Risto Räppääjä

Kävimme tällä viikolla Vilperin ja Tyllerön kanssa elokuvissa katsomassa uusimman Risto Räppääjä-elokuvan. Vilperi on muutaman kerran aiemmin käynyt isänsä kanssa elokuvissa, mutta Tyllerölle tämä oli ihka ensimmäinen kerta. Vähän epäröin aluksi, sillä tietyissä tilanteissa Tyllerö on hieman arka, mutta lopulta ajattelin että kerta se on ensimmäinenkin. Päiväkodissa oli koko päivä puhuttu elokuviin menosta ja aika yleinen puheenaihe se taisi olla. Aika moni muukin lapsi oli joko jo nähnyt elokuvan tai oli menossa sitä katsomaan.

WP_20160303_16_49_17_Pro

Lähdimme siis kolmisin elokuviin ja pientä jännitystä oli huomattavissa lapsista. Kun sopiva istuinpaikka oli valittu huolella (täällä meidän omassa elokuvateatterissa saa paikat valita itse), alkoi odotus. Onneksi ei kauan tarvinnut odotella, kun valot sammuivat ja elokuva jo alkoi.

Elokuva oli mielestäni hyvä, niin lapsille kuin aikuisillekin. Ei tullut itselle tylsyyden hetkiä, kuten joitain lasten elokuvia katsoessa tulee. Elokuva oli myös hauska. Aivan kaikki vitsit eivät ehkä auenneet perheen pienimmille, mutta se ei haitannut elokuvan ymmärtämistä. Yhdessä kohdassa elokuvaa oli hieman pelottavampi kohta (tämäkin kyllä mielestäni hyvin toteutettu) ja tässä kohdassa Tyllerö halusi lähteä kotiin. Kuitenkin riitti, että hän tuli syliini istumaan ja näin mentiin elokuva loppuun.

Lapset olivat innoissaan koko loppuillan ja elokuvasta tutut laulut kaikuivat meillä. Elokuva kesti vähän reilun tunnin ja tämä oli sopiva pituus lasten elokuvalle.

Suosittelen ehdottomasti tätä elokuvaa noin 4-vuotiaasta eteenpäin aina aikuisille asti!

RistoRappaajaJaYoHaukka kuva täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s