Postaussarja: Oma koti kullan kallis. Palleron huone

Seuraavaksi esittelen Palleron huonetta.
Taisinkin jo jossain tekstissä kertoa, että Pallerolle ei ole ns. omaa huonetta. Huone, jossa Pallero tällä hetkellä nukkuu, on ns. kirjastohuone tai meidän tapauksessa musiikkihuone. Huoneeseen on lasinen pariovi, jonka tietenkin voi muuttaa tavalliseksi oveksi näin halutessaan. Huone on lisäksi neliön verran pienempi muita lastenhuoneita, mutta siltikin melkein 13m2 kokoinen. Lisäksi huoneessa on normaalia korkeampi ikkuna, joten ikkunan alle voi sijoittaa vain matalia esineitä. Huone on maalattu kauttaaltaan kauniin harmaaksi.

Ajatuksemme oli, että Pallero siirtyisi jossain vaiheessa samaan huoneeseen Vilperin kanssa nukkumaan. (Tai siis siinä vaiheessa kun hän pystyy nukkumaan kerrossängyn alasängyssä). Tällä hetkellähän Pallero ei tarvitse kuin sängyn ja sille löytyi sopiva paikka musiikkihuoneesta.

DSC_0650

Olen kuitenkin sisustanut huonetta hieman lapselle sopivaksi. Esimerkiksi sängyn yläpuolella roikkuu hauska mobile.

DSC_0649

Mobilen värejä mukaillen olen askarrellut oven yläpuolelle värikkään viirinauhan.

DSC_0657

Lisäksi olen sijoittanut muutamia pehmoleluja ja koristeita huoneeseen. Vanhan räsymaton väritkin ovat samoja mobilen ja viirin kanssa.

DSC_0656

DSC_0654

Ristiäislahjaksi saadut rahalippaat ja valokuvakehys koristavat lipastoa. Valokuvakehykseen tulee Palleron 1-vuotiskuva.

DSC_0652

Musiikkihuone meillä tarkoittaa musiikin kuuntelua ja rentoutumista. Huoneessa sijaitsevat musiikkilaitteet, kaiuttimet ja sohva. Sohva toimii myös varavuoteena, jos vieraita tulee enemmän. Lisäksi huoneessa on iso lipasto sekä muutamia huonekasveja. Musiikkia huoneen sisutukseen tuo musiikkiaiheiset koristepeilit sekä Popeda-aiheinen iso taulu seinällä.

DSC_0658

DSC_0655

Tässä siis PikkuPalleron huone. Mitä tykkäsitte?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s