Mihin lasten kanssa kesälomalla?

Kuvat viime kesältä Wasalandiasta

WP_20140616_14_54_39_Pro__highres

WP_20140616_13_32_20_Pro__highres

Tähän aikaan vuodesta monessa perheessä suunnitellaan jo kesälomia kovaa vauhtia. Ainakin meidän päiväkodista tuli juuri lappunen, jossa pitäisi tietää lasten lomat kesän ajalta. Meidän isin kesälomatkin pitäisi siis tietää. Aika monena vuonna isi on pitänyt lomansa vasta elokuussa. Emme pidä lapsia koko kesää kotona, mutta todennäköisesti kuitenkin pidempään kuin isin 4 viikkoa. Muoks! Pidämme lapset kotona 8 viikon ajan. Tästä siis tulikin mieleeni hieman pohtia jo etukäteen mitä kivaa voisimme tehdä lasten kanssa kesällä.

Tietenkin touhuamme paljon pihalla, mummuloissa ja pyöräilemässä. Myös uintireissut rannalle ovat ehdottomasti listalla sekä retket lähimetsiin. Mutta myös jonnekin muualle olisi kiva mennä. Viime vuonna yhdistimme sukulointiin Wasalandiassa käynnin ja se olikin kiva paikka. Lisäksi kävimme Panssarivaunumuseossa. Sitä edellisenä vuonna kävimme Titi-Nalle-talossa. Ympäri vuoden käymme HopLopissa. Tutkailin hieman vaihtoehtoja omien mieltymystemme mukaan ja KAUHISTUIN. Pelkät sisäänpääsymaksut hipovat pilviä ja kun niihin lisää pysäköintimaksut, bensat ja mahdolliset syömiset paikanpäällä sekä mahdollisen yöpymisen, ei monellakaan perheellä ole varaa sellaisiin. Lisäksi Tyllerön täytettyä kolme vuotta, se nostaa hintaa. Monessa paikassa kun juuri alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

WP_20140616_12_51_30_Pro__highres

WP_20140616_12_10_12_Pro__highres

Olen tehnyt seuraavat vertailut meidän perheemme mukaan: äiti ja isi (joista vain toiselle ostetaan mahdollinen ranneke) sekä lapset 1v, 3v (alle 100cm) ja 4v (yli 100cm). (Muoks! Tyllerö olikin kasvanut pituutta aikas lailla ja on kiikunkaakun onko kesällä enää alle 100cm.) Hinnat ovat keskikesältä 2015 ja niihin on käytetty halvimmat hinnat (verkkokaupasta ostetut). Hinnat olen ottanut jokaisen paikan omilta nettisivuilta. Olen ottanut mukaan sellaisia kohteita, joihin ajattelisin meidän perheen menevän.

Linnanmäki 111€ (3*37€ rannekkeet)

Muumimaailma 104€ (4*26€, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi)

Puuhamaa 92€ (4*23€, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi) Hinnat viime kesältä!

Wasalandia 72€ (4*18€, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi)

Serena 63€ (3*21€, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi)

Särkänniemi laiterannekkeet: 60€ (27€+33€, alle 100 cm ilmaiseksi), elämysrannekkeet: 70€ (32€+38€)

Ähtärin eläinpuisto 60€ (4 henkilöä yhteensä 60€, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi)

Titi Nalle-talo 48€ (4*12€, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi)

HopLop 37€ (9€ + 14€ + 14€, aikuiset ilmaiseksi)

Ikaalisten kylpylän kylpyläosasto 37 € (perhelippu)

Herra Hakkaraisen talo 32€ (4*8€, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi)

Korkeasaari 30€ (6€ + 12€ + 12€, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi)

Laitan erikseen nämä, mahdollisesti tulisi käytyä. Planetaario ja akvaario 30€ (3*10€, alle 100cm ilmaiseksi. Vilperi toisen vanhemman kanssa planetaarioon, Tyllerö ja Pallero akvaarioon toisen vanhemman kanssa)

Suomen rautatiemuseo Hyvinkäällä 16€ (2*8€, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi)

Luonnontieteellinen museo Helsingissä 10€ (alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Vilperi toisen vanhemman kanssa)

Pelle Hermanin leikkipuisto Porissa ilmainen

Poliisimuseo Tampereella ilmainen

Liikennepuisto Tampereella ilmainen

Vehoniemen automuseo Kangasalla ilmainen

Kannatankin ilmaisia lastentapahtumia, leikkipuistoja, museoita, liikennepuistoja.

Vinkatkaa hyviä ja halpoja/ilmaisia paikkoja joihin voisi lasten kanssa mennä kesällä!

WP_001078

WP_001065

WP_001062

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s