Helmitaulu

DSC_1040

Ostin jokunen aika sitten Ikeasta perinteisen helmitaulun. Ajattelin sen alunperin vain koristekäyttöön, sillä se oli jotenkin niin hienon näköinen.

Kuitenkin keksimme aika nopeasti sille muutakin käyttöä. Nyt sen paikka on keittiön pöydällä. Ruokaillessamme yleensä toinen vanhemmista toimii ruoanlaskijana. Jokaiselle lapselle on oma väri ja jokaisesta lusikallisesta siirtyy yksi helmi eteenpäin. Lapsilla on yleensä kova kilpailu kuka syö eniten ja ruokakin menee hetkessä alas.

En sitten tiedä kauanko tämä tekniikka toimii…

DSC_1039

DSC_1038

Mainokset

Viime viikonloppuna

Vihdoin olimme kaikki siinä kunnossa, että lähdimme pitkästä aikaa koko perhe mummulaan. Samalla oli taas monen monta tapahtumaa ja asiaa hoidettavana. Aina se menee siihen. Kun asumme niin kaukana sukulaisista, ystävistä ja tutuista, että kun lähdemme mummulareissulle, saamme samalla kertaa juosta pää kolmantena jalkana siellä sun täällä. Sunnuntaina kotiin tullaan sitten jo valmiiksi väsyneinä alkamaan uutta viikkoa. Tämänkin takia olen vähentänyt meidän reissaamista jonkin verran, kotona ehtii paljon enemmän kerätä voimia ja lepäillä. Meille saa kyllä tulla kylään kuka vain ja koska vain!

WP_20160220_11_24_54_Pro

WP_20160220_11_26_51_Pro

WP_20160220_12_03_44_Pro

No niin, viime viikonloppuun siis. Perjantaina heti saavuttuamme mummulaan, jatkoimme miehen kanssa matkaa treffeille. Näitä on niin harvassa, että kerrankin kun saa kaikki lapset johonkin hoitoon, lähdemme kaksin syömään. Nytkin vietimme jopa kaksi tuntia kahden! Söimme hyvää ruokaa ja tuijottelimme toisiamme rakastuneesti silmiin. Ei kun, söimme hyvää ruokaa ja juttelimme rauhassa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ehdimme myös poiketa muutamassa kaupassa. Sitten jo riensimmekin laittamaan lapsukaisia nukkumaan.

Lauantaina emme saaneet nukkua pitkään, sillä jossain vaiheessa yötä sänkymme oli taas miehitetty jokaista senttiä myöden ja lapset alkoivat heräillä ennen kahdeksaa. Aamupalan jälkeen lähdimme heti matkaan. Mies sai tylsimmän tehtävän, hän lähti täyttämään sukulaismummun veroilmoitusta ja me muut lähdimme Hoplopiin. Vilperi oli saanut synttärilahjaksi lahjakortin sinne ja nyt vasta ehdimme sitä käyttämään. Kutsuimme myös enon ja S-serkun mukaan. Tyllerö jäi mummulaan, sillä hänellä ja mummulla oli myöhemmin kivaa ohjelmaa tiedossa.

Hoplopissa lapset saivat purkaa energiaa ja me enon kanssa yritimme pysyä perässä. Isommat pojathan jo menisivät ilman jatkuvaa seurantaa, mutta Palleron perässä pitää kulkea. Ah ja voih, selkä- ja polviraukkoja. Puolen tunnin jälkeen me aikuiset olimme jo kahvin ja tauon tarpeessa. Sitten taas jatkettiin. Vilperi hyppi trampoliinilla todella taitavasti, viime kesäisestä hyppelystä on ollut hyötyä. Valokuvia yritin ottaa, mutta vauhti oli lapsilla todellakin niin hurjaa, että yhdessäkään kuvassa kukaan ei ole paikallaan. Yritin itse kontata puhelimen kanssa kuvia ottaen, joten kuvasaldo on aika huono.

WP_20160220_11_28_10_Pro

WP_20160220_11_32_18_Pro

WP_20160220_11_35_56_Pro

WP_20160220_11_36_01_Pro

Hoplopin jälkeen isi ja Vilperi lähtivätkin enon luo yökylään ja minä lähdin Palleron kanssa takaisin mummulaan. Siellä Tyllerö ja mummu olivatkin jo valmistautumassa konserttiin. Mummu nimittäin vei Tyllerön Frööbelin palikoiden konserttiin. Tottakai päälle puettiin mekko ja tukka kammattiin nätiksi. Tyllerö oli tykännyt konsertista, vaikka kovin paljon emme ole sitä kuunnelleen. Sutsi satsi nyt ainakin oli tuttu laulu.

Vielä illaksikin riitti ohjelmaa, sillä lähdimme Ideaparkkiin luistelemaan. Siellä on näin talvella jäädytetty keskusaukiolta osa, jossa lapset saavat käydä luistelemassa. Me emme ole vielä ehtineet (laiska minä) käydä luistelemassa tänä vuonna, joten ajattelin sen olevan hyvä idea. No, Tylleröhän ei osaa vielä luistella, eikä pysy edes pystyssä ilman tukea. Eihän siitä sitten tullut yhtään mitään. Jäälle ei saanut mennä aikuiset, eikä varsinkaan kengät jalassa. Piti siis laittaa Tyllerö yksin sinne pitelemään reunasta kiinni. Voitte kuvitella millaista se oli. Hetken aikaa yritin aidan toiselta puolelta pitää häntä ylhäällä ja neuvoa miten seistään luistimilla. Hieno idea sinänsä, jos vain lapsi jo osaisi hieman luistella. Päätin taas, että pitää alkaa käymään luistelemassa kun vielä luistimet mahtuvat jalkaan.

Sunnuntaina lähdin hakemaan isiä ja Vilperiä enon luota. Vilperi sai jostain mukaansa känkkäränkän ja aika nopeasti lähdimmekin kotia kohden. Vielä illalla kävimme naapurissa synttärijuhlissa ja taas oli viikonloppu mennyt ohi. Väliin mahtui lisäksi paljon leikkimistä, kirjojen lukua ja palapelien kokoamista.

WP_20160220_11_42_54_Pro

WP_20160220_11_50_38_Pro

WP_20160220_11_51_11_Pro

Laatuaikaa lapsen kanssa

WP_20150424_003

DSC_0636

Olen tainnut teille joskus mainitakin, että pyrimme järjestämään jokaiselle lapselle vuorotellen aikaa toisen vanhemman kanssa. Koemme sen tärkeäksi, varsinkin kun (pienellä ikäerolla olevia) lapsia on kolme. Joskus tuntuu, että jokaisella on asiaa yhtä aikaa, jokainen tarvitsee apua, syliä tai lohdutusta samaan aikaan. Aina on sanottava jollekin, että odottaa hetken. Eihän se tunnu kivalta aikuisesta, saatika lapsesta. Arjessa täytyy hoitaa kuitenkin kotityöt, käytävä töissä ja tehdä ruokaakin jossain välissä. Aina ei pysty antamaan koko huomiota lapsille.

Usein mies lähtee mökille tai mummulaan yhden tai kahden lapsen kanssa ja itse jään kotiin loppujen kanssa. Silloin kukin tekee kaikkea kivaa tahoillaan. Ja joskus jopa kauppareissu kaksin äidin kanssa on luksusta lapselle.

Varsinkin Vilperin nielurisaleikkauksen jälkeen kaikki huomio oli hänessä ja kun vielä Pallero sairastui samaan aikaan, Tyllerölle ei riittänyt tarpeeksi huomiota. Tiedostin sen kyllä, mutta kaikki energia meni sairaisiin lapsiin, kuten kirjoitinkin. Tyllerö kävi kyllä isän kanssa uimassa ja sai syödä jäätelöä ja vanukkaita kuten muutkin (tai eihän Vilperi edes syönyt niitä.) Lupasin kuitenkin, että hän saa myös omaa aikaa.

WP_20150727_19_13_17_Pro

DSC_0592

Viime viikonloppuna meidän kaikkien oli määrä lähteä mummulaan, mutta tulinkin itse flunssaan, joten päätin jäädä kotiin lepäämään. Tyllerö jäi kanssani. Vietimme tyttöjen viikonlopun siinä rajoissa missä itse jaksoin. Hän sai nukkua vieressäni, söimme herkkuja ja Tyllerön valitsemaa ruokaa. Lauantaiaamuna hän hyppi iloisesti vieressäni kello kahdeksalta kysellen koska aletaan tehdä niitä tyttöjen juttuja? Haimme vuokralle Frozen-elokuvan ja fiilistelimme yhdessä sohvalla. Askartelimme ja muovailimme. Köllöttelimme ja ulkoilimmekin vähän. Sunnuntaina tunsin oloni jo paremmaksi, joten kävimme yhdessä uimassa.

Pidämme jatkossakin huolen, että lapset saavat laatuaikaa meidän kanssamme. Vuorotellen jokainen kummankin vanhemman kanssa. Vaikka emme tekisikään isoja juttuja, se on iso asia lapselle.

Olemme myös ottaneet käyttöön ns.vuoropäivät. Illalla tuntuu, että jokainen lapsi tarvitsee rapsutusta, juttuseuraa, juotavaa, peittelyä jne. Usein ilta menee siihen, että rampataan huoneesta toiseen kuuntelemassa murheita. Nyt olemme tehneet jaon niin, että maanantai ja keskiviikko ovat Tyllerön päiviä, tiistai ja torstai taas Vilperin. Tasapuolisuuden nimissä Pallerolla on perjantait, vaikka ei hän osaa vielä vaatia mitään erityistä. Viikonloput ovat yhteisiä päiviä. Lapsen omana päivänä heti ruoan jälkeen leikitään hänen haluamiaan leikkejä, luetaan illalla hänen valitsemansa iltasatu ja hänen sänkynsä vieressä istutaan ja vaikka jutellaan päivän tapahtumista. Huomasin heti, että Vilperille oli tärkeää että häntä kuunnellaan rauhassa eikä kiirettä ollut pois. Tylleröllä on vielä hakusessa se, että joka ilta hän ei saa huomiota. Aiomme kuitenkin jatkaa näin, se toivottavasti selkiyttää meidän iltakaaosta.

DSC_0343 (2)

Aakkoseni

Minulla on tällä hetkellä joku askartelu/käsityövimma. Jotta jokainen teksti ei koskisi niitä, ajattelin avata teille taas hieman omaa maailmaani. Tällaisia samantapaisia haasteita on liikkunut siellä sun täällä ja nyt on minun vuoroni osallistua.

Tässä siis minun tämän hetkiset aakkoseni.

Apulanta. Apulanta on vuosien aikana noussut lempibändieni listalla aika ylös. Heidän viimeisin biisinsä, Valot pimeyksien reunoilla saa minut kyyneliin. Mielettömät sanat. Kuunnelkaa vaikka itse.

Bloggaus. Koen itselleni tärkeäksi asiaksi, vaikka aina ei olisikaan aikaa tai asiaa. Tämä on minun oma hetkeni. Ja vaikka kukaan ei tätä lukisikaan, kirjoittaisin silti.

Cafe Latte. Saa minut heräämään aamulla.

Dan Brown. Toinen lempikirjailijoistani. Toinen on John Grisham. Ostan aina heidän uusimmat kirjansa. Tällä hetkellä odotan kuola valuen, koska Brown julkaisee seuraavan teoksen.

Emmerdale. Oikeastaan ainoa sarja jota seuraan. Tai seurasin. Mies vihaa tätä sarjaa ja nyt kun en ole enää kotona katselemassa aamun uusintoja, kuudelta illalla on vähän tiukkaa avata telkkaria. (Tosin en muutenkaan ehtisi silloin istuskelemaan telkkarin ääressä.) Joten nykyään katselen harvemmin tätä ihanaa sarjaa.

Frozen. Tarvitseeko selittää? Meillä sekä äidin, että tyttären suosikki. Ja voinkin jo paljastaa, että Tyllerön tulevat synttärit järjestetään milläs muullakaan kuin Frozen-teemalla. Pysykää kuulolla!

Gluteenittomuus. Voisin vaikka kirjoittaa tästä jossain vaiheessa oman kirjoituksen, mutta näillä linjoilla ollaan menty jo kymmenisen vuotta. Silloin tällöin lipsuen, mutta tätä tietä eteenpäin kulkien.

Halu auttaa. Olen perusluonteeltani huolehtivainen, ymmärtäväinen ja haluaisin auttaa ihmisiä, jos vain voin.  Kuuntelen mielelläni ihmisten kuulumisia. Annamme rahaa erilaisille liitoille (Kuurojen liitto, Hengitysliitto ym) ja kerään jouluisin pieniä paketteja vähävaraisialle. Olen kuitenkin elämässäni saanut aika paljon murheita niskaani, joten aina en jaksa välittää ihmisten turhanpäiväisistä murheista. Elämässä on isompiakin murheita. En kuitenkaan haluaisin ajatella, että olen kovettanut itseni, enhän?

Italia. Vaikka en välitä pastasta tai pizzasta, rakastan tätä maata. Sinne haluan yhä uudelleen ja uudelleen.

Järjestelmällinen. Sellainen minä olen. Kaupassa tavarat pakataan kassiin tietyssä järjestyksessä, astianpesukoneeseen astiat laitetaan omille paikoilleen, palapelit ovat eri paikassa kuin lautapelit. Omat Cd-levyni ja kirjani ovat laatikossa ilmestymisjärjestyksessä. Tavaroille on omat paikkansa. Rakastan järjestelyä, kaappien siivousta ja organisointia.

Kolme pientä porsasta. Vilperi, Tyllerö ja Pallero. Rakkaat lapseni.

Laiskuus, lepääminen. Kuten voitte päätellä esimerkiksi kohdasta J ja edellisistä kirjoituksista, en ole laiska ihminen. En osaa vain levätä, sillä on miljoona asiaa joita täytyy tehdä. Jos lepään, teen siltikin jotain. Virkkaan, kudon, askartelen, vähintäänkin suunnittelen jotain.

Mieheni. Pelastajani, rakkauteni. Paljon olemme kokeneet, paljon on vielä edessä.

Näpräys. Toistankohan jo itseäni? Rakastan kaikkea näpräystä, käsillä tekemistä. Aina on oltava joku työ. Nyt on virkkauskausi meneillään, mutta kohta se vaihtunee taas askarteluun, kun Tyllerön synttärit lähestyvät.

Oma aika. Sitä ei ole. Siksi, että en osaa ottaa sitä. Olen liian tunnollinen äitinä, kodin hengettärenä, vaimona. Haluan tehdä itse asiat, hoitaa omat lapseni, olla joka paikassa heidän kanssaan. Oma aikani on sitä, että teen omia juttujani olemalla samalla lasteni vierellä. Askartelen yhdessä Tyllerön kanssa, virkkaan kun lapset leikkivät lattialla, luen kun nukutan lapsia.

Popeda. Koska Popeda on Popeda.

Raha. Ei ole koskaan ollut itselleni tärkeä. Tietenkin sitä tarvitaan ja joskus toivoisi, että sitä olisi enemmän. Mutta mielestäni rahalla ei voi ostaa onnea tai rakkautta. Raha ei tee onnelliseksi. En osta luksustuotteita itselleni, en osta lapsille kalliita lahjoja. Annan mieluummin aikaa, elämyksiä tai itse tehtyä.

Suklaa. Mielellään tummaa. Sillä herkuttelen.

Terveys. Tärkeä asia. Itse en liiku tarpeeksi, mutta en kyllä ehtisikään. Syön kuitenkin suht hyvin ja käytän superfoodeja ja vitamiineja.

Uinti. Itselle mieluisin kuntoilulaji. Perheemme harrastus. Nuorempana harrastin uintia paljonkin ja haaveilen siitä omasta ajasta, vaikkapa uiden. Toisaalta taas ajattelen niin, että jos sinne uimahalliin menee, niin mennään sitten lasten kanssa. Heh, taas laitan lapset etusijalle!

Veli. Ainoa veljeni, parhain sellainen! Parempaa en olisi voinut toivoa.

Ystävät. Teitä voisi olla enemmänkin. Te jotka olette ystäviäni, olette tärkeitä!

Äitiys. Tärkein roolini elämässäni. Välillä koen epäonnistuneeni suuresti, välillä taas koen isoja onnistumisen hetkiä lasteni kanssa. Omalta äidiltäni olen oppinut monia asioita. Äidit ovat tärkeitä!

Örveltäminen. Ei ole koskaan kuulunut elämääni. Olen oppinut elämässä paljon tästä asiasta.

Suodatinpussikranssi

Oletteko jo kaivenneet käsityöohjeita?! Tässä tulee taas yksi.

DSC_1023

Tämänkin olen nähnyt monen muun toteuttavan, joten halusin toki kokeilla itsekin. Nimittäin suodatinpussiruusuista tehdyn kranssin. Ystävämme viettivät juuri sopivasti tupareita, joten tein tämän yksilön heille lahjaksi.

Pidemmittä puheitta, ohjeisiin:

1. ja 2. Hanki suodatinpusseja. Itse ostin valkoisia ja jätinkin ne sellaisiksi. Ne voi myös värjätä, jos haluaa. Minä tein isoja ruusuja, joten piirsin yhden ison ympyrön suodatinpussiin. Voi myös tehdä pienempiä, jolloin yhdestä pussista saa monta ympyrää.

3. Leikkaa ympyrä. Minä leikkasin monta suodatinpussia päällekkäin nopeuttaakseni työtä.

4. Taita ympyrät ensin puoliksi ja sitten puoliksi. Leikkaa reunaan aalto. Minä tein niin, että leikkasin puoleen isommat aallot ja puoleen vähän alempaa.

5. Nido keskeltä kiinni. Minä laitoin kuusi paperia päällekkäin, kolme isompaa ja kolme hieman pienempää. Kokeilemalla saanet omaan työhösi sopivan määrän.

6. Aloita paperin rypistäminen keskimmäisestä paperista ja rypistä jokainen paperi yksitellen. Kukka on valmis!

PicMonkey Collage

PicMonkey Collage2

7. Tee näin niin monta kukkaa kuin tarvitset.

8. Hanki kranssipohja ja aloita kukkien liimaaminen kuumaliimalla.

9. Sommittele kukat haluamallasi tavalla. Itse tein lopuksi tyhjiin kohtiin hieman pienempiä kukkia.

10. Koristele, jos haluat.

Itse en ole täysin tyytyväinen tähän, mutta olenkin hyvin kriittinen. Kyllähän tämä hienolta näyttää!

DSC_1027

DSC_1026

DSC_1022

Helsingissä

Niinhän siinä taas kävi, että teimme Vilperin kanssa sairaalareissun Helsinkiin. Ei onneksi mitään kriittistä, mutta astetta isompi leikkaus kuitenkin.

Muistanette varmaan, että meidän lasten syöminen on ollut aika hankalaa. Erityisesti Vilperin kohdalla on ollut näin. Olemme yrittäneet kaikkemme, erilaisista ruoista lahjontaan ja jopa kiristykseen. Syöminen on ollut hidasta, todella hidasta ja erityisesti kovien ruokien, esimerkiksi leivän syöminen on hankalaa. Annoskoot ovat olleet pieniä.
Viisivuotisneuvolassa todettiin myös äännevirheitä, muun muassa l ja r. Jonkin aikaa äänneharjoituksia ehdittiinkin tehdä.

Vuosi sitten kitarisaleikkauksen jälkeen oireet jonka takia leikkaukseen mentiin, loppuivat. Eli jatkuva nuha ja limaisuus. (Sekä korvatulehdukset.) Silloin jo todettiin leikkauksen yhteydessä, että myös nielurisat ovat isot ja ne jouduttaisiin mahdollisesti poistamaan jossain vaiheessa.
Korviensa takia Vilperi käy säännöllisesti tarkastuksessa ja edellisellä kerralla lääkärissä ollessamme otimme puheeksi muut ongelmat. Tarkastuksessa todettiin, että nielurisat ovat niin kookkaat, että hyvä kun ilma mahtuu välissä kulkemaan. Joten eipä ole ihme, että ruoka ei mahdu alas. Myös äännevirheet voivat osittain johtua tästä. Ei muuta kuin poika nielurisaleikkaukseen.
(Mehän käytämme yksityistä lääkäriasemaa, mutta olemme myös kysyneet leikkauksesta julkisella puolella. Heidän kantansa oli, katsomatta edes pojan suuhun, että jos hän ei kuorsaa, leikkaukseen ei lähdetä.)

Saimme nopeasti ajan ja niinpä kolme viikkoa sitten lähdimme loskaisena ja sateisena aamuna ajelemaan kohti Helsinkiä. Mennessä Vilperiä jännitti ja pelottikin kovin, mutta sairaalaan saapuessamme hän leikki iloisesti odotustilassa. Itse leikkaus meni hyvin, pitkän päivän vietimme Töölössä. Joten kun aamulla lähdimme kahdeksalta kotoa, olimme illalla kuudelta kotona. Potilas oli leikkauspäivänä kovin väsynyt ja nukkuikin suurimman osan ajasta.

Jo ennen leikkausta saimme monta pähkinää pohdittavaksi, kun järjestelimme leikkauspäivän hoitoja. Minä lähdin Vilperin kanssa Helsinkiin (käytin kotipäiväni tähän), mies jäi töihin ja haki muut lapset hoidosta. Kun kyseessä on kuitenkin näin iso leikkaus, tarvitsee potilaalla olla toinenkin aikuinen, jos toinen ajaa autoa. Niinpä mummu tuli ensin kotoaan meille ja kanssamme mukaan leikkaukseen. Mies taas oli kolme seuraavaa päivää kotona ja minä taas töissä. Sairaslomaa Vilperi sai kaksi viikkoa, mutta vanhemmathan eivät saa lomaa. Ystävällisesti miehen työnantaja maksoi sairaslomalta kolmen päivän palkan, vaikka niin ei olisi pakko tehdä. Toinen mummu tuli sitten seuraavaksi viikoksi Vilperin kanssa. Ja todellakin, jokainen kotona vietetty päivä oli tarpeen Vilperille!

Nielurisaleikkaus on siis iso leikkaus, paljon isompi kuin kitarisaleikkaus. Heräämössä ollaan pari tuntia ja osastollakin monen tunnin ajan. Lisäksi potilas voi olla kipeä usean päivän ajan. Kipulääkitystä annetaan reilusti ja kaikkea pehmeää, viileää syötävää. Näin ohjeistettiin.

Mutta kun se ei mennytkään ihan niin. Oikeastaan viikkoon Vilperi ei syönyt mitään, jöi vain vähän vettä. Ei mehua, ei keittoa, ei kiisseliä, ei jogurttia, eikä jäätelöä. Ei vanukkaita, ei suklaata, ei hilloa, ei mitään. Saimme hänelle ehkä päivässä yhden juotavan jogurtin annettua ja vettä, jolla ei siis ole mitään ravintoarvoa. Yritimme kaikkemme, hän olisi saanut mitä tahansa ruokaa koko maailmasta, jos vain olisi syönyt edes vähän. Hän näki lääkkeistä painajaisia. Annoimme lääkkeitä maksimiannokset, ja vielä varalääkkeet päälle. Hän oli koko ajan väsynyt ja häntä paleli. (Ihan jo siksikin, että hän ei syönyt mitään.) Kun oli kulunut viikko leikkauksesta minulla meni työpäivän jälkeen koko ilta siihen, että juotin hänelle pillimehua ja jogurttia. Siis pilli koko ajan suun eteen. Koko illan istuin hänen kanssaan ja siltikin hän joi vain pari desiä. Hän itki, että sattuu, ei pysty nielemään, ei voi ottaa kylmää jne. Lisäksi hän heräsi joka yö kuusikin kertaa yössä kipuun. Vaikka kuinka yritimme selittää, että hänen täytyisi syödä jotta jaksaa, jotta haavat paranevat, ei siitä ollut apua. Vilperi on aika kipuherkkä, mutta oli vaikeaa tietää mikä on oikeaa kipua, mikä arkuutta ja mikä liioittelua. Joka ilta syötin ja juotin häntä, kunnes n. 10 päivää leikkauksen jälkeen tehtiin läpimurto. Kipu alkoi hellittää, Vilperi jaksoi paremmin ja alkoi syödä enemmän ja enemmän (itse!).

Aivan viimeisinä päivinä Vilperillä alkoi kaatua seinät päälle, hän oli yksinkertaisesti niin kipeä, ettei hänen kanssaan voinut käydä ulkonakaan. Sisällä tehtiin kaikki mahdollinen aktiviteetti. Tietysti hän kaipasi jo kavereitaan ja hoitoon. Hän alkoi olla todella levoton. Tyllerö taas reagoi hieman, kun kaikki energia ja huomio meni Vilperiin. Se kyllä korvataan hänelle ja kyllä hän näiden viikkojen aikana sai omaakin aikaa meidän vanhempien kanssa.

Nyt on kulunut kolme viikkoa leikkauksesta ja lääkkeet on saatu jätettyä pois (kyllä niitä kaksi viikkoa vedettiinkin!). Vilperi palasi päiväkotiin. Viime viikolla syöminen oli vielä arkaa, mutta hän söi jo leipää ja karkeampaa ruokaakin. Katsotaan nyt ajan kanssa auttaako leikkaus ääntämiseen ja syömiseen pitkällä tähtäimellä.

Raskaat viikot ovat olleet takana. (Ja lisäksi Pallero oli samaan aikaan viikon kovassa kuumeessa). Monena yönä koin todella huonoa omaatuntoa siitä, että minä olen hänet siihen leikkaukseen vienyt ja hän kärsii niin. Olisinpa saanut edes osan siitä kivusta itselleni!

Virkattu Minions

Meilläkin riemuitaan pienistä keltaisista miehistä, Kätyreistä. Kun Vilperi oli kovin kipeä leikkauksensa jälkeen, ajattelin hieman piristää hänen mieltään. Niinpä etsin netistä kivan ohjeen ja virkkasin hänelle oman Kätyrin, tämä oli Stuart. Keltaista lankaa jäi jäljelle kivasti, joten ehkäpä Bob ja Kevinkin saapuvat meille jonain päivänä. Tämä kelpasi Vilperille mainiosti!

Mitäs tykkäätte?

DSC_1013

DSC_1014

DSC_1016

DSC_1020