Unettomat yöt

Vilperi ja Tyllerö ovat olleet hyviä nukkujia pienestä pitäen. He ovat nukkuneet muutaman kuukauden ikäisistä täydet yöunet, kummatkin omissa huoneissaan alusta alkaen. Aika pienestä lähtien he ovat pärjänneet ilman yömaitoakin, heräten vasta aamuyöllä syömään. Tämä järjestely on sopinut meille hyvin.

Joten tietenkin oletin Palleron kohdalla menevän samalla tavalla. Mutta eipäs mennytkään. Ei sinne päinkään. Ensimmäiseen kymmeneen kuukauteen meillä ei ole nukuttu kunnon yöunia. Aluksi minä heräilin normaalisti vauvan kanssa yösyönneille. En nyt osaa sanoa heräsimmekö useammin kuin isompien kanssa, koska silloin en ajatellut sen olevan merkityksellistä.DSC_0651Palleron ollessa muutaman kuukauden ikäinen, olimme koko perhe influenssan kourissa. Lapsilla oli korvatulehduksia, kurkunpääntulehduksia, nuhaa, köhää ja Pallerolla rs-virus. Aikuiset olimme myös sängyn omia poskiontelotulehduksinemme. Sairastimme kaikkinensa pari kolme viikkoa. Korvatulehdukset uusivat ja Pallero oli kärttyinen ja nukkui huonommin.

Kun kesä koitti, saimme vaivoiksemme vesirokon. Hyvä kun sen ovat nyt kaikki lapsemme sairastaneet, mutta taas nukuttiin huonosti. Jokainen lapsi sairasti sen vuorollaan, joten kuusi viikoa meni meillä rokkoillen.DSC_0004Mitäs luulette seuraavaksi aiheuttaneen itkuisia öitä? Hampaat tietenkin. Pallero teki ensimmäisiä hampaitaan kauan, todella kauan. Ja aivan kuten veljensä, niitä itkettiin yöt perätysten. Eivät auttaneet lääkkeet eivätkä muut konstit. On öitä, kun meillä on huudettu selkä kaarella tuntien ajan. Mikään liike, hyssyttely, silittely tai syli ei auta. Olisi siis aivan sama huutaako Pallero omassa sangyssään vai sylissäni. Mutta tietenkin valvon hänen kanssaan, jos edes se hitunen turvaa lohduttaisi häntä. Monena yönä Pallero lopulta nukahti itkettyään niin kauan ettei enää jaksanut itkeä. Ja kun vihdoin se ensimmäinen hammas puhkesi, tuli seuraava ja seuraava ja seuraava.

Koska itse kärsin kotimaisten viljojen aiheuttamista oireista, en ole kenellekään lapselle niitä ensimmäisiksi ruoiksi antanut. Niinpä Pallerokaan ei aluksi saanut viljoja. Vasta hänen ollessaan noin 7 kuukauden ikäinen, aloitin varovasti puurot. Pikkuhiljaa havahduin siihen, että juurikin puurot voisivat aiheuttaa mahanpuruja ja levottomuutta öisin. Neuvolan ohjeistuksella jätin kotimaiset viljat pois ja siirryin antamaan toistaiseksi vain riisipuuroa. Se ei omasta mielestäni aiheuttanut kipua Pallerolle, mutta heti kun palasin kaurapuuroon, huudot jatkuivat pahempina.WP_001071Oli elokuun loppu ja yhtäkkiä havahduin siihen, että meillä ei nukuta. Palleron yöt olivat hyvin katkonaiset ja levottomat. Hän pyöri ja kääntyili sängyssään paljon. Ja hän heräsi herkästi eikä osannut nukahtaa itse uudelleen. Meillä syötiin maitoa pahimmillaan tunnin välein, parhaimmillaan kolmen tunnin välein. Annoin Pallerolle rintaa siksi, että näin saisin hänet nukahtamaan helpommin uudelleen ja saisin itse nukkua sen pienen pätkän. Oli öitä, kun meillä huudettiin joka välissä ja taas öitä, jotka menivät ”paremmin”.

Otin viimein yhteyttä neuvolaan. Lopulta päädyimme pitämään Pallerolle unikoulun ja lopetin rinnan antamisen yöllä. Tuloksetta. Pallero kuitenkin nukkui päivisin vaunuissa (!) hyvinkin tyytyväisenä kolme-neljä tuntia, joten olimme todella ihmeissämme mistä oli kyse. Kuten jo aiemmin totesin, Pallero ei oppinut tuttiin koskaan. Yritin kyllä sitäkin tarjota.DSC_0650

Kävimme myös allergiatesteissä varmuuden vuoksi ja kuten odotettavissa olikin, ei mitään. Ei reaktion reaktiota millekään viljoille. Toisaalta tämä oli hyvä uutinen, mutta mistä sitten kiikastaa?

Lopulta löysin vastauksen. Ostin unipussin. (Miksi en ole tätä aiemmin tajunnut?) Olin jo jonkin aikaa huomannut, että kun aamuyöllä otin Palleron viereemme nukkumaan, hän nukkui paremmin. Hän vain yksinkertaisesti on liian levoton nukkumaan yksin omassa isossa sängyssään. Vaunuihin tiiviisti pakattuna hän nukkui myös levollisesti. Lisäksi hampaat, useat korvatulehdukset ja nuhat ovat olleet osasyy levottomuuteen. Olen myös aivan varma siitä, että viljojen aloitus teki mahanpuruja, eihän Pallero ollut saanut niitä minunkaan kauttani.DSC_0647

DSC_0648Nyt unipussi on ollut käytössä noin kaksi viikkoa ja kaksi viikkoa meillä on nukuttu 8-9 tunnin yhtäjaksoinen pätkä yöllä. Voitte kuvitella miten väsynyt olen ollut ja miten tarpeeseen nämä yön tunnin ovat tulleet minulle! Ehkä tästä asioita unohtelevasta, zombien näköisestä ja kiukkuisesta sekä alituiseen sairastavasta äidistä tulee taas pullantuoksuinen ja jaksava äiti.

Seuraavia hampaita odotellessa…

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Unettomat yöt

  1. Paluuviite: Vanha ja uusi vuosi | Kolme pientä porsasta

  2. Paluuviite: Miten Pallero nukkuu nyt? | Kolme pientä porsasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s