Elvis has left the building!

DSC_0663

Te jotka tunnette meidät entuudestaan, varmaankin olette jossain vaiheessa miettineet mitä kuuluu meidän koirallemme, Elvikselle ja miksi hänestä ei ole kirjoitettu mitään. Ajattelinkin hieman valottaa asiaa teille.

Elvis, tiibetinspanieliuros, saapui meille lokakuussa 2009. Itselläni oli ollut koira aiemminkin, joten aivan uusi tuttavuus hän ei ollut. Elvis tuli meille tuttavan kennelistä ja Elviksen äidin (sekä hänen omistajien) kanssa olimme tuttuja jo entuudestaan. Elviksestä tuli heti kaikkien lemmikki, jota rapsuteltiin ja syliteltiin. Peruskoulutuksen ohella hänelle opetettiin että meidän sängyssä ei saa nukkua eikä sohvalle kivuta. Nämä opit Elvis oppikin aika pian.

Vuoden verran Elvis oli mukanamme arjessa, talonrakentamisessa, raksakoirana ja lenkeillä. Sitten syntyi Vilperi. Elvis taisi olla ensimmäinen joka arvasi pienokaisen olevan matkalla, sillä päivää ennen Vilperin syntymää Elvis seurasi minua joka paikkaan eikä olisi antanut minun lähteä kotipihaa pidemmälle lenkille. Synnytyssairaalasta mies toi mukanaan Vilperin hajua jo ennenkuin poika saapui kotiin. Elvis otti Vilperin hyvin vastaan, loikoili hänen kanssaan lattialla ja pääsi tietenkin mukaan vaunulenkeille.

DSC_0974

DSC_1028

Sitten syntyi Tyllerö eikä Elvis ollut vieläkään moksiskaan. Tietenkin minun täytyy tunnustaa, että kahden pienen lapsen kanssa aikaa ei jää koiralle niin paljon kuin olisi ollut tarve, mutta toisaalta taas otin hänet aina mukaan leikkipuistoon ja lenkeille. Ei Elvis heitteille jäänyt. Yritimme parhaamme mukaan opettaa lapsia ja totuttaa heitä elämään koiran kanssa. Mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Hienosti Elvis sietikin pienten käsien rajumpaakin kosketusta.

Kun Tyllerö oli noin vuoden ikäinen, aloimme huomata Elviksessä muutoksia. Hän alkoi haukkua toisille koirille, rattaille, polkupyörille ja lenkkeilijöille. Hän alkoi eristäytyä ja viihtyi hyvin paljon omissa oloissaan. Koska Elvis ei koskaan saanut tulla sohvalle, hänen reviirinsä ja lepopaikkansa oli oma peti. Opetimme lapsille, että kun Elvis nukkuu, häntä ei saa häiritä. Elviksellä alkoi ilmetä stressiä ja Elvis ihan selvästi myös masentui. Hän murisi ja ärisi lapsille, jos he tulivat liian lähelle. Erityisesti Tyllerölle. Hän ei antanut lasten silittää tai paijata. Vaikka se olisi ollut kuinka varovaista ja aikuisen ohjauksessa.

DSC_1423

Tiibetinspanielit ovat hyvin seurallisia ja lapsirakkaita koiria, mutta Elvis on aina ollut hieman erakkoluonne. Hän ei yksinkertaisesti sopeutunut lapsiperheen vilinään ja touhuun, vaan olisi kaivannut rauhallisempaa menoa. Elvis oli täydellinen seurakoira yksinäiselle ihmiselle. Emme kuitenkaan olisi millään halunneet luopua hänestä, mutta toisaalta emme halunneet myöskään jäädä odottamaan, että Elvis purisi lapsia. Mietimme kovin mitä tehdä? Lopulta pääsimme ratkaisuun, joka tällä hetkellä on paras kaikille. Elvis majailee nyt mummulassa ja vierailee meillä aina silloin tällöin. Lisäksi aina mummulassa käydessämme näemme Elvistä. Ja silloin kun mummu lomailee, Elvis majailee meillä. Elviksellä on hyvät oltavat mummun luona eikä stressioireita ole enää näkyvissä. Ehkä sitten, kun lapset ovat isompia, Elvis voi palata kotiin. Katsotaan.

DSC_1460

DSC_1470

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s