Liizi: Vuokraamo verkossa

Postaus toteutettu yhteistyössä Liizi-vuokrauspalvelun kanssa.

Sain jokunen aika sitten yhteistyötarjouksen uudelta netissä toimivalta Liizi-vuokrauspalvelulta. Innostuin ja ihastuin heti ajatuksesta. Sain valita yhden tuotteen heidän laajasta valikoimastaan kokeiluun ja pienen pohdinnan jälkeen päädyimme höyrypesuriin. Niinpä juuri ennen loppiaista ja juuri sopivasti ennen Palleron synttärijuhlia haimme paketin postista.

DSC_0878

PicMonkey Collage3

DSC_0861

DSC_0860

Mies oli niin innoissaan pesurista, että jos totta puhutaan, itse en saanut edes koskea koko laitteeseen. Mies pesi ensimmäisenä iltana meidän kaikki kolme vessaa. Ne olivat likaiset, osittain senkin takia, että odottelimme pesuria saapuvaksi ja halusimme toden teolla kokeilla sen tehoa. Osittain siksikin, että emme tehneet joulusiivousta, sillä olimme joulun pois. Meidän paikkakunnalla on todella kalkkinen vesi ja koko sen ajan kun olemme täällä asuneet, olen kironnut sitä. Vaikka miten putsaat ja puhdistat, vaikka kuinka tehokkaalla aineella tahansa, kalkkitahroja jää. Ja ne pinttyvät kiinni, ihan kuin et olisi koskaan rättiä vessaanpäin näyttänytkään.

Mielestäni höyrypesuri puhdisti kalkkia aika kivasti pois, ilman minkäänlaisia pesuaineita. Tietysti parhaan tuloksen saisi jos pesisi höyryllä useamman kerran peräkkäin. Koko seuraavan päivän (loppiainen) mies suhi ja suihki jossain päin taloa. Keittiö, kylpyhuone ja kaikki lattiat saivat uudet puhtaat pinnat. Meidän kylpyhuone oli likainen. (Häpeän näitä ennen-kuvia.) Olen ollut laiska laattasaumojen hinkkaaja ja myös täällä on sama kalkkiongelma yhdistettynä pesuaine- ja hiusvärijäämiin. Ei pesuri nyt ihan uudenveroiseksi näitä saanut, mutta todella paljon paremmiksi kuin ennen pesua. Kuten jo totesin, useampi kerta olisi varmaan auttanut vielä enemmän.

Lisäksi mies sai laattaseinistä pois kaksipuoleisen teipin jämät, joita muilla keinoilla ei ole saatu irti.

PicMonkey Collage4

PicMonkey Collage2

PicMonkey Collage

Aina tietenkin jos kuuman höyryn kanssa ollaan tekemisissä, pitää lapsia varoittaa. Muutaman kerran lapset yrittivät auttaa isiä, mutta muuten isi sai rauhassa pestä. Minäkin oikein innolla katselin miten ahkera mies meillä olikaan! Mies kehui sitä miten tehokas pesuri oli. Meillä on ollut joskus käytössä ostoskanavilla mainostettu pesuri, mutta tämä oli aivan eri luokkaa. Suht hiljainen ja jaksoi käytössä koko päivän.

Kun tarkastelin paremmin Liizin valikoimaa, harmittelin että meidän lapset ovat jo niin isoja. Lastentarvike-valikoimassa on mahtavia tuotteita lyhytaikaiseen käyttöön. Eli juuri silloin vuokraus on mainio idea, kun et malta ostaa tuotetta, jota tarvitset vain hetken. Muun muassa ensisänky, matkasänky, matkarattaat, rintareppu ja joillekin jopa turvaistuin on tällainen tuote. Nämä kaikki ja monta muuta löydät Liizin valikoimasta.

Myös työkalut, ompelukone, erilaiset pesurit tai retkeilyvarusteet saat vuokrattua helposti. Meillä ehdottomasti seuraavaksi lainaan tarvittaisiin tekstiilipesuri ja kesällä voisi kokeilla pyöräkärryä. Tykkäsin itse siitä, että tuotteen toimitus oli tehty asiakkaale helpoksi, posteja kun melkein joka kylällä on.

Miten sitten voit vuokrata tuotteen itsellesi?

  1. Menet Liizin nettisivuille
  2. Valitset haluamasi tuotteen ja sille tarvitsemasi vuokra-ajan
  3. Maksat tuotteen
  4. Noudat paketin postista ensimmäisenä vuokrapäivänä (tai haet itse Oulusta)
  5. Käytät tuotetta
  6. Palautat tuotteen postiin asiakaspalautuksena viimeisenä vuokrapäivänä viimeistään kello 16.00

 

Omasta puolestani voin vain suositella Liizi-palvelua. Kaikki toimi niinkuin pitääkin. Helppoa, vaivatonta vuokrausta. Pieniä puutteita/muutosehdotuksia kuitenkin löysin. Vuokra-aikaa miettiessä pitää ottaa huomioon, että ensimmäisenä vuokrapäivänä saat tuotteen käyttöösi vasta postin tultua eli käytännössä töiden jälkeen. Jos seuraavakin päivä on työpäivä, menee hyvää vuokra-aikaa hukkaan. Palautuspäivänä pitää tuote palauttaa postiin viimeistään kello 16.00 eli meillä meni niin, että otin tuotteen mukaan aamulla töihin lähtiessä ja vein illalla postiin. Tämä päivä meni siis ns. hukkaan. Kannattaa siis ottaa nämä huomioon vuokra-aikaa miettiessä, jotta tuotteesta saa parhaimman hyödyn. Lisäksi palautuspäivä sattui meidän kohdalle kovimpaan pakkaspäivään, jouduin kantamaan paketin mukanani työpaikalle, sillä en uskaltanut jättää sitä koko päiväksi autoon odottamaan. Sainpahan kuitenkin mainostettua palvelua työkavereille, kun he ihmettelivät pakettiani.

Lisäksi meidän pesurin lattiamoppi oli vääränlainen eikä sopinut lattiasuulakkeeseen. Kätevä mies kuitenkin viritti rätin kiinni ja saimme lattiatkin pestyä. Lisäksi pesurin kohdalla jäi epäselväksi tuliko mopit ynnä muut pestä itse ennen palautusta. Nettisivuilla oli kylläkin tieto, että saa palauttaa likaisena, mutta itselle ei kyllä tullut mieleenkään sellainen. Niinpä pesaisin rätit pikapesussa ennen palautusta. Tästä voisi olla paremmin tieto pesurin mukana.

Kolmannen asian minkä huomasin pakettia hakiessani, että isomman paketin kohdalla voisi olla asiallista laittaa esim vannenarua paketin ympärille tai kantokahvat laatikkoon josta voisi kantaa. Isoa pakettia oli vaikea kantaa sylissä (kauppakassin lisäksi), vaikka se suht kevyt olikin. MUTTA nämä siis olivat hyvin pieniä puutteita, eivätkä vaikuttaneet omaan käyttökokemukseeni mitenkään. Nyt vain kaikki vuokrailemaan laajasta valikoimasta!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s