Kurkkaus lasten vaatekaappiin

Syksyn tullen on aika aloittaa blogin luonnoksissa tai ajatuksissa roikkuneiden aiheiden kirjoittelu. Tämä on yksi niistä aiheista. Ja mikäs sen sopivampaa aihetta kuin lastenvaatteet.

Juuri parhaillaan meilläkin laitellaan ja pestään kesävaatteita pois ja tarkistellaan paksumpien vaatteiden varastoa. Päiväkotiin jo veinkin kuravaatteet lapsille, mutta hetken aikaa siinä menikin niitä tarkistellessa. Onko kaikille sopivankokoiset ja ehjät vaatteet, saappaat jne? Mitä pitää ostaa lisää? Onko kaikissa vaatteissa nimet? Ja jo tulevaa talvea varten tarkistelin toppavaatteiden, pipojen ja tumppujen tilannetta. Tietenkin olisi hyvä, jos kotonakin olisi varatumppuja tai saappaita kotipäiviä varten. Muuten meiltä löytyi kaikille ihan kivasti vaatteita, mutta kaikkien sukat ovat käyneet pieniksi kesän aikana! Joten niitä olen tässä viime päivät ostanut. En luota varsinkaan kengissä kokonumerointiin, sillä olen muutaman kerran ostanut jo valmiiksi pieniä kenkiä. Joten mittasin kaikkien jalat ja kaupassa taas kuljen mittanauhan kanssa mittailemassa sukkia. Saanpahan ainakin oikean kokoiset! (Hui miten isoa koko Vilperikin jo käyttää!)

PicMonkey Collage

PicMonkey Collage2

PicMonkey Collage3

Kaupat ja nettikaupat ovat pullollaan ihania lastenvaatteita ja kuoseja! Minulle, kuten varmaan kaikille äideille, on muodostunut vuosien aikana oma tyyli pukea lapset. Seuraavassa yritän hieman kuvailla meidän tyyliä ja kuvissa on joitain esimerkkejä meidän lempivaatteista. Itse tykkään pukea Tylleröä liilaan ja minttuun sekä täytyy tunnustaa, myös tieten tahtoen punaiseen. Hän on niin poikatyttö, että muutama punainen paita/mekko ei ole huonoksi. Tykkään myös paljon mustasta ja musta-valkoisista kuoseista. Tyllerölle ostan silloin tällöin myös paitoja, joissa on tyttömäistä fiilistä: rusetteja, rimpsuhelmaa tai muuta. Mekkoja Tyllerö käyttää aika vähän, ne ovat aika hankaliakin esimerkiksi päiväkodissa. Lisäksi tykkään kaikilla lapsilla, jos vaatteessa on jokin hauska kuva. Pallerolle riittää vielä autot tai junat, mutta isommilla voi olla kivoja koiria tai mörkö.

Vilperillä käytän paljon sinistä, vihreää, mustaa ja harmaata. Perus poikien värejä. Ehdottomasti joukkoon kuuluvat salamat, minionit, angry birdsit ja dustyt, erityisesti poikien paidoissa kuuluu mielestäni olla jokin kuva. Aivan yksivärinen paita on tylsä, varsinkin jos housutkin ovat yksiväriset. Pallerolla taas on vielä tähtiä, raitoja ynnä muita taaperoiden vaatteisiin sopivia kuvia. Housutkin ovat vielä kuviollisempia.

PicMonkey Collage7

PicMonkey Collage8

PicMonkey Collage6

PicMonkey Collage5

PicMonkey Collage4

Ehdottomasti vaatteiden täytyy olla jopa lasten itsensä helppoja pukea, helppoja pestä sekä kulutusta kestäviä. Meillä eivät valitettavasti vaaleat värit, valkoiset paidat tai muut ole käytössä kuin juhlissa. Ne tahraantuvat heti enkä valitettavasti monista yrityksistäni huolimatta saa niistä kaikkia tahroja pois. (Ja vaikka Vilperi miten neuvoo minua: ”Osta sitä Omon Pikkujättiä, se räjäyttää tahrat pois!”, eivät ne vain kaikki lähde.) Pari kertaa olen pahoittanut mieleni, kun aivan uusi paita on päiväkodissa tahriintunut esimerkiksi maaliin. Ja tietenkin lasten vaatteiden on oltava sellaisia, joita voi käyttää joka paikassa.

Meillä käytetään siis aivan perusvaatteita: mm. KappAhlista, Prismasta tai Seppälästä ostettuja. Syy siihen miksi emme käytä lapsilla arvokkaampia vaatteita on hyvin yksinkertainen. Meillä istutaan multakasassa, tehdään kurakakkuja, syödään vesimelonia tai porkkanakeittoa. Meillä kiipeillään puissa ja kävellään risukoissa. Maataan vastaleikatulla nurmikolla tai liusutaan lattialla polviliusua. Sekä meillä ajellaan potkumopoilla pitkin asfalttia. En vain mitenkään raski laittaa sellaiseen touhuun xx euron arvoisia vaatteita. Niihin tulee reikiä, tahroja jotka eivät lähde pois, ne kuluvat puhki ja tulevat hyvin nopeasti pieniksikin. En millään jaksa uskoa, että arvokkaammat vaatteet kestäisivät paremmin, esimerkiksi jos paita jää puunoksaan kiinni.

PicMonkey Collage9

DSC_0041

Aivan kaikki lastemme vaatteet eivät ole mieleeni. Varsinkin ensimmäisinä vuosina lapset saivat lahjoiksi hyvin paljon vaatteita. Osa on ollut aivan ihania ja käytettäviä vaatteita, mutta suurin osa on ollut vähän niin ja näin. Ongelmia on ollut joko kokojen, epäsopivuuden, ylitarjonnan tai oman mielipiteeni kanssa. Varsinkin Tyllerö on ollut aina pieni. Nyt hän on pitkä, mutta hoikka. Joten hänellä eivät esimerkiksi leveät housut pysy yllä. Pahimmassa vaiheessa meillä oli kaapit täynnä vaatteita, joita emme käyttäneet. Oli 20 erilaista pipoa, liian pieniä housuja, epäkäytännöllisiä bodeja tai valkoisia paitoja. Löytyi fleecehaalareita samassa koossa, pikkuhousuja vielä vaippoja käyttävälle ja sukkia jakaa vaikka naapuriin.

Ymmärrätte varmaan, että jos vaate ei vain sovi lapselle, ei sitä kannata yrittää väkisin käyttää. Isoin ongelma olikin niiden vaatteiden kanssa, jotka olivat muuten ihan sopivia, mutta en vain yksinkertaisesti itse tykännyt niistä yhtään! Minulla kuitenkin on tietty mielikuva miten haluan lapseni pukea. Jätänkö siis muuten sopivat vaatteet kaappiin ja lompsin kauppaan ostamaan itseäni mielyttäviä vaatteita? Eihän siinäkään mitään järkeä ole. En kuitenkaan haluaisin pahoittaa kenenkään mieltä. Olen tehnyt kompromisseja ja onneksi tällä hetkellä lasten vaatekaapit näyttävät sopusuhtaisilta. Ei ole ylitarjontaa, mutta kuitenkin kaikille on tarpeeksi vaatetta kaapissa.

Tällä hetkellä ihastelen Lindexin lastenvaatemallistoa. Aivan ihania kuoseja ja värejä! Myös tällä hetkellä mm. hyvin suositut Noshin vaatteet ja Mini Rodinin vaatteet hivelevät silmiäni. Ehkäpä sitten kun pääsen töihin ja kotihoidontuki vaihtuu oikeaan palkkaan, panostan lasten vaatteisiin pikkuhiljaa. Ja kohtahan he ovat jo siinä iässä, että vaatteet pysyvät paremman näköisinä.

Mitä ajatuksia tämä postaus toi sinulle mieleen? Miten teillä puetaan lapset?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s