Postaussarja: Oma koti kullan kallis. Piha

Kuten varmaan lupailinkin jo aiemmin, nyt tulisi juttua meidän pihasta ja asuinalueesta jossa asumme. (Osa kuvista on keväällä otettuja, niissä näkyy vielä luntakin!)

DSC_0280

DSC_0286

DSC_0285

Asumme kivalla omakotitaloalueella, päättyvän tien päässä. Kouluun on matkaa reilu kilometri ja lasten päiväkotiin noin 1,5km. Kauppaan pitää kylläkin kulkea autolla, lähin pikkukauppa löytyy 2,5km päästä. Täällä käymmekin usein kesäisin pyörällä jätskillä. Naapureissa asuu lapsiperheitä paljon ja heidän kanssaan tulee oltua tekemisissä.

Rakentaessa alueen tarkat määräykset kiusasivat, kun kaikki oli jo päätetty puolestasi. Talon väri, talon paikka, katon väri, materiaalit jne. Mutta nyt kun katselee aluetta valmiina, kaikki tuntuu punoutuvan yhteen. Kovin tarkkoja rakennusvalvonnassa ei kuitenkaan oltu. Meillä esimerkiksi hyväksyttiin aidan tilalla muurikivistä tehdyt altaat.

DSC_0194

Meidän tonttimme sijaitsee alueen kolmannessa osassa. Alue on yhtä pitkää pötköä, jota rakennetaan koko ajan lisää. Alueen läpi menee yksi pitkä katu, josta nämä asuinkadut risteävät molemmille puolille. Meidän jälkeemme on jo rakennettu yksi alue lisää ja tällä hetkellä on viides alue menossa.

Tonttimme on iso, noin 2200m2. Muut alueen tontit ovat 800-1000m2 kokoisia, mutta nämä muutamat rivitalotonteiksi tarkoitetut tontit ovat isompia. Meillä kävi onni kun saimme tämän, vieläpä hyvin kohtuuhintaan. Ja vaikka talomme on isohko, yhdessä tasossa ja lisäksi vielä autotalli-katos vieressä, on lapsilla tilaa juosta pihalla. Meillä on yksi rajanaapuri, mutta emme ole laittaneet tonttien väliin mitään. Ehkä sitten kun alamme käymään toistemme hermoille, istutamme kasvit suojaksi. Nyt lapset saavat vierailla naapuripihassa mielin määrin.

Etupiha ja autokatos on laatoitettu, muuten pihassa on nurmikko. Alue on rajattu muurikivillä, samoilla joista on istutusaltaat rakennettu. Tarkoitus olisi rakentaa vielä ylijääneistä muurikivistä grilli takapihalle.

DSC_0193

DSC_0186

En ole lainkaan puutarhaihmisiä. Niinpä ainoat pysyvät kukkaistutukset meidän pihassamme ovat havuja. Etupihan istutusaltaissa on erilaisia havuja ilostuttamassa meitä sekä ohikulkijoita. Sieltä löytyy muun muassa sinilaakakatajaa, tuiviota, pallotuijaa ja kartiovalkokuusta. Olemme laittaneet altaisiin kankaat ja niiden päälle koristekatetta. Pysyvät rikkaruohot kivasti pois. Kolme jalohortensiaa kuitenkin olen istuttanut takapihalla olevaan altaaseen.
Toki meiltä löytyy marjapensaita ja puita. Niitä olemme tämä keväänä istuttaneet lisää. On hienoa, kun lapset saavat napsia pensaista suoraan marjoja suuhunsa. (Vielä hienompaa olisi, jos he malttaisivat odottaa, että marjat kypsyisivät kunnolla.) Meiltä löytyy siis vadelmia, punaisia ja keltaisia karviaisia, mustaherukoita ja valkoherukka. Lisäksi on kirsikkapuu, luumupuu ja kaksi omenapuuta.

Pienen pieni kasvimaa löytyy lisäksi. Jokunen vuosi sitten YRITIN kasvattaa tässä salaattia, tilliä ym. Viime vuonna oli jopa perunaa, mutta olemme todenneet, että ne eivät oikein kannata meillä. Joten tänä vuonna laitoimme hernettä reilusti, siitä lapsetkin tykkäävät ja yhden nauhan porkkanaa. Loppumaa on mansikkaa. Niitä löytyy nyt noin 30-40 tainta.

DSC_0654

DSC_0655

DSC_0658

Talon takana on iso terassi, joka on kyllä vieläkin niin vaiheessa. Siellä on ikivanha grilli, jota minä en saa koskaan toimimaan, vanhat puiset kalusteet ja lasten leluja. Tarkoitus olisi tänä vuonna ostaa sinne kunnon kalusteet ja muutenkin vähän sisustaa sitä. Haaveilen roikkuvasta löhötuolista.

Pihalla on istutusten lisäksi lasten leikkialue. Mies on rakentanut sinne kiipeilytelineen liukumäkineen ja keinuineen. Alla on pieni hiekkalaatikko. Kesäisin jos vain on kauniita ilmoja, vietämme ulkona todella paljon aikaa. Lapset tykkäävät leikkiä ja touhuta ulkona. Heillä on paljon ulkoleluja: traktoreita, potkulautoja ja mailoja. Lisäksi löytyy pieni maja/leikkimökki. Aina löytyy lisäksi joku muurahainen tai kastemato jota voi hoivata. Paljon puhutut katuliidutkin kuuluvat meidän lasten suosikeihin, samoin perinteiset saippuakuplat. Kun tulee lämpimämpää, ulos asetellaan myös pieni kahluuallas.

DSC_0659

DSC_0189

Miltäs meidän piha vaikuttaa? Mitä lisäisitte? Erityisesti terassille kaivataan vinkkejä!

Mainokset

Popedaa Pöheikössä

Viime viikonloppuna lapsuudenkotipaikkakunnallani järjestettiin rocktapahtuma, takapihafestivaali Pöheikön Pölläys, joka oli jo järjestyksessään 24. Jo lapsuudestani muistan Pöheikön Pölläyksen, pienessä tilassa keskellä kaupunkia järjestetyn ”aikuisten” tapahtuman. Nykyään tapahtumaa ei järjestetä enää alkuperäisellä paikallaan, mutta fiilis on mielestäni säilynyt samana. Kun olen tässä itsekin aikuiseksi varttunut ja Popedaa alkanut kuuntelemaan, on tämäkin tapahtuma tullut minulle tutuksi. Naapurikaupungin aloitteleva autotallibändi on esiintynyt Pöheikössä aikas moneen kertaan.

WP_20150523_22_22_38_Pro

WP_20150523_22_34_39_Pro

Perjantaina Pöheikössä oli esiintynyt Eppu Normaali, Ylöjärven oma bändi. Tännekin olisi ollut kiva päästä, mutta tyydyin kuuntelemaan tätä äidin parvekkeelta. Ei makeaa mahan täydeltä kuitenkaan.
Viime viikon pettymys siis vaihtui iloon, kun tällä kertaa pääsin viihteelle, ja vielä aivan loistavassa seurassa, rakkaan veljeni kanssa. Tosin, kyllä ajat ovat muuttuneet parin vuoden takaisesta. Me molemmat olisimme jo olleet valmiita menemään nukkumaan puoli kymmenen aikaan, ja keikka alkoi vasta 23.15 (tämäkin kyllä todella aikainen showtime). Lähdimme ajoissa tapahtumapaikalle, joka sijaitsi muutaman kivenheiton päässä äitimme kotoa. Lapset oli laitettu jo nukkumaan aikoja sitten, joten mitä me sielläkään olisimme odotelleet.

WP_20150523_22_34_53_Pro

Paljon näimme ”tuttuja kasvoja”, ehkä vanhoja koulukavereita tai muuten vain paikallisia kasvoja. Tällä(kin) kertaa meikäläistä nesteytti vain vesi, joten oli oikeastaan ihan hauskaa viihdyttää itseään katselemalla muita ihmisiä enemmän tai vähemmän kännissä. Odotellessamme Popedan aloittavan piipahdin ostamassa itselleni pipon Popedan paitamyynnistä. Jos halajat itsellesikin samanlaista, kurkkaahan täältä. Mitä Elviksellä ei ole myynnissä, sitä et tarvitse.

WP_20150524_10_06_02_Pro

Viimein Popeda aloitti ja soittikin erittäin hienon ja pitkän keikan. Emme olleet aivan eturivissä, joten kännykällä otetut kuvat ovat heikkolaatuisia, siksi niitä ei juurikaan ole. Pate oli erittäin komean ja hyvinvoivan näköinen eikä muissakaan bändiläisissä vikaa ollut. Settiin kuului tietenkin kaikki Popeda parhaat, mutta löytyi joukosta myös niitä vähemmän soitettua biisejäkin.

Vaikka olen jos jonkinlaisella keikalla vuosien varrella ollut ja tottunut kaikenlaisiin faneihin, ovat taitoni näköjään päässeet ruostumaan. Tiedän, että jos edessä olevat hyppivät kuin viimeistä päivää, vallaten tilaa itselleen neliöiden verran, pitäisi olla varuillaan. Mutta eikös tämä nousuhumalassa ollut neitokainen päässyt silti yllättämään minut ja polkaisi ihanasti piikkikorollaan varpaani muusiksi. Kyllä sattui ja loppuillan varvastani jomotti ihanasti.

WP_20150523_23_25_02_Pro

WP_20150524_00_29_15_Pro

Ilta oli kuitenkin onnistunut, keikasta jäi hyvä mieli ja vaikka olinkin seuraavana päivänä erityisen väsynyt, mieli oli pirteämpi. Erityisen ihanaa oli, että pääsin viettämään illan veljeni kanssa. Ehkäpä pääsen vielä keikalla toisenkin kerran tänä kesänä?

Uljaita prinssejä, villasukkia ja niitynkukkia

Joko tiedätte mistä kirjoitan?

DSC_0662

Kyllä, meidän lasten päiväkodissa oli viime viikolla kevätjuhlat. Itse odotin tätä todella innolla, sillä mikäs sen herttaisempaa kuin pienten ihmisten esitykset. Jouluna päiväkodissa järjestettiin tonttupolku esityksen sijasta, joten tämä oli Tyllerön ensimmäinen esitys. Niin päiväkodissa kuin meillä kotonakin on viime päivinä ollut kenraaliharjoituksia, joten täysin yllätyksenä ei tullut mitä olisi luvassa.

DSC_0701

DSC_0702

DSC_0718

Toinen mummukin oli tullut katselemaan esitystä, jonne lähdimme koko perheen voimin. Koska ilta oli aurinkoinen, juhlat olivat ulkona. Sen verran oli kuitenkin tuulista, että minä en ainakaan pukenut lapsille juhlavatteita päälle. Takit päällä ulkona oltiin.
Vilperi ja Tyllerö ovat eri pienryhmissä, joten heillä oli omat esityksensä. Havaittavissa oli pientä jännitystä kaikkien lasten osalta, mutta todella hienosti lapset jaksoivat istua, kuunnella ja esiintyä kukin vuorollaan. Ihania esityksiä oli kaikilla ryhmillä, mutta tietenkin omien lasten esitykset jäivät päällimmäisenä mieleen. Tyllerön ryhmä esitti laulun ”Minun ystäväni on kuin villasukka” ja hienosti Tyllerökin lauloi mukana. (Tätä vielä edellisenä iltana sängyssä lauleltiin ja harjoiteltiin). Vilperin ryhmällä oli laululeikki ”Prinsessa Ruusulinnassa”. Ryhmän tytöt olivat prinsessoja ja pojat uljaita prinssejä. Pojilla oli hienot miekat ja ratsutkin.

DSC_0671

DSC_0676

DSC_0678

Juhlan lopuksi oli tarjolla lapsille jäätelöä ja aikuisille kahvia ja pullaa. Vilperi ja Tyllerö kävivät antamassa tädeilleen kortit ja lisäksi Vilperi halusi muistaa parasta kaveriaan, joka jääkin viikon päästä pois hoidosta.

Päiväkodin piha oli koristeltu lasten piirustuksilla ja taideteoksilla. Lisäksi arvostan todella tätien työtä kevätjuhlien eteen. Ei ole mikään helppo juttu saada ryhmä harjoittelemaan ja esittämään esitystä. Lisäksi rekvisiitan teko ym kaikki muu vie aikaa normaalin päivätoiminnan lisäksi. Hienoa, että näitä järjestetään!

Meillä alkaakin viikon päästä lasten kesäloma, joten bloggaustahti voi hieman hidastua, mutta ymmärrätte varmaankin! Päivitän kuitenkin kerran pari viikossa meidän kuulumisia tänne ja bloggausideoita voi lähetellä minulle. Ainakin kesäkuussa tulen kertomaan meidän lomamatkasta Ruotsiin.

Uusi Lastensairaala 2017

DSC_0820

DSC_0819

Kerron teille pienen tarinan siitä miksi Uusi Lastensairaala 2017-hanke on lähellä omaa sydäntäni.

Vietämme koko perhe rauhallista keskiviikkoaamua. Kello on yhdeksän aamulla. Mies on vielä kotona, koska on lähdössä iltapäivällä työmatkalle Eurooppaan. Vaihdan Vilperille vaippaa ja vaatteita lattialla, kuten aina. Vilperi on luonteeltaankin vilperi, joten hänpä päättää lähteä nakusillaan karkuun minua. Yritän napata hänestä kiinni, mutta en saa kunnon otetta. Sen sijaan Vilperi kaatuu maahan matolle. Vilperi alkaa itkemään ja lohdutan häntä, ei tässä nyt sen kummempaa sattunut. Itku ei kuitenkaan lopu, mutta ei ole hysteeristäkään itkua. Huolestun hieman ja yritän tutkia satuttiko Vilperi itseään. Mitään ulkopuolista ei näy, mutta Vilperi ei suostu seisomaan lainkaan.

Ajattelin, josko hän satutti polvensa jotenkin. Jotenkin äidinvaisto sanoo, että yritetään päästä lääkäriin. Soitamme ajanvaraukseen eikä aikoja ole vasta kuin iltapäivälle, mutta päivystykseen voisi tulla. Mies olisi jo lähdössä töihin, mutta pyydän häntä mukaan. Enhän yksin pysty kantamaan sekä Vilperiä että 6 viikon ikäistä Tylleröä. Lähdemme matkaan ja pääsemme lääkärin luo noin tunnissa. En edelleenkään tiedä mikä Vilperillä voisi olla, hän on itkuinen ja siirtely/asennon vaihto sylissä saa itkun alkamaan uudelleen. Onneksi pääsemme mukavalle lääkärille, joka tutkii Vilperin. Painelee jalkaa, polvia jne. Ei osaa sanoa mikä voisi olla kyseessä, mutta laittaa meidät kuitenkin röntgeniin.

Mies jää Tyllerön kanssa ulkopuolelle ja minä menen Vilperin kanssa kuvaukseen. Jotenkin täällä, siirtely ja isot pelottavat laitteet saavat Vilperin pelokkaaksi ja hysteeriseksi. Ehkä kipu yltyy? Meillä on vaikeuksia saada jalasta kuvaa, kun hän ei meinaa pysyä paikoillaan. Kestää hetken, että saamme erikoislääkärin lausunnon, mutta jo hoitaja vahvistaa epäilykset. Kyllä täällä murtuma on. Tuntuu, että jalat menevät muusiksi, katson nyt rakasta pientä poikaani aivan eri silmin. Voin vain kuvitella mikä kipu hänellä on. Menemme vielä takaisin lääkärin luo, joka antaa virallisen lausunnon: Reisiluun hyväasentoinen murtuma.

Saamme lähetteen Jorviin, johon täytyy lähteä heti. On kuuma toukokuun päivä ja tuskanhiki alkaa nousta kaikille. Vilperiä täytyy kantaa joka paikkaan, varoa samalla jokaista liikettä. Etsimme Jorvissa lastenpäivystystä, kävelemme pitkin sairaalan pitkiä käytäviä kantaen (!) poikaa sylissä. Päivystyksessä meidät otetaan kyllä vastaan, mutta saamme odottaa, odottaa ja odottaa. Joskus joku hoitaja käy kysymässä jotain. Vilperiä alkaa väsyttää, hän ei ole syönyt mitään ja on tuskainen. Vilperi torkkuu vuorotellen meidän kummankin sylissä. Emme voi liikahtaakaan tai itku alkaa. Välillä on pakko vaihtaa sylittäjää, sillä Tylleröäkin täytyy syöttää välillä ja meidän vanhempien paikat alkavat puutua. Hiki valuu edelleen.

Emme todellakaan ole missään sairaalahuoneessa. Aluksi odotimme odotusaulassa, sen jälkeen meidät siirrettiin johonkin toimistohuoneeseen. Kun vihdoin pääsemme lääkärin luo, luulen että nyt alkaa tapahtua. Lääkäri on nuiva, huonosti suomea puhuva lääkäri, jolle selitetään varmaankin sadannen kerran mitä aamulla tapahtui. Hän ei tutki Vilperiä, toteaa vain kaksi lausetta: ”Minun täytyy kysyä neuvoa kollegoiltani” ja ”Ai jaa, teillä on täällä toinenkin lapsi” mulkaisten samalla Tylleröä.

Kukaan ei oikein kerro meille mitä tapahtuu, kukaan ei annan Vilperille lääkettä kipuun (tätä en omassa paniikissani osannut edes pyytää), mies hermoilee työmatkan suhteen. Vihdoin joskus kahden aikaan hoitaja tulee kertomaan väliaikatietoja. Lääkärit pohtivat täytyykö meidän lähteä Vilperin kanssa Lastenklinikalle Helsinkiin vai voidaanko murtuma hoitaa Jorvissa. Nyt alkaa selvitä se, että yöksi ainakin jäädään johonkin. Hoitaja antaa Vilperille hieman syötävää ja juotavaa. Ne eivät maistu.
Mies ei voisi millään olla pois työmatkatkalta, mutta alkaa hoitaa asioita niin, että muut hoitavat hänen työnsä. Minähän en voi jäädä sairaalaan yöksi pienen vauvan kanssa. Soitan äidille itkuisen ja sekavan puhelun.

Vihdoin neljältä iltapäivällä (seitsemän tuntia tapahtuneen jälkeen) Vilperille tuodaan kipulääke ja pääsemme lähtemään osastolle. Jäämme Jorviin, sillä murtuma oli niin hyväasentoinen. Osastolla toiminta on aivan ihanaa, hoitajat ihania ja huolehtivia. Selviää, että Vilperin kipsaus siirtyy seuraavaan päivään, ilmeisesti sen takia, että hän on niin nuori ja nukutuksessa on omat vaaransa. Hoitaja myös selvittää monta muuta asiaa. Esimerkiksi sen miksi lääkäri mulkaisi meitä niin pahasti. Koska kysessä on alle 2-vuotiaan murtuma, tehdään siitä automaattisesti ilmoitus lastensuojeluun. Huomisessa kipsauksessa myös selviäisi se, joutuuko Vilperin jalka venytyshoitoon vai riittääkö pelkkä kipsaus.

Lähden kotiin itkuisena ja sekavana. Kotona tyhjässä kodissa selaan internettiä ja olen aivan varma, että kohta Tyllerö tullaan hakemaan pois lastensuojeluviranomaisten toimesta. Itken silmät päästäni, syytän itseäni tapahtuneesta. Mietin millaiset kivut Vilperillä on/oli. Syytän itseäni entistä enemmän. En taida nukkua lainkaan koko yönä ja aamulla heti ensimmäisenä lähdemme takaisin sairaalaan.

Vilperillä on ollut vaikea yö, joka kerta kun hän on nukahtanut ja lihakset ovat rentoutuneet, häneen on sattunut ja itku alkanut uudelleen. Lääkitys on tietenkin ollut hyvä, mutta eihän sellainen tyynyillä tukeminen ole mitään. Vilperi on 1v 7kk vanha eikä ymmärrä miksi pitää olla paikoillaan tai miten olla paikoillaan. Onneksi hän pääsee nopeasti kipsaukseen aamun aikana. Pelkkä kipsi riittää hoidoksi ja se onkin sitten paikoillaan seuraavat 4-5 viikkoa. Kipsi on valtava, nilkasta vyötärölle asti ja vielä vyötärön ympäri. Se vaikeuttaa Vilperin liikkumista, peseytymistä ja kaikkea. Vaipan saa juuri ja juuri laitettua. Meidän kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, emme liiku seuraavaan 4 viikkoon mihinkään kotoa.

Meiltä tivataan edelleen mitä tapahtui ja onneksi mies oli vielä silloin kotona näkemässä tilanteen. Tuntuu, että jokaista mustelmaa katsotaan suurennuslasilla, vaikka niin ei todellisuudessa tapahdu. Meitä käy haastattelemassa sosiaalityöntekijä ja hän seuraa toimiamme perheenä. Lopulta lääkäritkin toteavat, että on tapahtunut juuri kuten kerroimme, vaikkakin tämä on hyvin epätyypillinen murtuma. Todetaan, että kaikki on hyvin emmekä ole pahoinpidelleet lastamme. Se helpottaa omaa oloa, vaikka itse olen leimannut itseni ikuisesti lasteni luiden murtajaksi. Ei menisi edelleenkään yhtään ainoaa vaipanvaihtokertaa ettenkö miettisi miten pidän lapsistani kiinni.

Vilperi vietti Jorvissa kolme päivää ja sen jälkeen pääsimme kotiin. Arki oli aluksi hankalaa, mutta Vilperi tottui kipsiin todella nopeasti. Alle viikossa hän oppi ryömimään kipsin kanssa ja viimeisinä päivinä jopa yritti nousta seisomaan. Kipsi oli lopulta tasan neljä viikkoa paikoillaan ja murtuma oli lähtenyt hyvin luutumaan. Kävelyn aloitus kipsin poiston jälkeen kesti kauan ja siinä mentin hieman takapakkiakin. Vihdoin Vilperi uskalsi varata jalalle ja ne ensiaskeleet muistan aina, kyyneleet silmissä niitä katselin.

DSC_0790

DSC_0801

DSC_0815

Tapahtuneesta on tänään päivälleen kolme vuotta aikaa. Meille ei kuitenkaan loppujen lopuksi käynyt kovin pahasti, emme joutuneet Lastenklinikalle ja murtuma saatiin korjattua varsin hyvin ja nopeasti. Vilperi ei onneksi muista tapahtuneesta mitään, vaikka minä tulen aina muistamaan. Mies ei päässyt työmatkalleen ja olemmekin naureskelleet myöhemmin, että mies tarvitsi passiaan päästäkseen Espooseen (hänellä kun oli kaikki tavarat matkalaukussa mukana).

Olemme joutuneet kerran käymään Tyllerön kanssa Lastenklinikalla, asia oli onneksi aivan pieni. Vilperi on viettänyt nämä kolme päivää Jorvissa ja sen lisäksi on nyt käyty muutamaan otteeseen Meilahdessa. Pallero on käynyt Rs-viruksen takia osastolla Jorvissa. Pienellä olemme selvinneet, onneksi. Mutta on paljon sellaisia lapsia, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. He tarvitsevat uutta lastensairaalaa.

Jos et ole jo lahjoittanut, lahjoita nyt. Lisää tietoa saat täältä. Muistathan lisäksi Live Aid Uusi Lastensairaala 2017-konsertin, joka järjestetään 6.6.2015. Jos et pääse paikalle itse, sen voit katsella suorana MTV3-kanavalta.

DSC_0884

Helppo vauvalahja

Hyvälle ystäväpariskunnalle syntyi pari viikkoa sitten pienen pieni poikavauva, joten heidän muistamisensa on ollut ajankohtainen. Koska en ole ihminen, joka ostaisi kaiken valmiina kaupasta, on tämäkin lahja itse tehty. Koska lahja on jo löytänyt tiensä vauvakotiin, voin tämän täälläkin jo paljastaa. Kerronkin nyt teille hyvin yksinkertaiset ohjeet vaippakakun tekoon.

Tarvitset:
Vaippoja, jos haluat voit ostaa eri kokoja ja merkkejä. Itse käytin vain yhden paketin.
Sellofaania tai miksei ihan lahjapaperikin kävisi.
Kuminauhoja ja nauhaa. (Mielellään leveää nauhaa, jota siis itselläni ei ollut)
Jonkin lautasen/alustan tai pahvinen alustakin käy. Voit myös pinota vaipat suoraan sellofaanin päälle.
Muita haluamiasi lahjoja, kuten vaatteita, helistimiä, leluja, viltin, tutteja, tuttipulloja tai vauvaöljyä. Riippuen siitä annatko lahjaa yksin vai ryhmässä, voitte kerätä enemmänkin lahjoja. Eikä lahjojen tai vaatteiden kaikkien tarvitse olla vastasyntyneelle tarkoitettuja, kasvaahan se vauva. Voit myös muistaa äitiä, esimerkiksi lahjakortilla tai hemmottelutuotteilla.

DSC_0022

Kerää kaikki tavarat esille ja rullaa vaipat yksitellen rullalle ja sido kiinni kuminauhalla. Jos haluat oikein nätin kakun, voit myös sitoa jokaisen vaipan kiinni narulla. Itse en viitsinyt tätä tehdä. Tämän vaiheen voi tehdä etukäteen, kuten minä tein. Sen jälkeen vain odottelin tietoa, syntyykö prinssi vai prinsessa. Sen perusteella valitsin loput tuotteet.

DSC_0025

DSC_0028

Minä laitoin mukaan vaippojen lisäksi paidan, hupparin, sukat, helistimen, vauvashampoon ja itse tehdyn unilelun.

Ladoin pohjalle pelkästään vaippoja ja sidoin kierroksen ympäri nauhaa. Tätä tehdessäni huomasin, että nauha olisi voinut olla leveämpää, jotta se olisi peittänyt kuminauhat alleen. En kuitenkaan sen takia lähtenyt kauppaan uudestaan. (Ja kun tiedän perheen, johon lahja menee, he tuskin edes huomasivat, että kuminauhat pilkottavat). Mutta itseäni jäi vaivaamaan.

DSC_0532

DSC_0534

Toiseen kerrokseen lisäsin muut tuotteet. Voit asetella tuotteet oman mielesi mukaan. Minä laitoin shampoon keskelle ja muut ulkoreunalle sopivin välimatkoin. Sukat kiersin yhden vaipan ympärille. Jos käytät useamman kuin yhden paketin vaippoja, kannattaa lisätä vielä kolmaskin kerros.
Lopuksi vielä tämänkin kerroksen ympäri nauhaa ja koko komeus sellofaaniin.

DSC_0536

DSC_0539

Todella helppo lahja, joskin ehkä aika yleinen jo nykyään. Itse päädyin vain toteamaan, että vaippoja tarvitaan aina! Ja jokainen vaippakakku on tekijänsä näköinen.

Onnea vielä kerran S ja K!

DSC_0565

Millainen autoilija olen?

Viime viikkoina olen ajellut autolla normaalia enemmän ja lisäksi moneen otteeseen Helsingissä. Siinä ajellessa aloin miettimään omaa käyttäytymistäni ratin takana. Millainen autoilija olen? Mistä ilahdun? Mitä vihaan?

Ajokorttini olen saanut, kuten varmaankin suurin osa meistä, 18-vuotiaana, joten autoa on ajettu jo 16 vuotta. Itselläni on meneillään kolmas oma auto, sen lisäksi on tullut ajeltua muiden autoilla. Yksi auto saa edelleenkin niskavillani pystyyn kauhusta. Tämä ei siis ollut yksi omistani. Ajoin aikanani erästä viimeisiään vetelevää autoa Porista Tampereelle. Auto ei meinannut jaksaa nousta mäkiä ylös ja siitä tippui osia matkan varrelle. Oli talvi ja oikeasti luulin etten pääse ikinä perille asti. Pääsin kuin ihmeen kaupalla ja sen jälkeen en ole siihen autoon koskenut. Tällä hetkelä ajelen turvallista perheautoa, joka voisi kylläkin olla hieman tilavampi. Auton vaihto ei kuitenkaan ole tällä hetkellä ajankohtainen, joten tähän on tyytyminen.

Muuten kokemukseni autoilusta ovat suht hyvät. En ole onneksi koskaan joutunut auto-onnettomuuteen (kopkop), läheltä piti tilanteita on ollut muutamia johtuen toisten autoilijoiden huomaamattomuudesta. Enkä ole onneksi koskaan joutunut vastatusten hirvieläinten kanssa autotiellä (kopkop).

Ajelemme paljon kakkostietä sekä kolmostietä. Kakkostie on parantunut vuosien varrella, sinne on rakennettu paljon ohituskaistoja ja muutenkin kakkostiellä on pitkiä hyviä suoria, joissa voi tarvittaessa ohittaa. Kolmostie taas on suurimmaksi osaksi moottoritietä, joten myös siinä pääsee hyvin etenemään omaa vauhtiaan. Opiskeluaikoina ajelin paljon Porista Tampereelle, tämä tie taas on todella rasittava ajaa. Olen aika varovainen ohittaja, tarvitsen suhteellisen pitkän matkan ohittamiseen, enkä uskalla ohittaa pienissä raoissa tai jos en näe tarpeeksi pitkälle. Tällä tiellä sopivia ohituspaikkoja on harvassa ja rekkoja kuitenkin kulkee aika paljon. Tällä tiellä myös kulkee paljon hirvieläimiä, tosin itse en ole kertaakaķan nähnyt sellaista. Onneksi en enää usein aja tätä tietä. Hermot menisi. Helsingissäkin käyn, lähinnä keikoilla, ja viime aikoina valitettavasti on ollut näitä lääkärikäyntejä. Olen löytänyt hyvän parkkialueen keskustasta kävelymatkan päästä. Siihen on helppo ajaa, parkkipaikan löytää melkein aina eikä kuitenkaan tarvitse ihan laitakaduilla yöllä kävellä.

Vihaan sellaisia jotka ajavat ensin edessäsi hitaasti, mutta ohitusvaiheessa polkaisevat kaasun pohjaan (näitä on yllättävän paljon moottoriteillä), vihaan sellaisia jotka alkavat tööttäilemään tai vilkuttelemaan valoja moottoritiellä, jos en ajakaan 150km/h ohituskaistalla. Vihaan niitä autoilijoita, jotka eivät pysähdy suojatien eteen, niitä jotka ajavat autonsa parkkihalleissa ihan kiinni omaan autooni, niitä jotka ohittelevat keltaisien sulkuviivojen kohdilla, risteyksissä tai vain muuten vaarantaen muut kanssa-autoilijat. Vihaan niitä, jotka eivät osaa ajaa liikenneympyröissä (suurin osa omista vaaratilanteistani on tullut juuri liikenneympyröissä). Ja tämän vuoksi olen erityisen varovainen ympyröissä ajellessani, toisen autoilijan vilkku kun ei välttämättä tarkoita sitä mitä luulet sen tarkoittavan. Tai vihaan niitä, jotka eivät halua antaa tilaa kaistaa vaihtaessa (varsinkin Helsingissä, jossa kaikki autoilijat eivät ajele siellä päivittäin eivätkä näin ollen voi tietää kaistoista kilometriä etukäteen). Sekä niitä, jotka eivät noudata liikennesääntöjä, liikennevaloja tai nopeusrajoituksia.

Toisaalta taas ilahdun niistä autoilijoista, jotka varoittavat toisia autoilijoita vaaroista. Vähän aikaa sitten kotiin palatessani, puu oli kaatunut kovassa tuulessa tien poikki. Penkereeltä pääsi kuitenkin juuri ja juuri kiertämään puun. Vastaantuleva autoilija vilkutteli iloisesti valojaan, joten osasin varautua johonkin edessä olevaan tilanteeseen. Ilahdun myös heistä, jotka tarjoavat itseltä ylijäänyttä parkkiaikaa, tai ovat suvaitsevaisia toisia kohtaan liikenteessä.

Tykkään ajella, vaikkakin koko perheen ollessa mukana mieheni ajaa useimmin. Tykkään ajella, jos saa ajaa rauhassa, omaa vauhtia ja nauttia luonnosta ympärillä. Vihaan ajella ruuhkaisilla teillä, varsinkin suurkaupunkien keskustoissa, joissa et tiedä teistä tai liikennesäännöistä mitään. Itse siis ajan rennommin tutuissa paikoissa, mutta todella tarkkaavaisesti vieraissa paikoissa. Tarkkailen liikennemerkkejä, pysäköintimerkkejä ja kadun nimiä. Minulla on hyvä näkömuisti, käytyäni jossain paikassa kerran, osaan sinne todennäköisesti uudelleen muistini varassa.
Hallitsen esimerkiksi taskuparkkeerauksen ja käytän vilkkua vaikka muita autoilijoita ei olisi näkyvillä. En kaahaile, onhan minulla kyydissä melkeinpä aina vähintään yksi kultaakin arvokkaampi asia, mutta en myöskään ajele hissunkissun. Voin laulaa radion tahdissa ja usein vaihdakin kanavaa, jos musiikki ei miellytä. Laitan aina turvavyön kiinni, pienellekin matkalle ja olen tarkka siitä, että lapsilla on oikeanlaiset turvaistuimet. Katson aina olkani yli kaistaa vaihtaessa. Kiihdytän reippaasti oikeaan nopeuteen ja hypin vaihteiden yli (aikanaan kun aloimme surustella mieheni kanssa ja hän istui ensimmäistä kertaa kyydissäni, sain häneltä pointsit kotiin hyppimällä vaihteiden yli, sillä kukaan muu nainen ei ollut tehnyt niin).
Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että ”juttelen” ja neuvon toisia autoilijoita aika usein. Olen oppinut sen isältäni ja varmaankin tulen opettamaan sen tahtomattani omille lapsilleni.

Kuulostaako yhtään tutulle vai oletko aivan toisenlainen ajaja?

Päivä lasten ehdoilla

Jonkin aikaa sitten blogeissa kiersi haaste, jossa lapset saivat valita vanhemmilleen vaatteet yhdeksi päiväksi. Ajattelin aluksi toteuttavani tämän hauskan haasteen, mutta sitten päätin toteuttaa tämän vähän suuremmin. Torstaina, kun meidän miehet (Vilperi ja isi) lähtivät taas kerran mökille, päätin viettää päivän kuten Tyllerö haluaa. Tyllerö kuitenkin on vasta 3-vuotias, joten hän ei välttämättä osannut ottaa kaikkea iloa irti päivästä kuten Vilperi olisi tehnyt. Mutta kivaa meillä oli!

Näin päivämme sujui:

Kun miehet aamulla lähtivät, olimme vielä yöpuvuissa. Joten Tyllerön ensimmäinen tehtävä oli valita meille kaikille kolmelle vaatteet. Hän valitsikin ihan hyvin, tosin lasten vaatteet ainakin meillä ovat sellaisia, että sopivat melkein miten vain yhteen. Tai en ainakaan itse ole stressannut siitä sopisiko joku tietty paita housujen kanssa. Valintaa helpotti myös se, että puolet vaatteista odotti pesua tai silitystä. Omia vaatteitani hieman pelkäsin, mutta eikös vain olekin ihan fiksu asu minulla? Muuten ihan jees valinta, mutta farkut alkavat olla jo aika vanhat ja kuluneet. Neuleen alla Pate Mustajärven-fanipaita. Tyllerö valitsi minulle myös alusvaatteet, mutta niistä nyt en viitsinyt laittaa kuvaa tänne.

DSC_0567

DSC_0585

DSC_0568

DSC_0574

DSC_0584

DSC_0581

Tämän jälkeen lähdimme käymään autolla puutarhakaupassa (tämä oli kylläkin äidin idea). Tyllerö halusi istua autossa Vilperin istuimessa ja tämä sopi äidille vallan hyvin. Koska netistä löytynyt kaupan aukioloaika ei vastannutkaan todellisuutta, emme jääneet pihaan odottelemaan kaupan aukeamista. Sen sijaan ajelimme kaupungilla hetken aikaa ympyrää, koska Tyllerö halusi etsiä toista kauppaa joka olisi auki. Todellisuudessa hän olisi halunnut mennä johonkin kaupan leikkipaikkaan, mutta en oikein saanut selville mihin. Sain suostuteltua kotiin lähdön muutaman kierroksen jälkeen. Päivä oli alkanut aurinkoisena ja pihaan ajettuamme olisimme voineet jäädä ulos leikkimään. Lasten vaatetus ei kuitenkaan ollut sopiva ulkoiluun, sain ”huijattua” Tyllerön sisälle.

Ennen ruokaa ehdimme koota useita palapelejä (Jopa 60 palan palapelejä kivuttomasti kokoava Tyllerö halusi kuitenkin aloittaa nuppipalapeleistä), leikkiä pikkuautoilla ja rakennella puupalikoista erilaisia rakennelmia. Ruokailun koittaessa kyselin Tylleröltä mitä hän haluaisi syödä. Olin jo aamulla kysellyt ruokatoiveita valmiiksi ja silloin lautaselle olisi laitettu pullaa. Nyt kuitenkin pulla oli unohdettu ja hän valitsi kaapista mustikkaviilin, jonka söi kätevästi veitsen avulla. Me Palleron kanssa söimme eilistä porkkanasosekeittoa.

DSC_0587

DSC_0590

DSC_0589

Ruoan jälkeen laitoin Palleron nukkumaan ja innolla odotin mitä seuraavaksi olisi ohjelmassa. Tyllerö alkoi leikkiä omassa rauhassaan nukeilla. Hän puki niitä ja laittoi yksitellen nallet ja vauvat nukkumaan. Kun kaikki vauvat oli saatu unille, kiipesi hän heidän viereensä. Uni ei kuitenkaan tullut silmään ja aloimme yhdessä katsella Shrek-elokuvaa, tämäkin siis Tyllerön valitsema. Ei mennyt kuin tovi ja tyttö oli unessa. Annoin hänen nukkua reilun tunnin verran, kunnes aloin herätellä välipalalle. Söimme banaanit ja sen jälkeen suuntasimme ulos.

DSC_0592

DSC_0593

Tyllerö halusi lähteä pyörällä leikkipuistoon, ei omallaan vaan Vilperin pyörällä. Vietimmekin leikkien aika kauan, kunnes aloin ehdotella kotiin lähtöä. Tyllerö keräsi puiston ympäriltä ison kasan keppejä muistoksi. Ne piti ehdottomasti säilyttää ja liimata kotona hänen huoneensa seinään. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi hieman puuttua Tyllerön päivään enkä suostunut pyyntöön 🙂 Onneksi vaatimus oli jo kotona unohdettu. Myöskään illan ruokatoive ei aivan onnistunut kuten Tyllerö olisi halunnut. Makaronilaatikkoa olisi tarvittu, mutta sen tekemiseen ei ollut aikaa. Teimme kuitenkin jauhelihakastiketta ja makaronia, se maistui hyvin kaikille.

DSC_0634

DSC_0595

DSC_0604

DSC_0602

DSC_0613

DSC_0617

DSC_0619

Tässä välissä äiti teki hieman kotitöitä ja lapset leikkivät yhdessä legoilla sekä saivat ihan kohtuu mukavan sotkun aikaan. Äiti katseli sivusilmällä Emmerdalen ja sen jälkeen alkoikin olla jo iltatoimien aika. Menimme suihkuun ja Tyllerön pyynnöstä lotrasimme vaahtokylvyssä pidemmän kaavan mukaan. Iltapalaksi Tyllerö valitsi jogurtin, joka tuli syötyä reippaasti. Iltasaduksi luimme tarinan Rumpali-pupusta, jonka jälkeen molemmat lapset nukahtivat omiin sänkyihinsä.

Meillä oli kiva päivä eivätkä Tyllerön vaatimukset olleet kovin kummoisia, vain yhdessä oloa ja leikkimistä. Tekemättä jäi kuitenkin kakku, jonka Tyllerö olisi halunnut leipoa isille. Ajattelin kuitenkin että eipä siitä paljon jäisi syömistä, isi kun tulee kotiin vasta sunnuntaina. Voisin toteuttaa tämän myös Vilperin kanssa jossain vaiheessa. Luulen, että silloin en pääse aivan näin helpolla.