Uuden edessä

DSC_0264

DSC_0272

Asia, joka on minulle henkisesti vaikea, on tullut eteen. Kotiäitiyteni loppuu ja aloitan työt jo marraskuun aikana. Olen koko syksyn käynyt läpi prosessia, joka johtaa viiden vuoden kotiäitiydestä takaisin työelämään. Paljon on noussut kysymyksiä mieleeni, osaan olen saanut vastauksen, osa kaihertaa mieltäni vieläkin. Monet, jotka tuntevat minua, tietävät että olen tunneihminen. Ja tunnetta tässä asiassa on ollut paljon. Olen miettinyt tärkeitä ja konkreettisia asioita, kuten kuka vie lapset ja kuka hakee, miten saamme aikataulut toimimaan. Miten aamut sujuvat? Miten aika nyt riittää kaikkeen, kun tuntuu että ei se ole ennenkään riittänyt?

Mutta olen myös miettinyt todella tyhmiä ajatuksia, kuten olenko ollut tarpeeksi hyvä äiti? Olenko osannut olla tarpeeksi läsnä lapsille? Onko heitä halattu ja kuunneltu tarpeeksi? Onko heitä lohdutettu ja silitetty? Onko sylini ollut aina avoin heille? Olenko ollut tasapuolinen kaikille lapsille? Olenko osannut kasvattaa ja opettaa heitä hermostumatta?

Olenko hoitanut kodin hyvin? Ovatko he syöneet liikaa pinaattilättyjä, maksalaatikkoa tai einespizzaa? Ovatko he juoneet liikaa mehua ja onko karkkipäivä ollut liian usein? Ovatko he katselleet liikaa televisiota tai toisaalta taas ovatko he ulkoilleet tarpeeksi? Onko ollut oikein laittaa isommat lapset päiväkotiin, vaikka nuorin on vielä kotona?
DSC_0274

DSC_0275

DSC_0282

Miten Pallero pärjää päiväkodissa, kun hän on niin herkkä ja hidas lämpeämään? Niin äidin perään. Miten äiti pärjää töissä koko päivän ilman lasta joka pyytää sylkkyyn tai kikattaa silmät sikkurassa kun häntä kutitetaan? Tuntuu kuin olisin hylkäämässä lapseni. Nyt joku muu on heidän kanssaan suurimman osan päivästä, saa heidän hymynsä ja naurunsa. Auttaa heidät pystyyn ja silittää uneen. Ovathan Vilperi ja Tyllerö jo olleet hoidossa ja aivan varmasti Pallerokin tulee pärjäämään hyvin. Mutta entäs minä? Minulle tämä on suurin muutos.

Tyllerö ja Vilperi tulevat päivä toisensa jälkeen iloisina päiväkodista. Heillä on ollut kivaa, he ovat leikkineet kavereiden kanssa, askarrelleet tai lorutelleet. Asioita, joita minä en välttämättä pysty antamaan heille. He saavat monipuolista ruokaa, paljon liikuntaa, retkiä ja spesiaalitapahtumia. Heillä on paljon uusia kavereita. Pallero saa kohta kokea saman. Olen staprosenttisen tyytyväinen päiväkotiimme, jossa lapsemme ovat. Heillä on ihanat hoitajat ja kiva ympäristö.

DSC_0284

DSC_0285

Tiedän, että nyt on aika minun palata töihin. Tämä on sovittu jo aikoja sitten ja olen itkuni itkenyt. Mutta silti….en haluaisi. Ehkäpä tilanne rauhoittuu, kun pääsen taas työrytmiin ja kiinni työelämään. Olen ollut viisi vuotta kotona, mutta silti minulta on jäänyt paljon tekemättä. En koskaan kirjoittanut kirjaa, vaikka minun piti. En alkanut käyttää kestovaippoja enkä käymään perhekerhoissa. En kierrellyt ostoskeskuksissa tai käynyt päiväleffoissa. Minusta ei tullut superäitiä, joka tekisi kädenkäänteessä niin pullat, laatikot kuin lasten vaatteetkin. Minusta ei tullut äitiä, jolla olisi vastaukset kaikkiin maailman kysymyksiin. Mutta minusta tuli paras mahdollinen äiti Vilperille, Tyllerölle ja Pallerolle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s