Dusty-synttärit

Vilperin synttärit lähestyvät hurjaa vauhtia. Meidän esikoinen täyttää jo neljä vuotta. Mihin se aika oikein on mennyt? Vasta eilenhän me hänet toimme sairaalasta kotiin.

Dusty
Vielä ei taida olla kaverisynttäreiden aika, mutta muutaman päiväkotikaverin Vilperi haluaa kutsua. Järjestämme siis yhdistetyt juhlat sukulaisille ja kavereille. Mulla on ollut tapana pitää lasten synttärijuhlat jonkun teeman ympärillä, vaikka kyseessä olisikin vain pienet juhlat. Rakastan suunnittelua ja askartelua, vaikka joidenkin mielestä sellainen on turhaa. Samaltahan se kakku maistuisi oli sen päällä millainen koriste tahansa.
Tämän vuoden teemaksi valikoitui Disneyn Lentsikat ja erityisesti pojan suosikki Dusty. Tulossa on siis lentokoneita ja sinistä sekä oranssia. Näiden pohjalta aloitin suunnittelun.

Lapsille olin ajatellut tarjoilla ainakin popcornia, joille tein kipot sinisestä pahvista.

Popcorn-kipotKäytin netistä tulostamaani pohjaa, joskin muutin sitä hieman pienemmäksi. Liimasin kylkeen vielä Lentävän Dustyn.

Popcorn-kipot2
Löysin kivan sivuston, josta pystyy tulostamaan kaikenlaisia Lentsikka-koristeluun ja kutsuihin liittyviä kuvia. Sieltä sain kuvat mm. kutsukorttiin, viiriin ja lippuihin. Löydät sen täältä. Sivuilta löytyy myös paljon muita aiheita. Kannattaa kurkata!
En halunnut tänä vuonna ostaa tylsiä pillimehuja lapsille. Sen sijaan ostinkin mehua lasipulloissa ja liimasin niihin Dusty-etiketit. Mehupullot

Mehupullot

Vielä pillit mukaan ja kauniit juomat ovat valmiita. Aluksi ajatuksena oli haalia tyhjiä lasipulloja ja täyttää ne mehulla, mutta kun vastaani käveli juuri sopivan kokoisia mehupulloja oli ratkaisu siinä. Aluksi ajatuksena oli, että osa mehuista olisi oransseja ja osa sinisiä, mutta päätin luopua ajatuksesta. Ostan lisäksi mehua lisää, jos joku lapsista haluaa täydennystä pulloonsa.

 

Servetit ja pillit ostin Ikeasta. Ihan perus sinistä ja oranssia. En halunnut tuhlata rahoja oikeisiin Dusty-astioihin.

 

Kun kerran lentokoneista on kyse, onhan myös kiitorata oltava. Se löysi paikkansa pöytäliinassa. Tämä tulee siis ruokapöytään koristeeksi. Ostin tavallista mustaa kaitaliinaa ja keltaista teippiä. Etsin aluksi valkoista, mutta sen puuttuessa keltainenkin sai kelvata.

Kiitorata

Leikkasin teipistä sopivan pituisia paloja ja näin kiitorata oli valmis.

Kiitorata

Lego-lentsikat radalle ja ei kun lentoon!

Kiitorata

 

Tiedättehän ne pienet paketit, jotka annetaan juhlijoille kiitoslahjoiksi? Etsiessäni ihan muita juttuja törmäsin virkattuun lentokoneeseen.

Lentokoneet

Ja sellaiset pienet juhlijat saavat lähtiessään mukaansa. Tytöille vaaleanpunaiset ja pojille oranssit.

Lentokoneet

Ohjeen löysin Ravelry-sivustolta. Itse tein lentokoneista hieman yksinkertaisemman version. Ihan jo senkin takia, että virkkasin näitä 12 kappaletta.

 

Tässä ideoita lentsikka-synttäreille. Erillisessä synttäripostauksessa käyn läpi tarjoilut ja näette kuvia lopullisesta koristelusta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s