Pulahdus hyiseen veteen

Viime viikonloppuna vietettiin talviuinnin SM-kisoja Lohjalla. Olen aikanani harrastanut avantouintia melkein kymmenen vuoden ajan, isäni harrastaa sitä edelleen.

Itse ajauduin reilun kymmenen vuoden ikäisenä harrastuksen pariin vanhempieni kanssa. Harrastin avantouintia säännöllisesti kotona asuessani ja opiskellessanikin silloin tällöin. Nyt edellisestä kerrasta taitaa olla liki kuusi vuotta aikaa, harrastus jäi kun aloin odottaa Vilperiä. Lisäksi muutto uudelle paikkakunnalle laimensi intoa tutustua uuteen uimapaikkaan.

Viikottaisten uintikertojen lisäksi ehdottomasti yksi kohokohdista oli avantouinnin SM-kisat, joka vuosi eri paikkakunnalla. Koko viikonlopun kestävä tapahtuma kokosi yhteen tuhansittain avantouinnin harrastajia. Kisoissa kilpailtiin kukin omassa ikäluokassaan sekä lisäksi oli tarjolla harrastelijaryhmiä. Lopuksi vielä sunnuntaina uimaseurojen väliset viestikilpailut kruunasivat viikonlopun. Harrastajia kisoissa oli 10-vuotiasta 90-vuotiaisiin.

Lyhyesti kerrottuna kisojen ideana on uida 25 metrin matka mahdollisimman nopeasti käyttäen rintauintia. Pää ei saa mennä veden alle missään vaiheessa. Kilpasarjojen lisäksi on tarjolla norppasarja, jossa 25 metrin matka uidaan ilman ajanottoa ja kastautujille on tarkoitettu kuuttisarja. Alkujaan kisoissa oli rento ja lupsakka tunnelma, mutta jossain vaiheessa kisat muuttuivat hiusten halkomiseksi ja raa’aksi taktikoinniksi. Minuuttiaikataulu, joskus erittäin huonosti organisoidut kisat ja koko päivän jännittäminen sekä odottaminen ei ollut minun juttuni. Siinä vaiheessa itse vaihdoin kilpasarjoista harrastelijasarjoihin. Itselleni tärkeintä oli uintisuoritus, ei niinkään kilpailu ja voittaminen.

Olen osallistunut SM-kisoihin ainakin 10-11 kertaa, usein myös edustaen seuraani viestijoukkueessa. Olen myös käynyt avantouinnin MM-kisoissa Lontoossa. Vaikka olenkin voittanut aikanani SM-mitalit hopeisena sekä pronssisena sekä saavuttanut viestijoukkueeni kanssa parhaimmillaan neljännen sijan, en enää itse kaipaile kisoihin. Ne ajat ovat mennyttä.

Hyviä muistoja kisoista olen kuitenkin saanut. Ilmassa on ollut pieniä ihastumisia ja flirttiä nuorten kisapoikien kanssa. Olen tutustunut ihmisiin niin pohjois-Suomesta kuin etelästäkin. Jopa kolme entistä poikaystävääni on ollut saman harrastuksen parista. Olen viettänyt parhaan ystäväni kanssa ikimuistoisia päiviä kisoissa, olen istunut bussissa matkalla kisoihin tai kotiin hauskassa seurassa. Olen kuunnellut vitsejä yhä uudelleen tai osallistunut tietovisoihin. Olen myös saanut ikuiset muistot sormiini niiden palelluttua eräissä kisoissa pahoin. Olen tsempannut muita ja saanut itse tsemppiä ja kannustusta oman suoritukseni aikana. Hartioitani on hierottu, mehumukeja ojennettu ja onnitteluhalauksia saatu. Olemme yhdessä harmitelleet niitä sekunnin murto-osia, jotka erottivat minut voittajasta.

Kun kisat tänä vuonna olivat meitä suhteellisen lähellä, lähdin Tyllerön kanssa katsastamaan kisapaikkaa ja moikkaamaan vaaria. Eipä se tunnelma ole mihinkään vuosien aikana kadonnut, sama intohimoinen, osittain hullukin fiilis sijaitsi kisapaikalla. Sitä on monen ulkopuolisen, avantouintia harrastamattoman vaikea ymmärtää eikä kisoja heti luulisi virallisiksi SM-tason kisoiksi. Sen enempää järjestelyihin puuttumatta (koska nyt ei ole omaa kokemusta sen toimivuudesta), kisat näyttivät rullaavan eteenpäin hyvin. Makkarat ostimme, Tyllerö sai pillimehun ja seurasimme uinteja jonkin aikaa. Kisoista lisää täällä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s