Olisinko parempi äiti, jos…

Vaihteeksi vähän syvällisempää juttua.

Tässä hektisessä lapsiperhearjessa tuntuu, ettei aika tosiaankaan riitä…mihinkään. Kaikki on kesken, to do-listalla tai tehdään kiireesti. Ensisijalla pidän perhettä, lapsia ja omia arjen piristyksiä. Muut asiat saavat odottaa tai jäädä tekemättä.

Tästä jäinkin eräänä päivänä pohtimaan, olisinko parempi äiti, jos meillä olisi vain yksi lapsi?

Olisiko minulla enemmän aikaa sille yhdelle lapselle? Olisimmeko ehtineet käydä enemmän huvipuistoissa, lomamatkoilla jne? Nythän jo rahakin sanelee lomanviettopaikkoja. Olisinko ehtinyt opettaa paremmin sille yhdelle lapselle käytöstapoja ja muita tärkeitä asioita? Olisiko hän tottelevaisempi ja kiltimpi? Olisinko ehtinyt paneutua hänen asioihinsa enemmän? Ostaisinko ”laadukkaampia” vaatteita, jos lapsia olisi vain yksi. Nyt pitää ostaa kaikkia kolmet.

Jos se yksi lapsi olisi Vilperi, olisinko ehtinyt tehdä hänen kanssaan useammin puheharjoituksia tai muita harjoitteita, kiinnittänyt hänen tarpeisiinsa enemmän huomiota? Hänen korvaongelmansa olisi ehkä huomattu nopeammin? Hänen syömiseensä olisi kiinnitetty enemmän huomiota? Olisiko hän oppinut ajamaan ilman apupyöriä enemmin?

Jos taas Tyllerö olisi ainoa lapsi, ehtisinkö harjata hänen hampaitaan paremmin ja ehkäistä tulevia hammasongelmia? Vaativana luonteena häneen kiinnitettäisiin ehkä enemmän oikeanlaista huomiota? Hänen hiuksiaan olisi aamuisin enemmän aikaa harjata. Tai hän osaisi jo kirjoittaa nimensä, koska sitä olisi harjoiteltu kotona ahkerammin.

Palleron kuivaksi opettelu taas luultavasti sujuisi jo, samoin kirjoja olisi aikaa lukea enemmän. Ja olisin saanut aikaiseksi viedä hänet parturiin.

Ehdottomasti minulla olisi aikaa enemmän omalle liikuntaharrastukselleni, leipoisin ehkä enemmän ja lapsen lempiruokaa olisi useammin. Koti olisi siistimpi kuin nyt.

Olen kuitenkin tajunnut ollessani useamman lapsen äiti, että jokainen lapsi on yksilö! Jokaisella on omat haasteensa, omat ongelmansa ja luonteensa. Heitä pitää jokaista käsitellä eri tavalla, jokainen tarvitsee erilaista huomiota.

Heillä on toistensa tuki. Pallerolla ja Tylleröllä päiväkodissa, aamuisin päiväkotiin lähtiessä ja sinne jäätäessä. He leikkivät yhdessä, kotileikkejä, kauppaa tai vain autoilla. Yksin olisi kovin vaikea leikkiä kaupan kassaa ja asiakasta. Tai lasta ja koiraa. Heillä on myös toistensa tuki isompina. He osaavat myös jakaa asioita (heh heh) tai oletetaan, että heidän kuuluisi osata jakaa paremmin.

Olisinko koskaan tullut ostaneeksi Vilperille esimerkiksi tyttöleluja? Sekin on tärkeää, että osaa leikkiä kaikenlaisia leikkejä.

Nuoremmat lapset ovat ottaneet mallia isommista ja oppineet nopeammin puhumaan, liikkumaan ja itsenäisemmiksi. Olisin ollut yhden lapsen kanssa paljon varovaisempi, pitänyt ohjaksista paljon tiukemmin kiinni.

Nyt kolmen lapsen äitinä olin kauemmin kotona ja sillä tavalla enemmän heidän pikkulapsiajassaan mukana. En kadu sitä, että olen kolmen ihanan, erilaisen, lapsen äiti.

Äitiys ja Popeda

Kun luitte otsikon, ajattelette varmaan että nuo kaksi asiaa eivät vain sovi millään yhteen. Todistan teille, että kyllä voi.

Sain eilen pitkästä aikaa vapaaillan ja lähdin katsomaan Popedaa Tavastialle. Kuten tiedätte, olen käynyt keikoilla jokusen kerran. Keikka itsessään ei ole enää niin ”jännittävä” elämys johon uppoutuu täysin, joten keikan aikana ehtii ajatella muutakin.

Äitinä olen uhrautuva. Ajattelen aina ensin lapsiani, sitten vasta itseäni. Kun sitten harvoin saan vapaata, käytän sen yleensä käymällä keikalla. Kotona ollessani kaipaan omaa aikaa, ja keikalla ollessani taas kaipaan kotiin. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että jätän lapseni muutamaksi tunniksi (hyvään hoitoon).

Popedan biisilista ei kovin paljon ole muuttunut vuosien saatossa. Tietyt biisit soitetaan aina. Niitä soitettaessa tulee mielikuvia ja muistoja mieleen. Kuten eilenkin, äitienpäivän aattona.

Kun ”Matkalla Alabamaan” soitetaan ja lauletaan ”Pullat pystyyn, taikina nousee, beibi nyt leivotaan”, silitän vatsaani automaattisesti. Muistan miten olen ollut monet kerrat keikoilla raskaana, pullat uunissa. Pienen salaisuuden ja jo hieman isomman mahan kanssa.

Kun taas laulussa ”Tää on se yö” lauletaan ”Tää on se yö, me synnytään…”, muistan Palleron syntymän. Kuuntelin laulua juuri ennen kuin Pallero syntyi.

”Vaipat vaihdan sujuvasti meidän kaksosten” laulaa Kersantti Karoliina. Kaksosia meillä ei ole, mutta vaippoja käyttäviä lapsia kylläkin, monta vuotta kaksin kappalein.

”Kuuma kesä” taas tuo mieleeni hetket, kun olimme Vilperin kanssa hänen ensimmäisellä Popeda-keikallaan. Tämä biisi sai hänen varpaansa heilumaan.

Mutta en olisi äiti ilman lasteni isää. ”Tahdotko mut tosiaan” tuo mieleeni mieheni.

Nämä nyt esimerkkinä. Toisista biiseistä tulee mieleen hienoja hetkiä keikoilta, keikkamatkoilta ja ystävistäni, joita olen tavannut vuosien aikana keikoilla.

Kun kävelen Elviksen puodin ohi, muistan hetket kun olen ollut ostamassa Popeda-bodya Vilperille tai valitsemassa sopivaa kokoa Tyllerön t-paidalle. Olen juonut väsyneen äidin aamukahvia Popeda-termosmukista ja käynyt kotiäidin kauppaostoksilla Popedan olkalaukku mukana. Voisin nytkin ostaa Elvikseltä Popeda-kauppakassin (en kylläkään tiedä onko sellaisia myynnissä), mutta otan mieluummin mukaani Tylleröltä äitienpäivälahjaksi saamani kauppakassin. Voisin laittaa kaulaani Popeda-korun, mutta mieluummin ihastelen Palleron omin käsin pujottelemaan helmikorua.

Popeda kulkee mukanani niin pitkään kuin Popeda keikkailee, sulassa sovussa äitiyteni kanssa, antaen pientä piristystä arkeen. Joten uskokaa minua kun sanon, että Popeda sopii kaikille. Miehille, naisille, äideille, iseille, nuorille ja vanhoille.

Hyvää Äitienpäivää kaikille!

 

Mitä on olla äiti?

WP_20150507_17_49_27_Pro

WP_20150507_17_29_29_Pro

WP_20150507_17_28_24_Pro

Minusta tuli reilun kolmen vuoden aikana äiti kolme kertaa. Kolmen ihanan ja rakkaan lapsen äiti. Jokainen lapsi on opettanut minulle uutta äitiydestä, he ovat kasvattaneet minua samalla kun me olemme kasvattaneet heitä. Tällä hetkellä he ovat pieniä ja tarvitsevat vielä äitiä ja isää kauan. Mutta sitten kun heistä tulee aikuisia, toivoisin että suhteemme säilyisi erityisenä. Että he voisivat soittaa minulle koska vain ja kertoa arkaluontoisiakin asioita.

35+1

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, Vilperi ja Pallero ovat viime aikoina aiheuttaneet ylimääräisiä huolia minulle. Sitä se äitiys kai parhaimmillaan on: tunteita ääripäästä toiseen. Huolta, rakkautta ja kiintymystä sekä onnea ja iloa. Myös niinä huonoina päivinä olet äiti ja vaikka joskus tekisi mieli heittää pyyhe kehään, et silti tee niin. Huolehdit, lohdutat ja hoivaat rakkaimpiasi viimeiseen asti. Itse olen sellainen äiti, joka unohtaa aina itsensä ja omat tarpeensa ja uhrautuu lasten takia. Ja vaikka joku toinen äiti ei niin tekisi, ei se tee hänestä yhtään sen huonompaa äitiä. Me jokainen olemme omalla tavallamme maailman parhaita äitejä.

Joskus on sanottu, että maailman kaunein sana on äiti. Itseäni ei kutsuta äidiksi, vaan lapset käyttävät minusta toista sanaa. Tosin päiväkodin kautta Tyllerö on oppinut sanomaan myös äiti ja se on minulle ok. Ei kylläkään ole herttaisempaa kuin pieni ääni joka huutaa äitiä, oli se sitten pyyntö mennä pyyhkimään, pyyntö tulla lohduttamaan tai auttamaan tai vain lause, jolla haluaa kertoa olevansa olemassa. Tai se, kun kuulet sanan äiti ihan ensimmäistä kertaa. Se vasta on hieno hetki.

DSC_0936

DSC_0571

DSC_0238

Vilperi on nyt jonkin aikaa sitten oivaltanut millä saa äidin sydämen sulamaan. Usein silloin kun häntä on toruttu jostain ja minun pitäisi olla vihainen, hän katsoo katuvilla silmillään suoraan silmiini ja huuli vapattaen sanoo: ”Minä rakastan sinua äiti tosi paljon!” Mitä siihenkin sitten vastaa? Yleensä vastaan, että: ”tiedän, ja äitikin rakastaa sinua, mutta silti pitää olla tottelevainen eikä tehdä tuhmuuksia.” Olemme myös lukeneet kirjaa ”Arvaa kuinka paljon sinua rakastan” ja eikös tämä puputarina Pikku Kakkosessakin ole tullut? Vilperi on oppinut siitä sanomaan, että rakastaan maailman ääriin asti tai yhtä paljon kuin meidän talo on korkea. Hellyyttävää eikö?

Meillä oli Tyllerön kanssa jonkin aikaa sitten kausi, jolloin vain isä kelpasi. Minä en saanut tehdä mitään, en vaihtaa vaatteita, en pestä hampaita enkä varsinkaan laittaa nukkumaan. Monen monta kertaa Tyllerö työnsi minua kädellään ja sanoi: mene pois! Ja kysyttäessä hän rakasti vain isiä. Tietenkin se satuttaa, vaikka tiedät että se on vain kausi, joka menee ohi. Osittain se on varmaankin johtunut Pallerosta ja siitä ajasta, jonka olen käyttänyt häneen. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä. Mutta nyt viime kuukausien aikana tämäkin on muuttunut. Tyllerö antaa minulle iltahaleja ja suukkoja ja sanoo: ”Minä leikin sinun kanssasi!” Tämä siis on hänen tapansa osoittaa rakkautta. Myös pahin mustasukkaisuus Palleroa kohtaan on hävinnyt ja myös Palleroa pusutellaan kovin. Nyt Tyllerö jopa sanoo iltaisin rakastavansa minua. Se jos mikä saa tämän herkkisäidin silmiin onnenkyyneleet.

Minulle äitiys merkitsee todella paljon. Olen aina tiennyt haluavani lapsia, kaksi tai jopa kolme. Kun aikanamme annoimme Vilperille luvan tulla, ei häntä alkanut kuulumaan. Kaksikymmentä pitkää kuukautta häntä odotimme ja sinä aikana ehtii jo käydä mielessään läpi monen moisia ajatuksia. Pelkoa, huolta ja surua siitä, että mitäs jos meille ei tulekaan vauvaa. Miten kestäisin sen ja kokeilisimmeko mahdollisesti muita keinoja? Onneksi Vilperi kuitenkin sai alkunsa luonnollisesti, mutta sen verran odottelu sai aikaan, että en osannut nauttia raskaudesta. Vasta raskauden ollessa viimeisellä kolmanneksella opin rakastamaan tulevaa vauvaamme ja nauttimaan olotilastani. Mietin myös sitä, osaanko rakastaa vauvaa hänen synnyttyään. Ehkä tämä on aika yleistä äideillä, jotka odottavat ensimmäistä vauvaansa. Mutta pelko oli turhaa, rakastuin Vilperiin samalla sekunnilla kun näin hänet. Samoin tapahtui Tyllerön ja Palleron kohdalla. Jokaisen olen tuntenut heti omakseni.

006 (2)

DSC_0729

DSC_0738 – Kopio – Kopio

Tänään saan siis viettää äitienpäivää viidettä kertaa. Ensimmäisellä kerralla Vilperi oli jo 7 kuukauden ikäinen vauva ja olin jo ehtinyt olla äiti jonkin aikaa. Silti se ensimmäinen äitienpäivä oli tärkeä. Vaikka emme tehneet mitään erityistä, se merkitsi paljon minulle. Tyllerön synnyttyä seuraavana vuonna pystyimme toteuttamaan sukumme tradition. Minut on kastettu äitienpäivänä ja Tyllerön synnyttyä sopivasti keväällä, myös hänet kastettiin äitienpäivänä 2012. Mies osti minulle lahjaksi kauniin korun, jossa on viisi sydäntä. Silloin emme vielä tienneet, että perheemme tulisi olemaan viisihenkinen parin vuoden kuluttua. Viime vuonna oli ensimmäinen äitienpäivä jolloin Vilperi oli päiväkodissa. Kyyneleet silmissä avasin omin pikku kätösin tehtyä lahjaa ja korttia. Tänä vuonna saankin kaksi verroin yllätyksiä.

Torstaina vietimme päiväkodissa äitienpäivää. Tänä vuonna juhlinta tapahtui liikunnan merkeissä. Päiväkodissa järjestettiin lasten ja äitien yhteinen pihaseikkailu, erilaisia rasteja oli pihassa ainakin 20. Rasteissa oli esimerkiksi pituushyppyä, reppuselässä kantamista, luonnon kiikarointia, pallon potkimista jne. Tyllerö ja Vilperi odottivat minua innoissaan ja ensin antoivat lahjansa ja korttinsa. Sen jälkeen siirryimme ulos liikkumaan ja melkein tunnin verran me kiersimmekin rasteja. Lopuksi juotiin äitienpäiväkahvit ulkona ja lapset saivat mehujäät. Moni äiti oli päässyt mukaan ja mitä ehdin sivusta seuraamaan, muutkin tykkäsivät tapahtumasta. Kun vielä sattui aurinkoinen iltapäivä, mikäs sen hauskempaa! Kotona kurkkasin kortteja, mutta lahjat avaan vasta sunnuntaina. Lisäksi lapset olivat istuttaneet ilmeisesti auringonkukat purkkeihin, ne laitoin ikkunalle kasvamaan.

WP_20150507_15_59_40_Pro

WP_20150507_16_09_03_Pro

WP_20150507_16_34_26_Pro

WP_20150507_16_02_32_Pro

WP_20150507_16_14_12_Pro

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja erityisesti omalle äidilleni! Juhlikaa rauhassa ja nauttikaa pikkuisistanne! Minä juhlin kolminkertaista äitiyttäni oman perheeni kesken.