Minulla on kriisi

Viime päivinä olen pohtinut paljon omaa elämääni, töihinpaluun ajankohtaa ja omia unelmiani, jotka odottavat toteutumista.

Tällä hetkellä meidän perheessä keskustellaan siitä, koska palaan takaisin työelämään ja millaisiksi lasten päiväkotipäivät muodostuvat. Tällä hetkellä siis isommat lapset ovat hoidossa 6-8 tuntia päivässä neljänä päivänä viikossa. Tällä hetkellä ehdotus siitä, että palaisin ensi vuoden vaihteessa töihin neljänä päivänä viikossa, on johtava. Mutta…

Minulla on työpaikka odottamassa, ihan hyväpalkkainenkin, mutta en millään tapaa koe olevani oikeassa työssä. Valmistuimme mieheni kanssa melkein samaan aikaan. Mieheni sai ensin töitä 200 kilometrin päästä kotoa ja niinpä päätimme muuttaa tänne. Minä sain oman työn sattuman kauppana noin pari kuukautta mieheni jälkeen. Alunperinkin otin työn vastaan sillä ajatuksella, että katselen parempaa paikkaa samalla. Nykyinen työni kun ei vastannut omia käsityksiäni työstä jota haluan tehdä. Ja vaikka työ onkin koulutustani vastaavaa, se ei kuitenkaan ole sitä. Kurssit, jotka olisi pitänyt käydä osatakseni työtäni, jäivät minulta käymättä. Ajatukseni kun oli suunnata hieman eri suuntaan alallani. Tästä johtuen eräs kokeneempi kollega ikäänkuin ”tarkisti” työtäni ja tiettyjä laskelmia.

Viisi vuotta ehdin olla töissä ennenkuin jäin äitiyslomalle. Nyt syksyllä olen ollut viisi vuotta yhtäjaksoisesti pois töistä ja mitä lähemmäs töihinpaluu tulee, sitä enemmän minua ahdistaa. Työpaikkani on pieni firma, työntekijöitä noin 5-6, joista osa toimii eri toimipisteessä. Työkaverit olivat mukavia, mutta paljon vanhempia kuin minä. Koin itseni koko ajan hieman ulkopuoliseksi. Jos nyt palaisin töihin, aloittaisin ikäänkuin alusta, sillä kaikki tarvittavat tiedot ovat kadonneet päästäni viiden vuoden aikana. Tiedän, että töihin on pakko palata jossain vaiheessa, mutta yritän silti etsiä koko ajan jotain muuta vaihtoehtoa.

Olen muutaman kerran viime vuosien ajan harkinnut myös alanvaihtoa. Olen hakenutkin eräälle haluamalleni alalle opiskelemaan, mutta kun lähtöpisteet eivät riitä, niin eivät riitä. En pysty enää vaikuttamaan 15 vuotta sitten tehtyyn ylioppilaskokeeseen mitenkään. Nyt mielessäni on pyörinyt toinen ala, siihen hainkin aikanani ylioppilaskokeen jälkeen, mutta silloin en päässyt sisään. Tuskin pääsisin nytkään, mutta ainakin sekin olisi kokeiltu. Toisaalta taas mietin, että pystynkö opiskelemaan seuraavat 3-4 vuotta, kun lapset ovat niin pieniä ja jo koulumatkoihin menisi kaksi tuntia päivässä. Ja kuten on sanottu, meillä ei vakituisesti ole täällä mummeja ja kummeja lastenvahteina.

Tiedän myös sen, että me elämme täällä vain kerran ja nyt jos koskaan minulla olisi mahdollisuus muuttaa elämääni. Kun vain löytäisin sen oikean uran, oikean suunnan, oikean työpaikan. Kerron sitten, kun olen kriisini saanut selvitettyä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s