Kaikki keinot käytössä ruokailussa

Meidän ruokailuhetket tuntuvat joskus niin vaikeilta. Vilperi on ollut todella kauan huono syömään. Aivan vauvana hän söi hyvin, mutta isommaksi kasvettuaan syöminen on ollut hankalaa. Hän kasvaa kyllä käyrien mukaan, mutta ei kuitenkaan ole mikään isoin ikäluokassaan.

Saamme käyttää kaikki niksimme ruokaillessa, että hän söisi hiiren annoksia isompia annoksia. On hetkiä, kun hän syö hyvin: yleensä pitkän ulkoilun jälkeen, lempiruokaansa (joka vaihtuu aika usein), välipalat uppoavat aika hyvin, tietenkin kaikki makea (jota emme kovin usein syö) ja yleensä iltapalat. Lisäksi päiväkodissa Vilperi syö keskivertoisesti. Ongelmat ovatkin yleensä iltaruokailu ja aamupalat kotona.

Aamulla kotipäivinä ja viikonloppuisin meillä otetaan rennosti eikä kiirettä ole mihinkään. Lapset saavat katsella Pikku Kakkosta, mikä on tietenkin virhe, jos yrittää syödä samaan aikaan. Vilperi ei yksinkertaisesti osaa syödä samalla kun katselee ohjelmaa. Häntä saa olla koko ajan muistuttamassa syömisestä ja esimerkiksi leipä menee suuhun todella hitaasti. Hänellä ei lisäksi tunnu olevan nälkä aamuisin. Meillä ruokailupöytä sijaitsee olohuoneen kanssa samassa tilassa, joten vaihtoehtoina ovat joko kokonaan television sammuttaminen tai syöminen ennen/jälkeen ohjelman.

Iltaruoan kanssa on sama ongelma. Pyrimme syömään ennen viittä, jotta television voi avata vasta syönnin jälkeen. Mutta kun se syöminen kestää ja kestää. Muut haluaisivat jo katsella Pikku Kakkosta, mutta Vilperi vasta aloittelee syömistä. Vilperi syö kyllä hyvin jos häntä syöttää. Mutta mielestäni neljävuotiaan kanssa ei saa mennä siihen, että koko ajan syötetään. Osaahan hän syödä. Ja kun haluaa, syö todella reippaasti. Toisaalta taas, olen huomannut, että hänellä ei ole kova nälkä vielä silloin, kun päiväkodissa on syöty pari tuntia sitten välipala. Kotipäivinä emme isoja välipaloja syökään. Ja jos iltaruokailut jäävät närhimistasolle, aina niinä päivinä iltapala maistuu hyvin! Ja iltapalaa syödään paljon.

DSC_0328

DSC_0325

Yleensä ruokaa menee suuhun, jos käytämme seuraavia keinoja apuna:

1. Laskemme kuinka monta lusikallista lautasesta tulee.

2. Otamme kisaa, kuka on syönyt ensin.

3. Syömme esimerkiksi Syylari Cityn asukkaita, monstereita, prinsessoja ja satuhahmoja. Siis, että nyt suuhun menee Salama, seuraavaksi syödään Martti jne.

4. Uusin villitys on, että äiti tai isä siirtää sormeaan pöydän pinnalla eteenpäin joka lusikallisen jälkeen ja katsotaan kuinka pitkälle päästään.

5. Ketsupista taiteillaan ruoan päälle autoja, aurinkoja ja ukkosmyrskyjä.

6. Jos mahdollista, otetaan lapsi mukaan ruoan laittoon tai ruoan suunniteluun, silloin ruoka maistuu paremmin.

7. Lapset saavat valita itse lautasensa ja ruokailuvälineensä.

8. Ja jos mikään muu ei auta, pitää syödä ikänsä verran lusikallisia. Me emme pakota syömään ruokaa loppuun asti, mutta maistaa pitäisi.

9. Salaatti maistuu aina meidän lapsille sekä leipä. Näitä annamme kuitenkin vasta varsinaisen ruoan jälkeen, muuten ruoka jäisi syömättä kokonaan.

 

Tiedän, että tämäkin on vain vaihe, joka täytyy jaksaa tarpoa läpi. Tulee vielä päivä, kun Vilperi syö kuin hevonen. Hän kuitenkin kasvaa eikä ole väsyneen oloinen, joten en murehdi turhia. Joskus kuitenkin itseä harmittaa, kun vaivalla tehty ruoka ei maistu ja se jätetään syömättä.

 

Mitä hyviä vinkkejä sinulla olisi antaa ruokailuun?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s