Helsingissä

Niinhän siinä taas kävi, että teimme Vilperin kanssa sairaalareissun Helsinkiin. Ei onneksi mitään kriittistä, mutta astetta isompi leikkaus kuitenkin.

Muistanette varmaan, että meidän lasten syöminen on ollut aika hankalaa. Erityisesti Vilperin kohdalla on ollut näin. Olemme yrittäneet kaikkemme, erilaisista ruoista lahjontaan ja jopa kiristykseen. Syöminen on ollut hidasta, todella hidasta ja erityisesti kovien ruokien, esimerkiksi leivän syöminen on hankalaa. Annoskoot ovat olleet pieniä.
Viisivuotisneuvolassa todettiin myös äännevirheitä, muun muassa l ja r. Jonkin aikaa äänneharjoituksia ehdittiinkin tehdä.

Vuosi sitten kitarisaleikkauksen jälkeen oireet jonka takia leikkaukseen mentiin, loppuivat. Eli jatkuva nuha ja limaisuus. (Sekä korvatulehdukset.) Silloin jo todettiin leikkauksen yhteydessä, että myös nielurisat ovat isot ja ne jouduttaisiin mahdollisesti poistamaan jossain vaiheessa.
Korviensa takia Vilperi käy säännöllisesti tarkastuksessa ja edellisellä kerralla lääkärissä ollessamme otimme puheeksi muut ongelmat. Tarkastuksessa todettiin, että nielurisat ovat niin kookkaat, että hyvä kun ilma mahtuu välissä kulkemaan. Joten eipä ole ihme, että ruoka ei mahdu alas. Myös äännevirheet voivat osittain johtua tästä. Ei muuta kuin poika nielurisaleikkaukseen.
(Mehän käytämme yksityistä lääkäriasemaa, mutta olemme myös kysyneet leikkauksesta julkisella puolella. Heidän kantansa oli, katsomatta edes pojan suuhun, että jos hän ei kuorsaa, leikkaukseen ei lähdetä.)

Saimme nopeasti ajan ja niinpä kolme viikkoa sitten lähdimme loskaisena ja sateisena aamuna ajelemaan kohti Helsinkiä. Mennessä Vilperiä jännitti ja pelottikin kovin, mutta sairaalaan saapuessamme hän leikki iloisesti odotustilassa. Itse leikkaus meni hyvin, pitkän päivän vietimme Töölössä. Joten kun aamulla lähdimme kahdeksalta kotoa, olimme illalla kuudelta kotona. Potilas oli leikkauspäivänä kovin väsynyt ja nukkuikin suurimman osan ajasta.

Jo ennen leikkausta saimme monta pähkinää pohdittavaksi, kun järjestelimme leikkauspäivän hoitoja. Minä lähdin Vilperin kanssa Helsinkiin (käytin kotipäiväni tähän), mies jäi töihin ja haki muut lapset hoidosta. Kun kyseessä on kuitenkin näin iso leikkaus, tarvitsee potilaalla olla toinenkin aikuinen, jos toinen ajaa autoa. Niinpä mummu tuli ensin kotoaan meille ja kanssamme mukaan leikkaukseen. Mies taas oli kolme seuraavaa päivää kotona ja minä taas töissä. Sairaslomaa Vilperi sai kaksi viikkoa, mutta vanhemmathan eivät saa lomaa. Ystävällisesti miehen työnantaja maksoi sairaslomalta kolmen päivän palkan, vaikka niin ei olisi pakko tehdä. Toinen mummu tuli sitten seuraavaksi viikoksi Vilperin kanssa. Ja todellakin, jokainen kotona vietetty päivä oli tarpeen Vilperille!

Nielurisaleikkaus on siis iso leikkaus, paljon isompi kuin kitarisaleikkaus. Heräämössä ollaan pari tuntia ja osastollakin monen tunnin ajan. Lisäksi potilas voi olla kipeä usean päivän ajan. Kipulääkitystä annetaan reilusti ja kaikkea pehmeää, viileää syötävää. Näin ohjeistettiin.

Mutta kun se ei mennytkään ihan niin. Oikeastaan viikkoon Vilperi ei syönyt mitään, jöi vain vähän vettä. Ei mehua, ei keittoa, ei kiisseliä, ei jogurttia, eikä jäätelöä. Ei vanukkaita, ei suklaata, ei hilloa, ei mitään. Saimme hänelle ehkä päivässä yhden juotavan jogurtin annettua ja vettä, jolla ei siis ole mitään ravintoarvoa. Yritimme kaikkemme, hän olisi saanut mitä tahansa ruokaa koko maailmasta, jos vain olisi syönyt edes vähän. Hän näki lääkkeistä painajaisia. Annoimme lääkkeitä maksimiannokset, ja vielä varalääkkeet päälle. Hän oli koko ajan väsynyt ja häntä paleli. (Ihan jo siksikin, että hän ei syönyt mitään.) Kun oli kulunut viikko leikkauksesta minulla meni työpäivän jälkeen koko ilta siihen, että juotin hänelle pillimehua ja jogurttia. Siis pilli koko ajan suun eteen. Koko illan istuin hänen kanssaan ja siltikin hän joi vain pari desiä. Hän itki, että sattuu, ei pysty nielemään, ei voi ottaa kylmää jne. Lisäksi hän heräsi joka yö kuusikin kertaa yössä kipuun. Vaikka kuinka yritimme selittää, että hänen täytyisi syödä jotta jaksaa, jotta haavat paranevat, ei siitä ollut apua. Vilperi on aika kipuherkkä, mutta oli vaikeaa tietää mikä on oikeaa kipua, mikä arkuutta ja mikä liioittelua. Joka ilta syötin ja juotin häntä, kunnes n. 10 päivää leikkauksen jälkeen tehtiin läpimurto. Kipu alkoi hellittää, Vilperi jaksoi paremmin ja alkoi syödä enemmän ja enemmän (itse!).

Aivan viimeisinä päivinä Vilperillä alkoi kaatua seinät päälle, hän oli yksinkertaisesti niin kipeä, ettei hänen kanssaan voinut käydä ulkonakaan. Sisällä tehtiin kaikki mahdollinen aktiviteetti. Tietysti hän kaipasi jo kavereitaan ja hoitoon. Hän alkoi olla todella levoton. Tyllerö taas reagoi hieman, kun kaikki energia ja huomio meni Vilperiin. Se kyllä korvataan hänelle ja kyllä hän näiden viikkojen aikana sai omaakin aikaa meidän vanhempien kanssa.

Nyt on kulunut kolme viikkoa leikkauksesta ja lääkkeet on saatu jätettyä pois (kyllä niitä kaksi viikkoa vedettiinkin!). Vilperi palasi päiväkotiin. Viime viikolla syöminen oli vielä arkaa, mutta hän söi jo leipää ja karkeampaa ruokaakin. Katsotaan nyt ajan kanssa auttaako leikkaus ääntämiseen ja syömiseen pitkällä tähtäimellä.

Raskaat viikot ovat olleet takana. (Ja lisäksi Pallero oli samaan aikaan viikon kovassa kuumeessa). Monena yönä koin todella huonoa omaatuntoa siitä, että minä olen hänet siihen leikkaukseen vienyt ja hän kärsii niin. Olisinpa saanut edes osan siitä kivusta itselleni!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s