Kannattaako lapsi vakuuttaa?

DSC_0268

DSC_0278

Olenkin useaan otteeseen maininnut täällä blogissa meidän lasten korvatulehduskierteistä ja sen, että käytämme yksityisen lääkäriaseman palveluita. Tämän mahdollistaa tietenkin vakuutukset, jotka olemme lapsille ottaneet. Ilman niitä ei meilläkään olisi varaa siellä käydä.

Kun odotimme ensimmäistä lastamme, meille oli itsestäänselvyys, että lapsille otetaan vakuutukset ja jopa ennen heidän syntymäänsä. (Ja jopa ennen rakenneultraa). Koskaan ei voi tietää tapahtuuko jotain synnytyksessä tai alkaako lapsi sairastaa heti synnyttyään. Silloin vakuutuksesta olisi suuri apu varmasti muutenkin stressaavaan tilanteeseen. Lapsivakuutuksen varausmaksu oli jotain 80 euron luokkaa ja se on mielestäni pieni raha siihen nähden, että vakuutus on voimassa heti lapsen synnyttyä.

Ensimmäisinä vuosina vakuutusmaksu on ollut aika korkea, mutta sen olemme maksaneet. Vaikkakin lapset ovat olleet terveitä ensimmäisinä vuosinaan (Palleroa lukuunottamatta) eikä vakuutuksia juuri tullut käytettyä, emme edes harkinneet niiden lopettamista.

DSC_0300

DSC_0310

Meidän paikkakunnalla on ollut tähän asti yksi yksityinen lääkäriasema, kunnes syksyllä aukesi toinen. Olemme kuitenkin niin kaavoihin pinttyneet ja löytäneet ihanat tutut lääkärit, joten käytämme jatkossakin samaa lääkäriasemaa. Koen helpoksi sen, että lääkäriajan voi halutessaan varata vaikka keskellä yötä netin kautta, kun korviaan itkevä lapsi pitää hereillä. Ajan saa yleensä nopeasti, jopa erikoislääkäreille ja hätätapauksissa menemme päivystykseen. Olemmekin lääkärissä rampanneet lasten kanssa aika monen asian kanssa: On ollut silmätulehduksia, kurkunpääntulehduksia, korvatulehduksia, roskia silmissä, allergisia oireita, kuumetta ja ihottumaa. Olemme käyneet näyttämässä pahoja haavoja tai kuvauttamassa Vilperin jalkaa. Ja aina olemme avun saaneet. Sen verran olen ajan kanssa oppinut, että jos asia koskee selvästi lastensairautta, menemme suoraan lastenlääkärille. Jos taas korvia, menemme suoraan korvalääkärille. Tutut lääkärit tuntevat meidät ja lastemme taustat. Oikeasti, oli aika jolloin kävin kahden lapsen kanssa siellä viikottain.

Toisaalta taas, olemme käyttäneet myös julkisia palveluita. On ollut tapauksia, jolloin apua on tarvittu illalla tai yöllä. Silloin olemme suunnanneet sairaalamme päivystykseen. Ja valitettavasti, siellä olen saanut odottaa ja odottaa. (Niinkuin varmaan aika monessa muussakin päivystyksessä). Olemme myös lähteneet pois jonosta, joka ei liiku mihinkään suuntaan. Niinpä, aina jos vain on mahdollista mennä yksityiselle, me menemme.

Julkisia erikoishoitoja olemme myös käyttäneet. Niihin taas olen ollut 100% tyytyväinen. Olemme käyttäneet (joutuneet käyttämään) Lastenklinikan, Jorvin lastenosaston, Jorvin lastenpäivystyksen, Meilahden silmä- ja korvasairaalan, Meilahden iho- ja allergiasairaalan ja oman sairaalamme silmätautien poliklinikan palveluita. (Ja tietenkin kaikki synnytykset ovat sujuneet hyvin!) Ajat olemme saaneet nopeasti ja meitä on hoidettu erittäin hyvin.

WP_20150919_17_19_12_Pro

WP_20150919_17_19_19_Pro

Pidän kirjaa lastemme lääkäri- ja lääkekuluista. Tänä vuonna (ja vuosikaan ei ole vielä edes lopussa) Vilperin kuluihin on mennyt 2800 euroa ja Palleron kuluihin 1850 euroa. Näistä luvuista on jo vähennetty vakuutuksen omavastuut ja vakuutuksen vuosimaksu. Tyllerö onkin sitten ainoa, joka on ollut terve ja toivottavasti näin on jatkossakin. Toki nämä summat olisivat pienempiä, jos käyttäisimme julkisia palveluita. Vilperillä on lisäksi sairaus, joka vaatii lääkityksen hänen koko loppuelämäkseen ja vakuutus korvaa kaikki lääkkeet. Etu sekin. Joten me kannatamme vakuutusten ottamista lapsille.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s