Lasten kissa-asu Halloweeniksi

Kun olin saanut Vilperin synttärijärjestelyt jonkinlaiseen kuosiin, oli aika siirtää ajatukset Halloweeniin. Lapsilla järjestetään päiväkodissa Halloween-juhlat ja halusin pukea lapset niihin kivasti, iänmukaisesti ja halvalla. En siis aio pukea Tylleröä ja Vilperiä muumioksi, zombieksi tai muuksikaan hirviöksi. Enkä kuitenkaan halunnut käyttää perusnaamiaisasuja, koska heillä on keväällä ihan tavalliset naamiaiset tiedossa.

Olisi siis löydettävä jotain Halloweeniin sopivaa. Viime vuonna Vilperi pukeutui aaveeksi. Tämä toteutus oli rimanalitus minulta. Vilperi oli juuri aloittanut hoidon ja aikaa asun järjestämiseen oli muutamia päiviä. Käytin erään vanhan valkoisen lakanani tähän tarkoitukseen. Kun edellisenä iltana sovitimme lakanaa Vilperille, se repesi. Ja minä kirosin. Mistä mä nyt keksisin pojalle asun muutamassa tunnissa. Onneksi kaapista löytyi Ikeasta ostettu vauvan huppupyyhe, jonka käänsin ympäri ja ”kummitusasu” oli valmis.

Onneksi Vilperi ei ymmärtänyt miten nolo hänen asunsa oli, mutta mua jäi harmittamaan. Varsinkin kun muilla lapsilla oli hienot noidan viitat ym. Joten tänä vuonna päätin nostaa hieman rimaa ja olla ajoissa liikkeellä. En halua kuitenkaan käyttää valtavasti rahaa ja ostaa valmiita asuja kaupasta, joten päästin luovuuteni valloilleen.

 

Tylleröstä tulee kissa. Juuri sopivasti oli aika päivittää Tyllerön vaatekaappia, joten ostin hänelle mustan perusvillapaidan ja mustat housut.

Virkkasin mustasta langasta kissankorvat ja kiinnitin ne mustaan hiuspantaan.

DSC_0253 DSC_0254

Myös häntä on virkattu peruspötkylä. Onneksi housuissa on vyölenkut, joista häntään virkattu naru on helppo pujottaa ja solmia vyötärölle. Näin ollen ei tarvitse ommella mitään kiinni itse housuihin.

DSC_0255

Vielä Halloween-aamuna piirrän viikset ja nenän Tyllerölle ja Miauuuu. Kissa on valmis!

 

Vilperi halusi olla hämähäkki. Teen tästä oman postauksen, kunhan asu valmistuu.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Lasten kissa-asu Halloweeniksi

  1. Paluuviite: Hyvää pääsiäistä! | Kolme pientä porsasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s