olisi niin tarkkaa miten harrastaa?

Kun kyyneleet on kuivattu, on vanhemman aika muistuttaa itseään ja poikaa miten erityinen ja rakas hän on. Vanhemmille hän kelpaa juuri sellaisena kuin on, omanlaisena touhukkaana poikana! Minkä taitajan maailma vielä saakaan hänestä, kunhan vain vanhemmat löytävät sen oikean lajin pojalle.

Mainokset

Syksyä ilmassa

Meidän perheessä syksyn tulo tarkoittaa lasten harrastusten alkamista. Kovasti kesän aikana mietimme isommille lapsille sopivia harrastuksia. Etsimme molemmille liikunnallista harrastusta, joka ei kuutenkaan veisi kuin päivän viikosta.

Tyllerölle valinta oli suhteellisen helppo. Hän on kovin musikaalinen ja rakastaa tanssia, jumpata ja hyppiä. Siis joku sellainen. Lopulta päädyimme paikalliseen voimisteluryhmään. Siellä on aloittelijoille kiva ryhmä, jossa leikin varjolla harjoitellaan kuitenkin voimistelun perusteita.

Nyt tätä on kaksi kertaa takanapäin ja voin sanoa, että valinta osui oikeaan. Alun jännityksen jälkeen Tyllerö ikäänkuin puhkeaa kukkaan. Hän hyppi taitavasti ponnahduslaudalta patjalle ja leikki muiden kanssa hippaa. Tulevaisuudessa tietenkin näemme, onko tämä hänen lajinsa, mut nyt ainakin hän nauttii. Se lienee tärkeintä.

Toinen harrastus minkä otimme Tyllerölle, oli muskari. Tämä järjestetään sopivasti päiväkodissa, vaikka on ulkopuolisen järjestämä. Viime vuonna Tyllerö ei päässyt osallistumaan muskariin, koska se sattui kotipäivälle. Tänä syksynä vaihdoimme kotipäivää osittain muskarin takia. No, muskari vaihtoi myös päivää, meidän kotipäiväämme. Muutaman kirosanan jälkeen päätimme kuitenkin, että Tyllerö kävisi muskarissa. Kuskaan hänet sinne ja haen pois. Tämäkin kuitenkin on juuri sitä mistä Tyllerö nauttii.

Vilperin harrastusta ei ollutkaan niin helppo päättää. Itsellä hänellä ei ollut mitään toiveita. Kokeilimme kesällä jalkapalloa, mutta se ei kiinnostanut. Sitten yritin miettiä mitä hän yleensä kotona puuhaa. No, hyppii trampalla ja yrittää itse tehdä temppuja. Lähdin tätä kautta etsimään temppujumppia, tramppakouluja, sirkuskouluja jne.

Sitten löysinkin Hoplopissa järjestettävän temppukoulun. Jee, tänne ilmoitetaan Vilperi! Kunnes sitten tuli tieto, että ryhmä perutaan. Harmitti. Sitten taas uudelleen miettimään mikä sitten olisi hyvä. Näytimme Vilperille videoita netistä ja innostuimme eräästä lajista. Ja tänne me hänet ilmoitimme. Parkouriin.

Se alkaa vasta ensi viikolla, mutta voisin kuvitella Vilperin tykkäävän. Kunhan vain pidetään säännöt selvinä, sohvalle eikä sisällä hypitä eikä yritetä mitään omia juttuja ennenkuin sen osaa varmasti.

Lisäksi Vilperi käy nyt elokuussa uimakoulun. Saa nähdä oppiiko hän nyt uimaan vaadittavat 10 metriä.

Tässä siis meidän syksyn ohjelmia. Kunhan vain vielä arkajalat uskaltavat jäädä yksinään harrastamaan, niin äitikin pääsee siksi aikaa vaikka lenkille. Liikunnan iloa kaikille!

Koska luistellaan?

”Koska luistellaan, ihan muuten vaan,

kun maassa on lunta ja pakkasta!

Koska luistellaan ihan muuten vaan,

no tietenkin talvella!”

DSC_0073

DSC_0081

Kuten jo mainitsinkin talvitapahtumapostauksessa, ostimme lapsille täksi vuodeksi luistimet. Tai siis yhdet luistimet, jotka menevät näin harjoitteluvaiheessa molemmille. Tämä on siis ensimmäinen talvi, kun harjoittelemme luistelua.

Vilperi kokeili ensin. Aika haparointiahan se oli, hyvä että edes yhdessä pystyssä pysyimme. Vilperin innostus oli niin suurta, että hän olisi halunnut heti päästä liukumaan ja ”potkimaan” luistimilla eteenpäin. Tyllerö taas ymmärsi heti, että ensin harjoitellaan pystyssä pysymistä ja tasapainoa. Hän osasi myös paremmin pitää jalat paketissa, kun Vilperillä ne lähtivät heti eri suuntiin. Hyvänä harjoituksena he työntelivät Palleroa rattaissa pitkin jäätä. Potkukelkka kun olisi, se olisi oiva harjoitteluapuri pystyssä pysymiseen.

DSC_0084

DSC_0088

Luistelut olivat ohi kummaltakin noin viidessä minuutissa, mutta alkuhan sekin on. Seuraavalla kerralla molemmilla meni jo vähän paremmin ja Vilperikin huomasi itse miten hän pysyy paremmin pystyssä. Kunhan vain jaksamme harjoitella, ehkä lopputalvesta näemme jo ensimmäisiä itsenäisiä luistelumetrejä.

Ostoslistalla on heti seuraavaksi myös oikea luistelukypärä. Nyt sai pyöräilykypärä kelvata. Parempi sekin kuin ei mitään!

DSC_0094

DSC_0087

Pysyisitkö muuten itse pystyssä luistimilla? Minä en taitaisi.