Millainen autoilija olen?

Viime viikkoina olen ajellut autolla normaalia enemmän ja lisäksi moneen otteeseen Helsingissä. Siinä ajellessa aloin miettimään omaa käyttäytymistäni ratin takana. Millainen autoilija olen? Mistä ilahdun? Mitä vihaan?

Ajokorttini olen saanut, kuten varmaankin suurin osa meistä, 18-vuotiaana, joten autoa on ajettu jo 16 vuotta. Itselläni on meneillään kolmas oma auto, sen lisäksi on tullut ajeltua muiden autoilla. Yksi auto saa edelleenkin niskavillani pystyyn kauhusta. Tämä ei siis ollut yksi omistani. Ajoin aikanani erästä viimeisiään vetelevää autoa Porista Tampereelle. Auto ei meinannut jaksaa nousta mäkiä ylös ja siitä tippui osia matkan varrelle. Oli talvi ja oikeasti luulin etten pääse ikinä perille asti. Pääsin kuin ihmeen kaupalla ja sen jälkeen en ole siihen autoon koskenut. Tällä hetkelä ajelen turvallista perheautoa, joka voisi kylläkin olla hieman tilavampi. Auton vaihto ei kuitenkaan ole tällä hetkellä ajankohtainen, joten tähän on tyytyminen.

Muuten kokemukseni autoilusta ovat suht hyvät. En ole onneksi koskaan joutunut auto-onnettomuuteen (kopkop), läheltä piti tilanteita on ollut muutamia johtuen toisten autoilijoiden huomaamattomuudesta. Enkä ole onneksi koskaan joutunut vastatusten hirvieläinten kanssa autotiellä (kopkop).

Ajelemme paljon kakkostietä sekä kolmostietä. Kakkostie on parantunut vuosien varrella, sinne on rakennettu paljon ohituskaistoja ja muutenkin kakkostiellä on pitkiä hyviä suoria, joissa voi tarvittaessa ohittaa. Kolmostie taas on suurimmaksi osaksi moottoritietä, joten myös siinä pääsee hyvin etenemään omaa vauhtiaan. Opiskeluaikoina ajelin paljon Porista Tampereelle, tämä tie taas on todella rasittava ajaa. Olen aika varovainen ohittaja, tarvitsen suhteellisen pitkän matkan ohittamiseen, enkä uskalla ohittaa pienissä raoissa tai jos en näe tarpeeksi pitkälle. Tällä tiellä sopivia ohituspaikkoja on harvassa ja rekkoja kuitenkin kulkee aika paljon. Tällä tiellä myös kulkee paljon hirvieläimiä, tosin itse en ole kertaakaķan nähnyt sellaista. Onneksi en enää usein aja tätä tietä. Hermot menisi. Helsingissäkin käyn, lähinnä keikoilla, ja viime aikoina valitettavasti on ollut näitä lääkärikäyntejä. Olen löytänyt hyvän parkkialueen keskustasta kävelymatkan päästä. Siihen on helppo ajaa, parkkipaikan löytää melkein aina eikä kuitenkaan tarvitse ihan laitakaduilla yöllä kävellä.

Vihaan sellaisia jotka ajavat ensin edessäsi hitaasti, mutta ohitusvaiheessa polkaisevat kaasun pohjaan (näitä on yllättävän paljon moottoriteillä), vihaan sellaisia jotka alkavat tööttäilemään tai vilkuttelemaan valoja moottoritiellä, jos en ajakaan 150km/h ohituskaistalla. Vihaan niitä autoilijoita, jotka eivät pysähdy suojatien eteen, niitä jotka ajavat autonsa parkkihalleissa ihan kiinni omaan autooni, niitä jotka ohittelevat keltaisien sulkuviivojen kohdilla, risteyksissä tai vain muuten vaarantaen muut kanssa-autoilijat. Vihaan niitä, jotka eivät osaa ajaa liikenneympyröissä (suurin osa omista vaaratilanteistani on tullut juuri liikenneympyröissä). Ja tämän vuoksi olen erityisen varovainen ympyröissä ajellessani, toisen autoilijan vilkku kun ei välttämättä tarkoita sitä mitä luulet sen tarkoittavan. Tai vihaan niitä, jotka eivät halua antaa tilaa kaistaa vaihtaessa (varsinkin Helsingissä, jossa kaikki autoilijat eivät ajele siellä päivittäin eivätkä näin ollen voi tietää kaistoista kilometriä etukäteen). Sekä niitä, jotka eivät noudata liikennesääntöjä, liikennevaloja tai nopeusrajoituksia.

Toisaalta taas ilahdun niistä autoilijoista, jotka varoittavat toisia autoilijoita vaaroista. Vähän aikaa sitten kotiin palatessani, puu oli kaatunut kovassa tuulessa tien poikki. Penkereeltä pääsi kuitenkin juuri ja juuri kiertämään puun. Vastaantuleva autoilija vilkutteli iloisesti valojaan, joten osasin varautua johonkin edessä olevaan tilanteeseen. Ilahdun myös heistä, jotka tarjoavat itseltä ylijäänyttä parkkiaikaa, tai ovat suvaitsevaisia toisia kohtaan liikenteessä.

Tykkään ajella, vaikkakin koko perheen ollessa mukana mieheni ajaa useimmin. Tykkään ajella, jos saa ajaa rauhassa, omaa vauhtia ja nauttia luonnosta ympärillä. Vihaan ajella ruuhkaisilla teillä, varsinkin suurkaupunkien keskustoissa, joissa et tiedä teistä tai liikennesäännöistä mitään. Itse siis ajan rennommin tutuissa paikoissa, mutta todella tarkkaavaisesti vieraissa paikoissa. Tarkkailen liikennemerkkejä, pysäköintimerkkejä ja kadun nimiä. Minulla on hyvä näkömuisti, käytyäni jossain paikassa kerran, osaan sinne todennäköisesti uudelleen muistini varassa.
Hallitsen esimerkiksi taskuparkkeerauksen ja käytän vilkkua vaikka muita autoilijoita ei olisi näkyvillä. En kaahaile, onhan minulla kyydissä melkeinpä aina vähintään yksi kultaakin arvokkaampi asia, mutta en myöskään ajele hissunkissun. Voin laulaa radion tahdissa ja usein vaihdakin kanavaa, jos musiikki ei miellytä. Laitan aina turvavyön kiinni, pienellekin matkalle ja olen tarkka siitä, että lapsilla on oikeanlaiset turvaistuimet. Katson aina olkani yli kaistaa vaihtaessa. Kiihdytän reippaasti oikeaan nopeuteen ja hypin vaihteiden yli (aikanaan kun aloimme surustella mieheni kanssa ja hän istui ensimmäistä kertaa kyydissäni, sain häneltä pointsit kotiin hyppimällä vaihteiden yli, sillä kukaan muu nainen ei ollut tehnyt niin).
Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että ”juttelen” ja neuvon toisia autoilijoita aika usein. Olen oppinut sen isältäni ja varmaankin tulen opettamaan sen tahtomattani omille lapsilleni.

Kuulostaako yhtään tutulle vai oletko aivan toisenlainen ajaja?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s