Ohjelmana ongintaa

Nyt on ehkä aika paljastaa mitä kaikkea olen tässä kesän aikana puuhaillut. Nimittäin tällä viikolla koittaa äitini 60-vuotisjuhlat. Niihin olen askarrellut ja väsännyt vaikka mitä. Juhlien jälkeen paljastelen koristeita ynnä muita yllätyksiä, kunhan ensin otan niistä kuvia paikan päällä.

Olen myös suunnitellut lapsille puuhahuoneen, sinne tulee lapsille tekemistä juhlien ajaksi. Toteutin erään lasten suosikkiohjelmanumeron varsin perinteisellä tavalla. Nimittäin onginnan. Mutta nyt ei ongita herkkuja tai palkintoja, vaan…kaloja.

Hankin sinisen pesusaavin, joka kuvastaa vettä. Hankin neljä kepinpätkää ongiksi ja niihin sidoin narut kiinni. Narujen päihin ostin magneetit, jotka liimasin kuumaliimalla.

Kalat askartelin harmaasta huovasta ja paperista. Leikkasin huovan kalan muotoon ja paperin hieman pienemmäksi. Väliin liimasin klemmarin, johon magneetti sitten tarttuu. Sitten vielä silmät kiinni.

Yksinkertaista. Ainakin meidän lapset tykkäsivät, kun tätä kotona kokeilimme. Tämän voisi tietenkin toteuttaa niin, että kalojen alla on numerot tms, jos haluaa palkintoja jakaa. Ajattelin tämän kuitenkin niin, että lapset saavat vain kalastaa eikä kilpailua tulisi.

Mainokset

Syksyä ilmassa

Meidän perheessä syksyn tulo tarkoittaa lasten harrastusten alkamista. Kovasti kesän aikana mietimme isommille lapsille sopivia harrastuksia. Etsimme molemmille liikunnallista harrastusta, joka ei kuutenkaan veisi kuin päivän viikosta.

Tyllerölle valinta oli suhteellisen helppo. Hän on kovin musikaalinen ja rakastaa tanssia, jumpata ja hyppiä. Siis joku sellainen. Lopulta päädyimme paikalliseen voimisteluryhmään. Siellä on aloittelijoille kiva ryhmä, jossa leikin varjolla harjoitellaan kuitenkin voimistelun perusteita.

Nyt tätä on kaksi kertaa takanapäin ja voin sanoa, että valinta osui oikeaan. Alun jännityksen jälkeen Tyllerö ikäänkuin puhkeaa kukkaan. Hän hyppi taitavasti ponnahduslaudalta patjalle ja leikki muiden kanssa hippaa. Tulevaisuudessa tietenkin näemme, onko tämä hänen lajinsa, mut nyt ainakin hän nauttii. Se lienee tärkeintä.

Toinen harrastus minkä otimme Tyllerölle, oli muskari. Tämä järjestetään sopivasti päiväkodissa, vaikka on ulkopuolisen järjestämä. Viime vuonna Tyllerö ei päässyt osallistumaan muskariin, koska se sattui kotipäivälle. Tänä syksynä vaihdoimme kotipäivää osittain muskarin takia. No, muskari vaihtoi myös päivää, meidän kotipäiväämme. Muutaman kirosanan jälkeen päätimme kuitenkin, että Tyllerö kävisi muskarissa. Kuskaan hänet sinne ja haen pois. Tämäkin kuitenkin on juuri sitä mistä Tyllerö nauttii.

Vilperin harrastusta ei ollutkaan niin helppo päättää. Itsellä hänellä ei ollut mitään toiveita. Kokeilimme kesällä jalkapalloa, mutta se ei kiinnostanut. Sitten yritin miettiä mitä hän yleensä kotona puuhaa. No, hyppii trampalla ja yrittää itse tehdä temppuja. Lähdin tätä kautta etsimään temppujumppia, tramppakouluja, sirkuskouluja jne.

Sitten löysinkin Hoplopissa järjestettävän temppukoulun. Jee, tänne ilmoitetaan Vilperi! Kunnes sitten tuli tieto, että ryhmä perutaan. Harmitti. Sitten taas uudelleen miettimään mikä sitten olisi hyvä. Näytimme Vilperille videoita netistä ja innostuimme eräästä lajista. Ja tänne me hänet ilmoitimme. Parkouriin.

Se alkaa vasta ensi viikolla, mutta voisin kuvitella Vilperin tykkäävän. Kunhan vain pidetään säännöt selvinä, sohvalle eikä sisällä hypitä eikä yritetä mitään omia juttuja ennenkuin sen osaa varmasti.

Lisäksi Vilperi käy nyt elokuussa uimakoulun. Saa nähdä oppiiko hän nyt uimaan vaadittavat 10 metriä.

Tässä siis meidän syksyn ohjelmia. Kunhan vain vielä arkajalat uskaltavat jäädä yksinään harrastamaan, niin äitikin pääsee siksi aikaa vaikka lenkille. Liikunnan iloa kaikille!

Eppu Normaali 40 vuotta

Kauan sitten, monta monta kuukautta sitten, viime syksynä äitini näytti lehtileikkeen Aamulehdestä, jossa haastateltiin paikkakunnan poikia, Eppu Normaaleja. He aikoivat järjestää seuraavan vuonna Ratinan Stadionilla suuren 40-vuotiskonsertin. Äiti halusi niin kovin päästä konserttiin, koska se olisi ”suurin juttu näillä main”.

Minäpä fiksuna tyttönä ajattelin, että voisimme ostaa hänelle lipun konserttiin synttärilahjaksi. Ja äiti ostaisi itse toisen lipun seuralaiselleen. Yhdessä sitten valitsimme ja puntaroimme paikkoja ja lopulta ostimme hyvät paikat istumakatsomosta. Liput tulostuivat printteristä syyskuussa ja sen jälkeen en ole ajatustakaan laittanut koko konserttiin.

Toki Eput ovat minulle tuttu bändi, kenelle nyt ei olisi. Jokainen meistä osaa varmasti luetella useammankin Eppujen biisin, ne jotka radioissa soivat. Tahroja paperilla, Vuonna 85, Murheellisten laulujen maa jne. Toki Eput ovat minulle tuttu bändi jo siksikin, että he ovat Ylöjärveltä, kuten minäkin. Isäni on käynyt samaa koulua Martin ja Pantsen kanssa sekä kesänviettopaikkamme on ”suhteellisen” lähellä Eppuja. Mutta en kuuntele Eppu Normaalia.

Kunnes sitten noin kolmisen viikkoa sitten ilmeni, että toinen lipuista jäisi käyttämättä. Kovasti pohdimme eri mahdollisuuksia, lastenhoidon suhteen ja muutenkin. Myytäisiinkö liput vai lähtisinkö äidin kanssa mukaan? Mielellänihän minä lähtisin, en viime aikoina olekaan äidin kanssa päässyt yhteisille keikoille. Välillä lupasi vettä kaatamalla, toisenä päivänä taas vielä vähän enemmän, olemmeko tulossa kipeiksi, saako lastenhoitaja Palleron nukahtamaan jne. Sitten vain teimme päätöksen, me menemme. Satoi tai paistoi.

Mietin jopa ennen konserttia, että olisiko ihan pitänyt kuunnella Eppuja hieman, jotta tuntisi biisejä. No, tunsin reilusta 40:stä biisistä varmaan 30. Fanittamatta.

Ennen konserttia sateet väistyivät ja saimme lopulta hienon aurinkoisen illan. Mitäpä sitten itse konsertista voisi sanoa? Mielettömän upeasti toteutettu 3,5 tuntia kestävä spektaakkeli. Hienot efektit, valot, kaikki. Mietitty tarkkaan. Hieno biisikattaus. Kaikki ne tutuimmat biisit, mutta myös harvinaisempia herkkuja. Itse juhlakalut olivat iloisella päällä ja silminnähden nauttivat esiintymisestä täydelle Ratinalle. 30000 ihmiselle. Kaiken kruunasi lyhyt, mutta näyttävä ilotulitus.

Vierailijoista erityisesti Tampere Filharmonia puhutti etukäteen. Miten yhteistyö olisi toteutettu? Upeasti, totean. Biiseiksi oli valittu juuri oikeat. Filharmonia sai ne kuulostamaan, juhlavilta. Kuten syntymäpäiväjuhlissa kuuluukin. Illan hämärtyessä myös herkimmissä biiseissä yleisön kännyköiden valomeri sai aikaan juhlavan tunteen.

Ennen konserttia mietimme, että tuleeko minusta nyt fani? Siirrynkö Yön ja Popedan jälkeen kuuntelemaan Eppuja? Ehkäpä, ehkäpä 😉 Ei tämä kokemus ainakaan mielikuvaani Epuista tee huonommaksi. Löysin ainakin yhden uuden, ihanan biisin soittolistalleni.

*Kuvat otettu kännykällä.*

Lapset kasvaa

Niin se vain menee. Ihan hujauksessa on mennyt viimeinen kuusi vuotta ja mun esikoiseni asteli viime viikolla eskariin, ihan oikean koulun yhteyteen. Enää hän ei mene päiväkotiin.

Eskarin aloitus jännitti vähän meitä kaikkia, vaikka tiedossa oli, että sinne tulee monta tuttua kaveria. Itseäni kauhistutti ajatus isoista ryhmistä ja siitä, että päiväunia ei ole enää mahdollisuus nukkua. Vilperi ei ole enää kotona nukkunut päiväunia aikoihin, mutta pitkinä päivinä lepohetki olisi tarpeeseen. Eskarissakin levätään, patjoilla, mutta mitenköhän lepo onnistuu 20 hengen ryhmässä, jos vaikka joku oikeasti haluaisi nukahtaa?

Ensimmäiset päivät ovat tietenkin olleet uuden oppimista, on uudet tädit, uudet säännöt ja uudet paikat. Hienosti Vilperi on jaksanut, vaikka ensimmäisinä päivinä hän oli iltaisin todella väsynyt ja kiukustui pienistäkin asioista. Se on ymmärrettävää. Joka päivä hän on kuitenkin tullut kotiin tyytyväisenä päivään.

Vilperiä kummastutti ja ihastutti omatoimisuus. Sai itse kantaa omaa tarjotinta, valita itse lautaselle mitä haluaa syödä ja ennen kaikkea sai itse ottaa maitoa maitokoneesta! Isoja asioita.

Vielä viime viikolla ei eskaritehtäviä tainnut olla, vaan viikko oli tutustumista ja leikkiä. Pikkuhiljaa niitäkin tulee, odotan jännittyneenä miten Vilperi niistä alkaa tykkäämään.

Kesän jälkeen myös Pallerolla tuli muutoksia arkipäiviin. Hän siirtyi päiväkodissa isompien puolelle. Tämä helpottaa meidän arkea, sillä nyt Tyllerö ja Pallero ovat saman katon alla. Kun jo Vilperi viedään eri paikkaan, helpottaa että kaksi nuorimmaista voi jättää aamulla samaan paikkaan. Ja heillä on turvaa toisistaan.

Erityisesti ekat viikot Pallero jännitti kovin. Vaikka päiväkoti oli tuttu, muuttui oma täti ja tietenkin isompien puoli on aina isompi. Tylleröstä on ollut paljon apua aamuisin, hän on leikkinyt Palleron kanssa ja mennyt mukaan vessaankin, kun jännitys on iskenyt. Myös ulkona leikit ovat olleet yhteisiä. Tämän jännityksen takia siis pottailut unohdettiin päiväkodissa hetkeksi ja odotellaan että Pallero sopeutuu uuteen rytmiin ja ihmisiin.

Lasten kanssa samaan aikaan kasvan minä. Joka päivä he oppivat uutta ja minun täytyy antaa heidän tehdä se. Kasvaa isommaksi, kannustaa uuden oppimiseen. Joskus iltaisin katselen heitä kun he nukkuvat, varsinkin Vilperiä, ja mietin, KOSKA hänestä tuli niin iso?

Mitä kesällä tapahtuikaan?

Nyt täytyy aluksi pyytää suuresti anteeksi, olen laiminlyönyt tätä blogia viime aikoina. Juttua vain ei ole tullut, ehkä mitään erikoista ei ole tapahtunutkaan meillä, mutta olen ollut aika väsynyt viime aikoina. Lisäksi oman ruokavalion kanssa on ollut ongelmia ja olen kärsinyt mahavaivoista aika paljon.

Lomakin meni hujauksessa, olin kolme viikkoa lomalla ja niistä kaksi viikkoa miehen kanssa samaan aikaan. Silloin pyrimme vain olemaan lasten kanssa. Mutta kaikkea pientä on kesän aikana tapahtunut, niistä voisin nyt kirjoitella teille lyhennelmän.

Edellisissä postauksissa kerroinkin jo, että kävimme Herra Hakkaraisen talossa, Ähtärin eläinpuistossa, Tampereella Tallipihassa. Lisäksi olimme mökillä meren äärellä, jossa lapset saivat kalastaa ja erityisesti uida. Mies vietti siellä vielä lasten kanssa viimeisen lomaviikkonsa, minun ollessa jo töissä. Lapset oikeastaan uivat koko ajan. Tyllerökin uskaltautui uiskentelemaan renkaan kanssa ja hänenkin uimataitonsa koheni suuresti. Vilperi sai myös varmuutta uimiseen. Mökillä kun ei lapsilla jalat aivan osu pohjaan heidän on pakko yrittää uida.

Myös toisessa kesänviettopaikassamme, maalla, vietimme aikaa. Tänne lapset saivat mummulta leikkimökin ja siellä on keksitty kaikenlaisia reseptejä ja kurakakkuja on leivottu. Täällä voi törmätä myös pikkusammakoihin ja heinäsirkkoihin ja muihin pikkueläimiin.

Olemme tänä keväänä ja kesänä olleet kaikenlaisissa juhlissa. On ollut syntymäpäiviä ja ylioppilasjuhlia. Tälle vuodelle onkin kertynyt juhlia erityisen paljon. Ja vielä osa on edessäpäin. Onhan se kiva saada kutsu ja lapset kyllä tykkäävät juhlista. Itse tykkään edes joskus pukea lapsia nätimmin, kun he muuten kiertävät kaikki kuralammikot ja ajelevat mopoillaan lenkkarit rikki. Lapset osaavat jo käyttäytyä suht hyvin ja kuitenkin kun ollaan suvun kesken, niin kaikki kyllä ymmärtävät ettei heiltä voi vaatia paikallaan istumista. Ihanasti juhlissa on myös huomioitu lapset, on saatu puuhapussia ja lelut on kerätty esiin lapsia varten.

Myös tietynlaista kasvamista on lapsissa näkynyt. Vilperi opettelee ajamaan ilman apupyöriä. Hieman arastellen aluksi, mutta nyt se alkaa sujumaan. Tätä on oikeastaan pitkitetty liian kauan, mutta nyt on sen hetki. Ja hyvinhän se jo sujuu, poika itse on innoissaan onnistumisista. Pallerolla jätettiin vaippa pois loman aikana. Näin kesällä sitä on ollut helppo harjoitella. Ei se tietenkään vielä täydellisesti suju ja yöllä vaippa on edelleen. Mutta kyllä se niin hyvin sujuu, että enää vaipalle ei ole asiaa, paitsi pitkillä automatkoilla. Päiväkodissa se on vielä käytössä, kun siellä Pallerolla on pientä ujostumista näkyvissä. Pikkuhiljaa se pottailu sielläkin alkaa sujumaan.

Itse olen keikkaillut jonkun verran kesän aikana. Tosi moni keikka onkin sopinut omiin aikatauluihini. Erityisesti yksi keikoista jäi mieleeni erityisesti, Popedan Tapsan Tahtien keikka. Sinne pääsin erittäin kivassa miesseurassa. Serkkuni poika, 20-vuotias innokas muusikonalku, on myös kiinnostuntu Popedasta. Olemme useasti puhuneet menevämme yhdessä keikalle. Ja nyt se onnistui. Olin todella ylpeä ”täti” koko keikan ajan, varsinkin kun seuralaiseni oli aivan täpinöissään! Niin pienestä voi ihminen tulla iloiseksi ja niin pienellä voi tehdä jonkun tyytyväiseksi. Seuraavista yhteiskeikoista on jo puhuttu!

Tässä siis lyhyesti meidän kesä. Seuraavissa jutuissa tarinaa eräistä 40-vuotisjuhlista ja eskarin aloituksesta!