Joulukalenteri: Luukku 1

DSC_0316Olen muutamana vuonna aiemmin tehnyt lapsille ja S-serkulle itse joulukalenterit. Äitimme on ostanut jostain aikanaan joulupukit, joissa on 24 pientä pussukkaa. Näihin sitten on ostettu vaikka mitä. Ongelma kuitenkin on siinä, että pussukka on hyvin pieni ja sitten tulee ostettua kaikkea turhaa krääsää tai karkkia. Joka tapauksessa ostamme lapsille suklaakalenterit, mutta joku muukin kalenteri olisi kiva.

Yhtäkkiä mieleeni tuli satukalenteri. Googlettelin hieman ja löysinkin paljon suosituksia Leena Laulajaisen kirjasta nimeltä Valkoinen karhu ja Joulutähti. Suuntasin kirjastoon ja muutaman päivän päästä minulla oli kirja kädessäni. Ajattelin aluksi jakaa kirjaa lyhyisiin pätkiin, mutta juuri sopivasti kirjassa onkin 24 lukua! Kuin unelma tähän tilanteeseen.

DSC_0318

DSC_0319Kirjanhan voisi lainata koko joulukuuksi, mutta minä tein myös S-serkulle kalenteria, joten se ei käynyt. Ja onhan se hienoa, että lapset voivat konkreettisesti avata luukun joka päivä. Niinpä tekstin voi vaikka kopioida (tuleehan se vain omaan käyttöön) ja rullata pienelle rullalle. (Minä tein astetta vaikeammin =)). Joten nyt jokaisessa luukussa odottaa luku joulusatua ja näin luemme vaikka illalla lapsille upean sadun!

Luukkuihin voi laittaa myös joulurunoja tai sadunhan voi keksiä vaikka itse!

DSC_0317

DSC_0320

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Joulukalenteri: Luukku 1

  1. Paluuviite: Miten töiden alku on sujunut? | Kolme pientä porsasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s