Joulukalenteri: Luukku 17

Meillä lapset rakastavat piparkakkuja ja söisivätkin niitä niin paljon kuin annettaisiin. Haluaisin joka vuosi tehdä kuitenkin jonkun pysyvämmän koristeen piparkakuista, mutta jotenkin aika ei vain riitä piparkakkutalon tekemiseen. Taitoa ja suunnitteluintoa kyllä löytyisi. Tänä vuonna päätinkin tehdä helpon ja nopean piparikuusen. Sen voi sitten huoletta antaa lapsille (!) tuhottavaksi joulun jälkeen.

Yksinkertaisesti kuusen teko tapahtuu näin:

  • Tee tai osta piparitaikina.
  • Hanki neljä tai viisikin erikokoista tähtimuottia ja tee kutakin kokoa 3-4 kappaletta. Jos haluat voit vielä tehdä pienet ympyrät, jotka laitetaan kerrosten väliin korokkeeksi, mutta itse en tehnyt niitä.
  • Paista piparit ja koristele ne haluamallasi tavalla. Huomaa, että vain pipareiden reunat oikeastaan näkyvät kuusesta.
  • Sitten vain kokoat piparit päällekäin isoimmasta alkaen. Laita sakaroita hieman limittäin, niin saat ulotteisuutta kuuseen. Itse laitoin piparin keskelle tuota koristelutahnaa, joka pitää piparit kiinni toisissaan. Ja sitten viimeisen piparin voisi laittaa pystyasentoon tähdeksi. Itse kiireessä laitoin viimeisenkin vaakatasoon, enkä alkanut sitä irti repimään. Olkoon näin.
  • Koristele vielä lisää halutessasi ja ripottele vaikka tomusokeria päälle.
  • Piparikuusi on valmis!

DSC_0490

DSC_0495

DSC_0496

DSC_0499

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s