Uusi Lastensairaala 2017

DSC_0820

DSC_0819

Kerron teille pienen tarinan siitä miksi Uusi Lastensairaala 2017-hanke on lähellä omaa sydäntäni.

Vietämme koko perhe rauhallista keskiviikkoaamua. Kello on yhdeksän aamulla. Mies on vielä kotona, koska on lähdössä iltapäivällä työmatkalle Eurooppaan. Vaihdan Vilperille vaippaa ja vaatteita lattialla, kuten aina. Vilperi on luonteeltaankin vilperi, joten hänpä päättää lähteä nakusillaan karkuun minua. Yritän napata hänestä kiinni, mutta en saa kunnon otetta. Sen sijaan Vilperi kaatuu maahan matolle. Vilperi alkaa itkemään ja lohdutan häntä, ei tässä nyt sen kummempaa sattunut. Itku ei kuitenkaan lopu, mutta ei ole hysteeristäkään itkua. Huolestun hieman ja yritän tutkia satuttiko Vilperi itseään. Mitään ulkopuolista ei näy, mutta Vilperi ei suostu seisomaan lainkaan.

Ajattelin, josko hän satutti polvensa jotenkin. Jotenkin äidinvaisto sanoo, että yritetään päästä lääkäriin. Soitamme ajanvaraukseen eikä aikoja ole vasta kuin iltapäivälle, mutta päivystykseen voisi tulla. Mies olisi jo lähdössä töihin, mutta pyydän häntä mukaan. Enhän yksin pysty kantamaan sekä Vilperiä että 6 viikon ikäistä Tylleröä. Lähdemme matkaan ja pääsemme lääkärin luo noin tunnissa. En edelleenkään tiedä mikä Vilperillä voisi olla, hän on itkuinen ja siirtely/asennon vaihto sylissä saa itkun alkamaan uudelleen. Onneksi pääsemme mukavalle lääkärille, joka tutkii Vilperin. Painelee jalkaa, polvia jne. Ei osaa sanoa mikä voisi olla kyseessä, mutta laittaa meidät kuitenkin röntgeniin.

Mies jää Tyllerön kanssa ulkopuolelle ja minä menen Vilperin kanssa kuvaukseen. Jotenkin täällä, siirtely ja isot pelottavat laitteet saavat Vilperin pelokkaaksi ja hysteeriseksi. Ehkä kipu yltyy? Meillä on vaikeuksia saada jalasta kuvaa, kun hän ei meinaa pysyä paikoillaan. Kestää hetken, että saamme erikoislääkärin lausunnon, mutta jo hoitaja vahvistaa epäilykset. Kyllä täällä murtuma on. Tuntuu, että jalat menevät muusiksi, katson nyt rakasta pientä poikaani aivan eri silmin. Voin vain kuvitella mikä kipu hänellä on. Menemme vielä takaisin lääkärin luo, joka antaa virallisen lausunnon: Reisiluun hyväasentoinen murtuma.

Saamme lähetteen Jorviin, johon täytyy lähteä heti. On kuuma toukokuun päivä ja tuskanhiki alkaa nousta kaikille. Vilperiä täytyy kantaa joka paikkaan, varoa samalla jokaista liikettä. Etsimme Jorvissa lastenpäivystystä, kävelemme pitkin sairaalan pitkiä käytäviä kantaen (!) poikaa sylissä. Päivystyksessä meidät otetaan kyllä vastaan, mutta saamme odottaa, odottaa ja odottaa. Joskus joku hoitaja käy kysymässä jotain. Vilperiä alkaa väsyttää, hän ei ole syönyt mitään ja on tuskainen. Vilperi torkkuu vuorotellen meidän kummankin sylissä. Emme voi liikahtaakaan tai itku alkaa. Välillä on pakko vaihtaa sylittäjää, sillä Tylleröäkin täytyy syöttää välillä ja meidän vanhempien paikat alkavat puutua. Hiki valuu edelleen.

Emme todellakaan ole missään sairaalahuoneessa. Aluksi odotimme odotusaulassa, sen jälkeen meidät siirrettiin johonkin toimistohuoneeseen. Kun vihdoin pääsemme lääkärin luo, luulen että nyt alkaa tapahtua. Lääkäri on nuiva, huonosti suomea puhuva lääkäri, jolle selitetään varmaankin sadannen kerran mitä aamulla tapahtui. Hän ei tutki Vilperiä, toteaa vain kaksi lausetta: ”Minun täytyy kysyä neuvoa kollegoiltani” ja ”Ai jaa, teillä on täällä toinenkin lapsi” mulkaisten samalla Tylleröä.

Kukaan ei oikein kerro meille mitä tapahtuu, kukaan ei annan Vilperille lääkettä kipuun (tätä en omassa paniikissani osannut edes pyytää), mies hermoilee työmatkan suhteen. Vihdoin joskus kahden aikaan hoitaja tulee kertomaan väliaikatietoja. Lääkärit pohtivat täytyykö meidän lähteä Vilperin kanssa Lastenklinikalle Helsinkiin vai voidaanko murtuma hoitaa Jorvissa. Nyt alkaa selvitä se, että yöksi ainakin jäädään johonkin. Hoitaja antaa Vilperille hieman syötävää ja juotavaa. Ne eivät maistu.
Mies ei voisi millään olla pois työmatkatkalta, mutta alkaa hoitaa asioita niin, että muut hoitavat hänen työnsä. Minähän en voi jäädä sairaalaan yöksi pienen vauvan kanssa. Soitan äidille itkuisen ja sekavan puhelun.

Vihdoin neljältä iltapäivällä (seitsemän tuntia tapahtuneen jälkeen) Vilperille tuodaan kipulääke ja pääsemme lähtemään osastolle. Jäämme Jorviin, sillä murtuma oli niin hyväasentoinen. Osastolla toiminta on aivan ihanaa, hoitajat ihania ja huolehtivia. Selviää, että Vilperin kipsaus siirtyy seuraavaan päivään, ilmeisesti sen takia, että hän on niin nuori ja nukutuksessa on omat vaaransa. Hoitaja myös selvittää monta muuta asiaa. Esimerkiksi sen miksi lääkäri mulkaisi meitä niin pahasti. Koska kysessä on alle 2-vuotiaan murtuma, tehdään siitä automaattisesti ilmoitus lastensuojeluun. Huomisessa kipsauksessa myös selviäisi se, joutuuko Vilperin jalka venytyshoitoon vai riittääkö pelkkä kipsaus.

Lähden kotiin itkuisena ja sekavana. Kotona tyhjässä kodissa selaan internettiä ja olen aivan varma, että kohta Tyllerö tullaan hakemaan pois lastensuojeluviranomaisten toimesta. Itken silmät päästäni, syytän itseäni tapahtuneesta. Mietin millaiset kivut Vilperillä on/oli. Syytän itseäni entistä enemmän. En taida nukkua lainkaan koko yönä ja aamulla heti ensimmäisenä lähdemme takaisin sairaalaan.

Vilperillä on ollut vaikea yö, joka kerta kun hän on nukahtanut ja lihakset ovat rentoutuneet, häneen on sattunut ja itku alkanut uudelleen. Lääkitys on tietenkin ollut hyvä, mutta eihän sellainen tyynyillä tukeminen ole mitään. Vilperi on 1v 7kk vanha eikä ymmärrä miksi pitää olla paikoillaan tai miten olla paikoillaan. Onneksi hän pääsee nopeasti kipsaukseen aamun aikana. Pelkkä kipsi riittää hoidoksi ja se onkin sitten paikoillaan seuraavat 4-5 viikkoa. Kipsi on valtava, nilkasta vyötärölle asti ja vielä vyötärön ympäri. Se vaikeuttaa Vilperin liikkumista, peseytymistä ja kaikkea. Vaipan saa juuri ja juuri laitettua. Meidän kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, emme liiku seuraavaan 4 viikkoon mihinkään kotoa.

Meiltä tivataan edelleen mitä tapahtui ja onneksi mies oli vielä silloin kotona näkemässä tilanteen. Tuntuu, että jokaista mustelmaa katsotaan suurennuslasilla, vaikka niin ei todellisuudessa tapahdu. Meitä käy haastattelemassa sosiaalityöntekijä ja hän seuraa toimiamme perheenä. Lopulta lääkäritkin toteavat, että on tapahtunut juuri kuten kerroimme, vaikkakin tämä on hyvin epätyypillinen murtuma. Todetaan, että kaikki on hyvin emmekä ole pahoinpidelleet lastamme. Se helpottaa omaa oloa, vaikka itse olen leimannut itseni ikuisesti lasteni luiden murtajaksi. Ei menisi edelleenkään yhtään ainoaa vaipanvaihtokertaa ettenkö miettisi miten pidän lapsistani kiinni.

Vilperi vietti Jorvissa kolme päivää ja sen jälkeen pääsimme kotiin. Arki oli aluksi hankalaa, mutta Vilperi tottui kipsiin todella nopeasti. Alle viikossa hän oppi ryömimään kipsin kanssa ja viimeisinä päivinä jopa yritti nousta seisomaan. Kipsi oli lopulta tasan neljä viikkoa paikoillaan ja murtuma oli lähtenyt hyvin luutumaan. Kävelyn aloitus kipsin poiston jälkeen kesti kauan ja siinä mentin hieman takapakkiakin. Vihdoin Vilperi uskalsi varata jalalle ja ne ensiaskeleet muistan aina, kyyneleet silmissä niitä katselin.

DSC_0790

DSC_0801

DSC_0815

Tapahtuneesta on tänään päivälleen kolme vuotta aikaa. Meille ei kuitenkaan loppujen lopuksi käynyt kovin pahasti, emme joutuneet Lastenklinikalle ja murtuma saatiin korjattua varsin hyvin ja nopeasti. Vilperi ei onneksi muista tapahtuneesta mitään, vaikka minä tulen aina muistamaan. Mies ei päässyt työmatkalleen ja olemmekin naureskelleet myöhemmin, että mies tarvitsi passiaan päästäkseen Espooseen (hänellä kun oli kaikki tavarat matkalaukussa mukana).

Olemme joutuneet kerran käymään Tyllerön kanssa Lastenklinikalla, asia oli onneksi aivan pieni. Vilperi on viettänyt nämä kolme päivää Jorvissa ja sen lisäksi on nyt käyty muutamaan otteeseen Meilahdessa. Pallero on käynyt Rs-viruksen takia osastolla Jorvissa. Pienellä olemme selvinneet, onneksi. Mutta on paljon sellaisia lapsia, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. He tarvitsevat uutta lastensairaalaa.

Jos et ole jo lahjoittanut, lahjoita nyt. Lisää tietoa saat täältä. Muistathan lisäksi Live Aid Uusi Lastensairaala 2017-konsertin, joka järjestetään 6.6.2015. Jos et pääse paikalle itse, sen voit katsella suorana MTV3-kanavalta.

DSC_0884

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s