Museokeskus Vapriikki

Käydessämme taannoin Tampereella, poikkesimme lasten kanssa museokeskus Vapriikkiin. Erityisesti olimme menossa katsomaan ”Jääkauden Jättiläiset”- näyttelyä, mutta toki kiersimme muuallakin.

Ensimmäiseksi suuntasimme juurikin kyseiseen näyttelyyn. Näyttely oli hieno. Esillä oli jääkauden eläimiä, luita, koruja ja paljon tietoa jääkaudesta, silloin eläneistä ihmisistä ja eläimistä. Mutta: kun mihinkään ei saanut koskea. Varsinkin Vilperi, joka oli kovin kiinnostunut kaikesta, olisi halunnut katsoa ja koskea. Tästä olitiin hyvin tarkkoja ja ymmärrän sen täysin tällaisessa paikassa. Lisäksi kun luettu tieto ei niin kiinnostanut lapsia, näyttely juostiin hetkessä läpi. Itse en siis ehtinyt tutustua tähän juuri lainkaan. Välillä yritin saada lasten mielenkiintoa kohdistettua johonkin jännään faktaan, mutta en juurikaan onnistunut tässä.

Seuraavaksi siirryimme Hurriganes-näyttelyyn. Jo sisään kävellessämme siirryimme toisenlaiseen maailmaan: musiikki soi taustalla. Täällä lapset innostuivat katselemaan livevideoita, joita pystyi itse valitsemaan valkokankaalle. Nurkasta löytyi myös viehättävä olohuone nojatuoleineen, jossa sai kuulokkeilla kuunnella vaikkapa koko Hurriganesin tuotannon läpi. Näyttelyyn oli saatu paljon rekvisiittaa: vaatteita, levyjä, soittimia. Löytyi jopa paikka, jossa sai pukea Cissen takin päälleen, ottaa basson käteensä ja kuvitella hetken olevansa rokkistara. Tottakai lapset halusivat kokeilla tätä.

Yläkerrassa kiersimme Jääkiekkonäyttelyn, jossa pysähdyimme hetkeksi harjoittelemaan oikeita jääkiekon laukauksia. Jokainen taisi saada ainakin yhden maalin. Myös luonnontieteellinen museo oli hauska. Siellä oli lapsille enemmän koettavaa, aistittavaa ja kosketeltavaa. Luonnon tuoksut ja onkaloinen Näsijärvi, jonka uumeniin sai ryömiä.

Päällisin puolin reissusta jäi hyvä mieli, ainakin lapset saivat jotain koettavaa. Ehkä kuitenkin vielä tämän ikäisille parempi paikka olisi sellainen, jossa lapset itse saavat kokea ja testata. Vilperi olisi ehkä yksin jaksanut paremmin keskittyä ja oma aikani olisi riittänyt paremmin hänen kanssaan tutkiessa.

Lapsille taisi kuitenkin jäädä eniten mieleen tapahtumat parkkipaikalla kotiin lähtiessä. Automme viereen oli parkkeerannut kolme paloautoa ja yksi ambulanssi. Miehet olivat syömässä Vapriikin ravintolassa ja sattumalta olivat lähdössä samaan aikaan kuin me. Lapset eivät suostuneet kiipeämään autoon ennenkuin kaikki paloautot olivat lähteneet. Ilokseni huomasin, miten palomiehet olivat ajan tasalla. Jokainen (!) heistä vilkutteli iloisesti ikkunoista lapsille.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s